29.12.2013

Miten tähän tulikaan ryhdyttyä...

Erilaisissa asumiseen liittyvissä tarinoissa kuulee usein sanottavan, että tämä koti, oli se sitten talo tai asunto, valitsi meidät. Ja tavallaan kai tämäkin talo valitsi meidät, kun tämän blogin kirjallisesta annista vastaava Hanna-Leena sattui tähän taloon syntymään. Niin, ei kai siinä itselläni paljon sanottavaa ollut.


Tästä lähdettiin kesällä 2011.
Kesällä 2012, hikisen kesälomaurakan jälkeen.

Paljon aikaa ja muita asumismuotoja ehti kuitenkin välissä osua tielle, ennen tähän projektiin ryhtymistä. Lapsuuden perheeni rakensi samaan pihapiiriin uuden päärakennuksen, jolloin vanhaa taloa jäi asumaan isoäitini Ida. Hänen lähdettyään talosta vanhainkotiin vuonna 1996 jäi talo käytännössä tyhjilleen, ellei nyt asukkaaksi lasketa satunnaisia kesäöitä talossa viettänyttä kummitätiäni. "Tyhjien" vuosien aikana sai talo elää tavallaan, eli selvitä tuulista ja tuiskuista kuten parhaiten taisi. Tai no, nousihan se uskollisen säännöllisesti joulupöydän keskusteluaiheeksi, tyyliin "tarttis tehrä jotain", mutta eipä sitten tehty kuitenkaan. Kunnes vuonna 2011 isäni, joka tilan isäntämiehenä oli "vanhan pytingin" kohtalossa se päättävä osapuoli, päätti tarjota taloa naapurin isännälle, joka purkamisen vaivalla saisi talosta kasan vanhaa hirttä. Ja tämä siis, koska isälleni ei ollut tullut mieleenkään, että kukaan perheen sisällä voisi olla talosta sen kummemmin kiinnostunut. Sisarukseni eivät sitä olleet, enkä minäkään tätä ennen, mutta tilaisuuden tullen minussa heräsi joku ihmeen vanhojen talojen pelastamisviherpiipertäjägeeni, ja niin tähän päädyttiin.

Projektin alussa ajatuksena oli vain purkaa talo, ottaa hirret talteen ja tehdä niistä ehkä joskus jotain jonnekin. Seuraavassa vaiheessa ajateltiin, että jos niistä talon sitten tekisi kuitenkin. Ja kun tarpeeksi mietittiin, että millainen, niin oikeastaan aika tavalla sellainen kuin se nytkin oli, mitä sitä hyvää taloa uusiksi piirtämään. Alusta asti oli kuitenkin selvää, että samoille sijoilleen talo ei tulisi jäämään. Näin vanhan talon purkamisesta ja siirtämisestä voi museoväki ja meitä vihkiytyneempi alan harrastaja olla montaa mieltä, mutta omasta mielestämme pelastamme talosta näin paljon enemmän kuin siitä muutoin olisi koskaan pelastunut, ja sillä hyvä. Tosin täytyy myös sanoa, että jo projektin tässä vaiheessa taloon on rakastunut aivan uudella tavalla, samoin kun sen kertomaa tarinaa on herkistynyt kuuntelemaan tarkalla korvalla ja ihan erilaisella mielenkiinnolla. Tämä blogi kertoo siis tarinaa hylätyn talon matkasta uuteen sijoituspaikkaan ja uuteen, arvokkaaseen elämään, Villa Senobiaksi. Tervetuloa mukaan!

Ja niin, projekti on tosiaan käynnistetty jo kesällä 2011, mutta blogin synnyttäminen on vaatinut luomisen tuskaa kokonaista 2,5 vuotta. Toisaalta taas, ei tässä kokonaisuutena olla oikeastaan vielä alkua pidemmällä, joten kirjoitettavaa riittää niin jo tehtyjen asioiden osalta kuin tulevistakin vaiheista. Parempi siis myöhään kuin ei milloinkaan...