25.6.2014

Talopaketteja ja "talopaketteja"

Ihan tämänkertaisen blogikirjoituksen alkuun todettakoon, ettei meillä ole mitään talopaketti- tai muunkaanlaisen nykyrakentamisen vastaista ohjelmaa tahi julistusta, eikä tähän meidän omaan valintaamme liity mitään elämää suurempaa idealismia. Jokainen valitsee itselleen parhaan vaihtoehdon, ja tähän perinnerakentamisen tyyppiseen ratkaisuun mekin päädyimme oikeastaan aika sattumalta, kun talo vähän niinkuin "tipahti" meille. Kyllähän tähän on tullut hurahdettua ihan kunnolla, ja suunnitelmat tulevan pihapiirin ja elämäntavan suhteen ovat suuret, mutta kunhan nyt katsotaan mihin saakka rahkeet riittävät. Sitäpaitsi puritaaneimmat alan harrastajat eivät tällaista siirtoprojektia edes perinnerakentamiseksi laske, joten ketäpä me olisimme muita arvostelemaan.

Juuri pääsiäisen 2014 alla meidän "talopakettimme" oli saatu kourakuormaajan, lavetin ja traktorin avulla kuljetettua tontille. Täytyy sanoa, että hieman meitä taisi huimata tuo näky - mistä tässä kukaan voi päästä alkuun, miten kauan tässä voi parhaimmillaan / pahimmillaan kestää, ja mitä tämä lysti oikein mahtaa maksaa...



...mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, eikä auta itku markkinoilla, ja mitä näitä sopivia sanontoja nyt onkaan. Eikähän tämän palapelin kimppuun käyminen lopulta ollut meidän hommamme, vaan sitä varten olimme palkanneet ammattilaiset, ja meidän näkemyksemme mukaan meidän koko projektimme kannalta ne tärkeimmät ammattilaiset, kun kyse on kuitenkin aika tavalla erikoisosaamisesta. Palataan erilaisten ammattimiesten valintaan hieman myöhemmin, mutta nyt jo voimme paljastaa, että tässä kohdassa valintamme on kyllä osunut ihan nappiin!

Kehikon kasaukseen valmistautuminen otti oman aikansa, sillä esimerkiksi hirsien lajittelussa oli tekemistä;



"Hirsien vetely" voi tarkoittaa myös tätä!

Tässä vaiheessa projektia meillä itsellämme riitti tekemistä korvaushirsien hankkimisessa. Tällaisessa vanhassa talossa alimmat hirsikerrat tapaavat olla heikossa kunnossa, ja käytännössä tässäkin tapauksessa kaksi alinta kertaa meni kokonaisuudessaan vaihtoon. Sopivinta tavaraa olisi jostain toisesta vanhasta kohteesta purettu vanha ja samanpaksuinen hirsi, ja mahdollisimman pitkinä pätkinä, sillä ympärysmittaa yhdellä hirsikerralla olisi noin 55 metriä. Tuumasta toimeen ja ilmoitusta lehteen, Bauhauseista ja Byggmaxeista kun tällaista tavaraa on turha lähteä etsimään;



Laitoimme ilmoituksen kolmeen lehteen; kahteen paikallislehteen, sekä Maaseudun Tulevaisuuteen, johon lisämaininnaksi laitettiin haluttu alue Pirkanmaa. Ja täytyypä sanoa, että puheluiden määrä tuli ja yllätti - kahden viikon aikana soittoja tuli n. 30! Työkavereilla oli naurussa pitelemistä, kun normitöiden lomassa tein touhukkaasti hirsikauppoja ja jutustelin mukavia kaikenlaisten isäntien kanssa - soittajista kaikki tosiaan olivat miespuoleisia, ja pääasiassa jo hieman ikääntyneempiä. Hirsitarjousten ohella sain mm. suosituksia tietyistä "Käytännön maamies" - lehden irtonumeroista, joissa olisi juuri meidän projektiamme silmälläpitäen osuva artikkeli, toisaalla taas joku sohlasi puhelimensa kanssa ja jätti vastaajaviestiksi vain pari perkelettä, mitä sitten hieman nolostellen pyyteli myöhemmin anteeksi. Jos joku kehtaa väittää suomalaista "maajussia" jöröksi ja hiljaiseksi, niin siinä kohtaa minun on noustava barrikadeille - niin monta hulvatonta ja hauskaa puhelinkeskustelua nimittäin tulin käyneeksi. Jos sydämeltäni olen maalainen aina ollutkin, niin tämän myötä minusta tuli kyllä vannoutunut fani!

Soittojen perusteella katsottavia kohteita valikoitui lopulta kymmenkunta, osan kävin katsomassa itse, osaan ennättivät paremmin meidän hirsimiehemme. Parhaimman kuuloisesta lähdettiin liikkeelle, mutta "huteja" tuli osin erilaisten hinnoittelunäkemysten, hirsien huonon kunnon, liian paksuuden tai ohuuden vuoksi, lisäksi versioita oli myös siitä, mikä on hyvin säältä suojassa ja mikä ei. Lopulta kauppoihin päästiin Ikaalisista löytyneistä, joitakin vuosia sitten puretun riihen hirsistä, jotka näyttivät tältä;



Kun sitten tontilla saatiin hirret järjestykseen ja korvaushirttä kehiin, niin kehikkomme lähti kuin lähtikin nousemaan, hirsi hirreltä ja kerros kerrokselta;


Tähän taloon ei siis talopaketin saapumisen jälkeen ihan samana päivänä kytketä vesiä päälle, mutta meidän mielestämme tämä näyttää jo hurjan hyvältä...

...ja hurjan hyvältä näytti muuten myös yksi hirsienkatsastusmatkalla nähty ennätyseteinen; kyseisellä hirsikaupustelijalla oli nimittäin sellaisessa ihan tavallisen kokoisessa eteisessä 11 kristallikruunua - KELATKAA!!! Hirsistä ei tuon kaverin kanssa tullut kauppoja, mutta heti lottovoiton osuttua kohdalle tulee kyllä, sillä tarjolla oli 1800-luvun lopun kaksikerroksinen viljamakasiini, joka olisi aivan täydellinen vierasaitta meidän pihaamme. Lottoamaan siis.

23.6.2014

Halki, poikki ja pinoon

Talvilomaviikkomme päätteeksi talosta jäi pystyyn enää pelkkä torso, eli nätisti notkollaan oleva hirsirunko. Tässä kohden me nostimme kädet pystyyn, ja luovutimme pytingin hirsimiesten ja konetyövoiman armoille. Tähän työvaiheeseen ryhdyttäessä oli edelleen vielä epäselvää, saataisiinko talosta juhannuskokkoa kummempaa ilonaihetta, sillä vasta kehikon "palastelu" toisi varmuuden hirsien lopullisesta kunnosta. Kuuleman mukaan moni hirsi päältä kaunis ja silkkoa sisältä, eli sinällään ihan kohtuullisen kuntoisen näköinen hirsi saattaisi purkuvaiheessa paljastua läpilahoksi ja sitä kautta meidän unelmamme muuttua mutkat suoristavaksi Älvsbytalon tilaamiseksi... Wikipedian mukaan muuten tuo siteeraamani sanonta kokonaisuudessaan kuuluu "Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä, vaan on silkkoa sisässä, akanoita alla kuoren". Ja tuon silkon siis tarkoittaessa leipää, jota etenkin 1600-luvun suurten kuolonvuosien (?) aikaan piimästä ja männyn kaarnan alla olevasta nilasta valmistettiin. Sinällään osuva sananparsi tähän kohtaan, juhannuskokon lisäksi voitaisiin siis ryhtyä leivontapuuhiin, jos oikein huono tuuri kävisi...

Tärkeänä työvaiheena ennen purkutyön aloittamista on hirsirungon dokumentointi, eli hirsien numerointi ja kirjaaminen. Suuressa innokkuudessamme olimme tarjoutuneet tämän vaiheen myös itse tekemään, mutta hirsimiehiltä saimme melko suoran kommentin, jonka mukaan parasta olisi jos numeroinnin tekisi sama taho, kuin sittemmin sen pystytyksenkin. Ok, asia ymmärretty, ehkä näin on tosiaan parempi. Meidän osaltamme ainoa vaatimus numerointiin liittyen koski näin ollen tulevan kodinhoitohuoneemme seinää, jossa näkyivät vielä hirsien numerot talon edellisestä siirrosta, eihän tämä talo nyt ensimmäistä kertaa ollut pappia kyydissä. Uudet numerot halusimme nimittäin vanhojen numeroiden viereen tarkoituksena jättää näin oma jälkemme talon historiaan.




Tavallaan harmillista, vaikka projektin ennusteen kannalta tietysti iloista, mutta purkutyöt sujuivat niin sukkelaan, että itse emme päässeet niitä seuraamaan kuin netin kuva-albumin muodossa, palkkatöiden pidellessä meitä etäisyyden päässä työmaalta.







Tuota silkkoa ei suuremmin sitten purkuvaiheessa paljastunut, vaan hirret saatiin talteen kuuleman mukaan jopa parempikuntoisina kuin mitä ammattilaisetkaan osasivat odottaa. Tai no tätä me emme ammattilaisten suusta suoraan ole kuulleet, mutta kuulopuheena mutkan kautta kuitenkin. Ja jos totuus olikin sitten toinen, niin me mielellämme jäämme tähän iloiseen uskoon.

Toisena ilonaiheena projektin purkupäässä oli talon leivinuunin alta paljastunut kallio, joka toi tyhjän talon paikalle uutta ilmettä vanhempieni pihapiiriin. Kuten olettaa saattaa, oli talon paikka silloin aikanaan katsottu järkevästi kallion päälle, vaikka sittemmin talon molemmat päädyt olivatkin päässeet notkahtamaan, uunin alusen pitäessä sitkeästi pintansa. Tuosta kalliosta saatiin mukava katseenvangitsija "uuteen pihaan", eikä vanhaa talonrohjoa kukaan tainnut sitten lopulta jäädäkään kaipaamaan.



11.6.2014

Tositoimissa

Maaliskuun lopulla 2014 päästiin vihdoin lopun alkuun talon purkuhommissa. Tähän mennessä olimme siis tyhjentäneet talon kaikesta vuosien mittaan kestyneestä ryönästä, imuroineet välipohjasta eristeet, ottaneet talteen kaikki talon väliovet karmeineen, kantaneet ulos tiili tiileltä kolme tulisijaa, purkaneet seinät hirrelle niin sisältä kuin ulkoakin sekä nostaneet lattiat ylös. Samaan aikaan toisaalla olimme hankkineet tontin, kantaneet aimo läjän vanhaa ryönää jätelavalle (taas), purkaneet korjauskelvottomassa kunnossa olleet piharakennukset, raivanneet metsittynyttä pihaa sekä rakennuttaneet tulevan talon perustukset. Paperitöihinkin oli jouduttu, suunnittelutarveratkaisun, rakennusluvan ja lukuisten muiden lomakkeiden muodossa, niistä enemmän tarinaa sitten jossain vaiheessa. Projektin alkumetreistä oli tässä vaiheessa kulunut 2,5 vuotta, missä ajassa moni muu olisi ehtinyt jo pari jouluakin uudessa kodissaan viettää - ja silti me olimme jo pidemmällä kuin ikinä olisimme uskaltaneet edes haaveilla. Hidas hämäläinen kai saa tuuletella näilläkin saavutuksilla?

Näiden parin viime vuoden aikana olemme kaikki lomat pyhittäneet tälle projektille, ja talviloman varalle oli suunnitelmana katon purku ja ikkunoiden irrotus, eli viimeiset vaiheet ennen työn luovutusta meidän projektimme tärkeimmille ammattilaisille eli "hirsimiehille". Muistin virkistämiseksi kuva talosta silloin, kun se vielä oli allekirjoittaneen lapsuudenperheen koti;



Kuvan vasemmanpuoleinen kuisti oli purettu kattojiirin kautta hirsiseinään vuotaneen veden vuoksi jo projektin aiemmassa vaiheessa, ja ennen katon kimppuun käymistä otimme kohteeksi oikeanpuoleisen kuistin. Tuumasta toimeen...





... ja avokuistin kautta terassiksi!










Vanhan talon kanssa puuhatessa yksi hauskimpia asioita on yllättävät löydöt, eikä tässä mielessä kuistin purkukaan tuottanut pettymystä; kuistin seinäpaneelin takaa hirsiseinään niitattuna löytyivät nämä, mitä ikinä sitten ovatkaan... Ja seinään (tai oikeammin hirteen, koska tätä seinäähän ei siis enää ole) nämä myös jäivät, ja toivottavasti tulevat sitten pystytysvaiheessa taas meitä vastaan!


Kuistin purkamisen jälkeen oli aika hypätä katolle ja ryhtyä heittelemään tiiliä alas. Jälleen kerran isän kaivurista oli meille korvaamaton apu, niin rakennustelineen kuin jätelavankin muodossa. Ja kyllä, oli meillä turvavaljaatkin, mutta käyttämättä vain jäivät, kun katolle kiipeäminen kävi niin kätevästi ilmankin... Syyllinen nostakoon kätensä ylös, pitkää miinusta pukkaa! Vanhoille betonitiilille olimme ajatelleet uutta käyttöä piharakennusten kattojen kohentamisessa, mutta lopulta niiden kunto ei kuitenkaan antanut toiveita suurestakaan hyödystä, minkä lisäksi tiilien ehjänä alas ottaminen olisi vienyt aikaa merkittävästi kauemmin. Tienpohjaksihan ne sittemmin päätyivät, hyötykäyttöä kai sekin.





Jos isän kaivurista onkin ollut hyötyä meille, niin on myös ollut naapurin isännän Jupen koneista, naapurista kun löytyy vermeet ja vehkeet joka lähtöön, tässä tapauksessa katon purun seuraavaan vaiheeseen;





Talvilomaviikon tuloksena olikin sitten seuraavaan työvaiheeseen aika tavalla valmisteltu paketti, voisi kai sanoa että riisuttu versio...



1.6.2014

Takaisin blogin pariin

Blogin päivityksessä onkin näköjään ollut tässä välissä luova kolmen kuukauden tauko, miten tässä nyt näin pääsi käymään… Tässä kuitenkin ollaan, kuukausien jahkaamisen jälkeen blogin ääreen sai vihdoin palaamaan Julia&Julie -elokuva, jossa myös koetaan bloggaamisen tuskaa, sekä lasillinen (lue pullollinen) hyvää punaviiniä.

Hiljaisuus kirjoitusrintamalla alkoi oikeastaan muuttokiireistä. Talon rakentaminen ja Helsingin vuokrataso eivät ole parhaita ystäviä keskenään, joten rakennustöiden toden teolla alkaessa päätimme etsiä yhtä pykälää edullisemman vuokra-asunnon. Muuttaminen ei ole herkkua, eikä kivasta kodista Oulunkylässä olisi millään haluttu luopua, mutta 160 euron säästö kuukausivuokrassa oli kuitenkin siinä määrin hyvä houkutin, että uudeksi asuinpaikaksemme valikoitui Pukinmäki, josta löytyikin ihan peruskiva kaksio. Miinuspuolena mainittakoon äänieristyksen puute, sillä Oulunkylästä, hiljaisimmasta kämpästä ikinä, paluu kerrostaloasujan normiarkeen oli aika pysäyttävä. Seinänaapurit kun ovat pizzanpaistajia, jotka puhuvat vain huutamalla ja tappelevat tuon tuostakin, alakerran asukkaan ollessa wanna-be-oopperalaulaja, jonka repertuaariin kuuluu kaksi biisiä; O Sole Mio sekä Palaja Sorrentoon, itse kitaralla säestettynä tietysti.  Ajatus omakotitalosta tuntuu siis tässäkin mielessä todella houkuttelevalta… Omakotitalosta, joka juuri eräältä asiakkaalta töissä kuulemani määritelmän mukaan tulee sijaitsemaan juuri sopivan kokoisella tontilla – niin isolla, että kännissä mahtuu kaatumaan, mutta niin pienellä, että ehtii naapurin puolelle oksentamaan. Erittäin hyvin sanottu!

Koska edellisestä blogipostauksesta on niin kauan aikaa, piti itsekin ihan vilkaista, mistä sitä on viimemmäksi tullut kertoiltua. Tontin raivauksesta näköjään, minkä jälkeen ja minkä ohessa kesän 2013 ohjelmassa oli lattioiden purkua. Tämänikäisessä talossa oletusarvoisesti voi odottaa löytävänsä lankku- ja lautalattioita muiden mahdollisten materiaalien alta, emmekä mekään tässä suhteessa joutuneet pettymään. Parhaimmillaan neljän matto- ym. kerroksen alta löytyi lähes kaikkialta lankkua tai lautaa, ja kaikki ainakin päällisin puolin siinä kunnossa, että ne kannattaisi ottaa talteen. Ainoastaan yhdestä huoneesta oli vanhat lankun nostettu ylös jo aiemmin, silloin kun vanhempani 70-luvun alussa tekivät talosta ”näköistään”, ja tällöin vaihtoivat vanhanaikaiset lankun modernimpaan, lakattuun mäntylautaan. Meidän onneksemme (ja kun maalla ei mitään ole tavattu heittää pois) ovat nuo talteenotetut lankut odottaneet meitä 40 vuotta riihen ylisillä, hyvä niin!

Lattioiden nostoon ei tarvittu ihmeellisiäkään välineitä, mutta aikaa siihen meni. Tavaran dokumentointi oli tehtävä numero yksi, ja ruutupaperivihkoon syntyi mitä säntillisimpiä piirustuksia huoneiden ja yksittäisten lankkujen mitoista, niiden numeroinnista ja kunnosta. Kun puhutaan pisimmillään yli 6-metrisistä vanhoista lankuista, on niiden järjestyksellä todellakin väliä, sillä yksittäisistä lankuista kaikkine kurveineen ja mutkineen syntyy varsinainen palapeli, jonka osia ei kannata pelkästä hassuttelun halusta lähteä sekoittamaan.


Lattioiden nostossa hankalinta oli alkuun pääseminen, eli lähinnä seinää olevan laudan tai lankun irrottaminen mahdollisimman vähin vaurioin. Osin lattiat olivat pontattuja, osin tapitettuja, ja monin paikoin naulattuja. Päällepäin ei voinut tietää, mitkä päälle näkyvistä nauloista olivat ne kiinnittävät naulat, sillä osin lattiat oli ostettu käytettyinä, osan lattioista isäni tiesi olevan peräisin kylän vanhasta meijeristä, eikä niiden vanhoja nauloja ollut katsottu tarpeelliseksi poistaa uudelleenasennuksen yhteydessä. Me taas emme tienneet millainen käsittely irrotettuja lattioita tulisi odottamaan, joten katsoimme parhaaksi poistaa kaikki naulat, mikä ei ollutkaan ihan pieni homma.

Naulanpoistoa
Yllätys lattian alta











Pääasiallisesti ylös nostetut lattiat olivat hyvässä kunnossa myös altapäin, lukuun ottamatta pitkään kylmillään olleiden ”kylmäkamarin” ja ”peräkamarin” lattioita. Niiden alta löytyi paljon jonkun tuholaiseläimen jälkiä, lieneekö jonkun sortin jumi, vai mikä sitten. Puun pinnassa erottui paljon pieniä reikiä, ja kun pintaa lähti irrottamaan, oli näennäisen ehjän puun sisustassa paljon hienonhienoa pölyä. Pahimmillaan 6cm paksuista lankuista puolet oli muuttunut jauhoksi, mikä talon pisimpien lankkujen ollessa kyseessä oli vähintäänkin harmillista. Nämäkin lankut ovat silti tallessa, ja odottamassa perusteellisempaa tutkimusta, sekä päätöstä siitä, vieläkö niitä kannattaa käyttää. Kyllähän maailmaan paljon surkeampiakin lattiamateriaaleja mahtuu, joten kyllä ne käyttöön tulevat, tavalla tai toisella, se on selvä.














Lattiat on siis nostettu odottamaan seuraavia vaiheita isän riiheen taapeloituina, ja niiden kimppuun olisi tarkoitus käydä pian alkavalla kesälomalla, joka on järjestyksessään kolmas taloprojektiin ”uhrattu” kesäloma. Mitä sitä Oliverkaan parempaa tekemistä lomallensa keksisi, kuin anopin ja appiukon nurkissa viikkotolkulla lojuminen…? Tälle kesälle on kuitenkin luvassa lattioiden laittoakin suurempaa ihmettelyn aihetta, sillä noin 1,5kk sitten hirsirunko päästiin vihdoin purkamaan! Tässä vaiheessa rungon uudelleenpystytys etenee kovaa vauhtia, mutta siitä lisää ensi kerralla – eli toivottavasti hyvinkin pian!

Löytöjä lattian alta

Kelluvat koolingit korotuksilla