20.11.2016

Kolme on ko kurkistaa: varvas kengästä, naskali pussista ja paha ämmä ikkunasta

Tämänkertaisen blogikirjoituksen otsikko on vanha suomalainen sanonta, ja vaikka meillä ei pahoista ämmistä tiedetä sitten yhtään mitään, niin postauksen aiheena on tänään ikkunat. Varsinainen aasinsilta tämä aloitus...

Eilisessä postauksessa mainitsin yhdeksi syksyn tekemiseksi ikkunoiden tiivistyksen, ja samalla tulin huomanneeksi, että talon ikkunoista kertovat tarinat ovat toistaiseksi koskeneet pelkkiä kylmien kuistien ikkunoita ja niiden loputonta kunnostusurakkaa (kiitos kysymästä, eivät vielä ole valmiita.). Talossa on kuistien ikkunoiden lisäksi kuitenkin aika liuta ihan "tavallisiakin" ikkunoita, joten puhutaanpa hetki niistä.

Talon alkuperäiset ikkunat olivat kuusiruutuiset, joten muita vaihtoehtoja ikkunamalleille ei hetkeäkään edes harkittu. Sen sijaan lähinnä leikkimielisesti hetki harkittiin talon omien vanhojen ikkunoiden kunnostusta ja käyttöönottoa, mutta tosimielellä ei sitten kuitenkaan. Ikkunoissa kun oli kuusiruutuisiakin akkunoita aika monessa eri koossa ja auringon puolella todella huonokuntoisina, minkä lisäksi neljä ikkunaa olivat vanhempani 70-luvun tyylille uskollisina vaihtaneet isoihin yksiruutuisiin malleihin, katsokaapa tätä kauneutta;



Ja kuten monesti aiemminkin todettua, hirsirakennusta paikasta toiseen siirrettäessä muuttuu se vanhasta uudeksi, mikä tarkoittaa ikkunoiden osalta nykyaikaisen tiukkoja U-arvoja, ainakin meidän kunnassamme, poikkeuksiakin kuulemma on. Helpoimman kautta monessa mielessä siis pääsee, kun menee sieltä mistä rima on matalin ja tilaa uudet ikkunat. Ikkunoita meillä oli hankittavaksi 12 kuusiruutuista, yksi neljäruutuinen sekä kymmenen kaksiruutuista. Vanhassa talossahan ei vastaavaa valikoimaa ole ollut, mutta rungon korotuksen myötä määrää lisäsivät vinttikerroksen ns. haukkaikkunat, jollaiset lisäksi laitettiin kellarin tekniseen tilaan sekä kodinhoitohuoneeseen pienen ja rikkonaisen huoneen kalustamista helpottamaan. Neliruutuinen ikkuna puolestaan katsoo eteisestä kylmälle kuistille, sijaiten vanhalla alkuperäisellä ikkunan paikalla, mutta kuistin kasvettua tuo nyttemmin luonnonvaloa muuten pimeäksi jäävään eteiseen, muita ikkunoita pienemmän koon kuitenkin helpottaessa näissäkin kalustamista.



Ikkunoiden hankintaan ryhdyttäessä kauniina unelmana talon emännällä olivat perinteiset sisään-ulos-aukeavat kitti-ikkunat, joista melko pian kuitenkin jouduin haikein mielin luopumaan. Suurimmaksi osaksi budjettisyistä, mutta osin myös käytännöllisyyden sanelemana, sillä ovathan nyttemmin valitut, pelkästään sisäänpäin aukeavat ikkunat niin paljon helpommin pestävät, etenkin kun tontin korkeusolosuhteet paikoin ovat ikkunoiden ulkopuolelta pesemisen kannalta vähintään haasteelliset.

Ikkunoista pyysimme lopulta tarjoukset ehkä kymmenkunnalta eri toimijalta, mukana joukossa niin pieniä puusepänpajoja, perinnerakentamisen liikkeitä, keskikokoisia "nykyajan" ikkunafirmoja kuin yksi ihan isokin ikkunatehdas, kaikki kuitenkin puuikkunoina, ei puu-alumiini tai muina virityksinä. Perinteiset kitti-ikkunat olisivat ilman muuta olleet talon luonteeseen ne kaikkein parhaiten sopivat, ehdottomasti, mutta käsityölle muodostuva hinta oli meille yksinkertaisesti liian kova, niin paljon kuin käsityötä arvostammekin. Fakta kun on, että kaikkea ei voi saada, ja tämän mittaluokan projektissa valintoja vaan joutuu tekemään. Huonosti meille ei kuitenkaan käynyt, sillä kauppoihin pääsimme lopulta naapurikylän hyvän aikaa sitten eläköityneen puusepän kanssa, saman joka meille oli ulko-ovet jo aiemmin tehnyt. Ja joka ei alkuunsa kovin innostuneelta ikkunaurakastamme vaikuttanut, joka tammikuulla tehdyn sopimuksen jälkeen lupaili kevään mittaan pikkuhiljaa ikkunoita rakennella, ja joka maaliskuun puolivälissä sitten soitteli ja kyseli koska ikkunat viitsisimme pois hänen jaloistaan pyörimästä noutaa.

Ikkunat halusimme asennettavaksi vanhaan tapaan talon ulkoverhouksen tasalle, ja vaikka sitä muutamilta tahoilta matkan varrella kyseenalaistettiinkin, niin siltä osin päätös oli ehdottoman oikea, niin "oikealta" ne nyt näyttävät. Ikkunoiden vuorilautojen ulkoasuun mallia otettiin jälleen talon alkuperäisestä ilmeestä, jossa vastaavaa mallia oli tosin vain päätyjen yläikkunoissa, nyttemmin sitten kaikissa isoissa ikkunoissa, samoin kuin kodinhoitohuoneen ikkunassa. Pari kuvaa matkan varrelta;
Vanha malli päädyn yläikkunasta
Ikkunoiden asennus meneillään

Sekin etu ikkunoiden asennuksesta ulkoverhouksen tasalle seuraa, että tulevaisuudessa meillä tulee olemaan ihanan leveät ikkunalaudat talossa sisäpuolella. Mitä kaikkea ihanaa sisustussälää niille tuleekaan mahtumaan, tuskin maltan odottaa... Ennen sisustuspuuhiin pääsemistä tiedossa on kuitenkin aikamoinen urakka ikkunasmyygien askartelussa, laitetaanpa se Oliverin ensi kesän to do -listalle siis!



Ikkunoiden tiivistyksestäkin piti siis puhumani, mutta siinä ei loppujen lopuksi ole paljon puhuttavaa - pellavaa, vähän lisää pellavaa ja vielä vähän pellavaa!

Kaiken kaikkiaan, vaikka ne mielessä hellimäni kitti-ikkunat jäivätkin haaveeksi, voin ihan täydestä sydämestäni sanoa, että rakastan näitä meidän ikkunoitamme ihan yli kaiken! Osansa on varmasti sillä kauniilla, kumpuilevalla maisemalla, joka niistä näkyy, mutta paljon tuosta tunteesta selittää myös hyvää työtä tehnyt sympaattinen puuseppämme Erkki, joka kyllä ennätti näkemään ikkunat paikallansa, mutta ei valitettavasti taloamme valmiina. Iso kiitos ja lämmin ajatus ansioituneen tekijän muistolle.

19.11.2016

Niin hyvä, lämmin, hellä...

...on mieli jokaisen, joka saa viiden vuoden puurtamisen jälkeen tupaansa lämmöt päälle! Ilman ylisanoja on aika vaikea kuvailla miltä tuntuu ensimmäisen kerran pötkähtää makuuhuoneeseen nostetuille hetekoille, nauttia ihanasta lämmöstä ja kuunnella talon rikkumatonta hiljaisuutta (jonka hetimmiten kyllä rikkoo pienen hiirulaisen rapina pönttöuunin viereissä kahden halon muodostamassa halkopinossa). Niinpä niin, joku ehti jo ennen meitä nauttimaan ihanasta lämmöstä, ja jos pienen hetken kuvittelinkin (olinpa urpo!) meidän rakentaneen talon ilman hiiren mentäviä aukkoja, niin pieleen meni. Tyyppi katseli meitä hetken aikaa nenänvarttaan pitkin, mutta päätti kuitenkin antaa meille tilaa tuoksi yhdeksi yöksi, arvasi varmaan että lopputalven saa pitää torpan omanaan. Ensimmäinen omassa tuvassa nukuttu yö on siis totta, ja tuhansia lisää sitten toivottavasti jatkossa, aika sanaton olo.

Hiljattain päättyneen rakennuskauden tärkeimpänä tavoitteena oli saada lämmitysasiat kuntoon, siihen päästiin, ja nyt on taas aika hieman huokaista. Ennen urakan viimeisiä vaiheita viimeisiä viikonloppuja puurrettiin edellisistä syksyistä jo niin tuttuun tapaan pakkopullan kitkerä maku suussa ja hampaita kiristellen, mutta kyllä tästä taas kevääseen mennessä toivutaan, se on ihan varma!

Lämmitysmuodoksi olimme jo projektin alkuvaiheessa miettineet maalämpöä, ja vaikka muutamaa muutakin vaihtoehtoa matkalla mietittiin, ei alkuperäinen suunnitelma lopulta saanut varteenotettavia kilpailijoita. Suurimittaiseen tieteelliseen laskentaan tai insinöörimäiseen tietotaitoon ei valintamme tainnut perustua, mutta ehkä vaakakupissa painovat eniten maalämmön huolettomuus (toivomme siis että huoletonta tulee olemaan!), ekologisuus ja matalat käyttökustannukset. Noista käyttökustannuksista saamme muuten aika hyvän kuvan ensimmäisen talven ajalta, kun ainoa sähkösyöppö talolla talvikuukausien ajan on maalämpöpumppu.

Loppukesän ja alkusyksyn pakollisiin tekemisiin ennen lämpöpumpun asennukseen pääsyä kuuluivat ulko-ovien asennukset (syyskuuhun saakka ovien virkaa ovat toimittaneet pelkät pressut), ikkunoiden tiivistys, välipohjan eristys, pattereiden asennus sekä kunnalliseen vesijohtoverkkoon liittyminen. Työtunteja on noihinkin vaiheisiin saatu kulumaan ihan kiitettävästi, ja oikeastaan vasta kun tähän näitä tekemisiä listaan, huomaan että kylläpä sitä onkin tullut tehtyä, ei liene ihme jos tässä kohtaa hieman väsyttää???

Kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon liittymisestä meidän hankkeessamme määrättiin jo suunnittelutarveratkaisussa, joka siis kaava-alueen ulkopuolelle rakennettaessa edeltää rakennuslupahakemusta. Vesijohtoverkko olikin käyttöönottoa ajatellen mukavan lähellä, naapurin pienen pellon puolessa välissä, jonne isäni kätevänä kaivurimiehenä puolessa päivässä kaiveli reitin. Jatkoa ajatellen viemärin kanssa ei olekaan aivan yhtä kiitollinen tilanne, mutta palataan siihen seuraavalla rakennuskaudella, jonka päänsäryksi se tässä vaiheessa onneksi jää.



Kaltaisillemme leppoisan tahdin tee-se-itse-rakentajille muuten sellainen ilmainen vinkki, että johonkin välivaiheen piirrokseen kannattaa merkitä vaikkapa se, mihin kohtaan kaikenlaiset perustusten anturan alle laitetut läpiviennit ym. tulikaan laitettua. Vaikka kuinka tuntuu siltä että kyllähän tämän nyt muistaa, niin EI MUISTA. Niitä kaikenlaisia muistettavia ja huomioitavia juttuja kun projektin varrella kertyy, niin kolme vuotta sitten päivänselvältä asialta tuntunut homma ei olekaan ihan kirkkaana mielessä kun se muistettava asia pitäisi sieltä pään perukoilta kaivaa.

Tähän päivitykseen ei kaikkia lämmityksen käyttöönottoa edeltäviä vaiheita saa millään mahtumaan, niin että tekstiä joku vielä jaksaisi lukeakin. Tämä siispä riittäköön tältä erää, lisää tarinaa aiheen tiimoilta on luvassa ihan lähipäivinä, joten pysykää langoilla!

3.8.2016

Maailman kauneimmat lattiat

Ne meillä nyt on - maailman kauneimmat lattiat! Ainakin meille itsellemme ne ovat maailman kauneimmat, ja mitäs meitä muiden lattiat oikeastaan kiinnostavatkaan? Liian ylpistymisen välttämiseksi tiedostamme kyllä, että meidän lattiamme eivät ehkä välttämättä ole kaikille muille ne unelmien lattiat, mutta kaltaistemme laiskojen siivoojien kannalta on maailman näppärintä, kun roskia ei tarvitse lakaista pelkästään mattojen alle, vaan ne voi lakaista suoraan lattian alle (sen verran lankkulattioissa aina kuuluu rakoa olla). Kätevä emäntä kiittää!

No mutta asiaan. Kuten viimeksi kerroin, lattioiden paikalleen laittaminen on yksi tämän rakennuskauden tärkeimmistä tavoitteista, ja siihen ollaan nyt siis päästy. Varsinaisesta asuinkerroksesta puuttuvat enää laatoitettavat lattiat (kodinhoito- ja kylpyhuone), ruokakomero sekä kuistit, jotka molemmat tulevat olemaan kylmiä, eivätkä sen vuoksi tässä kohtaa vielä kiireisiä.

Mutta onpa ollut homma tämä lattioiden laitto, ihan alkaen siitä kun vanhan talon lattiat aikanaan kesällä 2013 nostettiin (lue lattioiden nostosta lisää täältä). Talon omat lattiat todettiin jo tuossa vaiheessa niin sekalaisiksi ja osin valitettavan huonokuntoisiksi, niin että ostolattioitakin tiesimme tarvitsevamme, mieluusti talon tyyliin sopivana eli käytettynä. Tässä kohtaa apu oli onneksi lähellä, kun timpurimme Mikko oli omasta vanhasta talostaan kaikki muut paitsi pirtin lattian jo vaihtanut, ja oli sen vuoksi meille valmis uusia lattianmateriaaleja vastaan lattiansa nostamaan. Aikamoisia vonkaleita olivatkin nuo pirtissä pötkötelleet kaverit, mittaa niillä oli yli 6m, ja leveyttä parhaimmillaan 37cm. Kahdella trailerikuormalla tavara oli noudettu tontille odottamaan jo keväällä 2015;



Mikon kautta (iso kiitos!) meille järjestyi vanhaa lattiaa toisestakin vanhasta (ilmeisesti purku-) talosta, joten uudenkarheaan lattialautaan meidän ei ole tarvinnut ryhtyä muutoin kuin paraatikuistin osalta sitten tulevaisuudessa.

Lattialankkujen ja -lautojen puhdistamisessa on työtä riittänyt niin viime kuin tällekin kesälle. Niin tässä kuin myös parissa muussa työvaiheessa on välillä vaikea tietää, missä menee huolellisen tekemisen ja nysväämisen raja? Veikkaan että nysväyksen puolella paikoin ollaan, mutta toisaalta hyvin tehtyä pohjatyötä tuskin tulee myöhemmin kaduttua? Osan kanssa ollaan siis menty ehkä vähän turhan perusteellisesti maalia poistaen, kun hiominen olisi varmastikin riittänyt. Oli miten oli, lattioiden kanssa ovat tulleet tutuksi niin maalinpoistoaineet, speed heaterit ja kuumailmapuhaltimet kuin hiomakoneetkin, sillä osassa tavarasta vanha maalipinta on ollut suhteellisen siistiä, osassa tolkuttoman huonossa kunnossa, ja osassa päällä on ollut jokin kipsin tapainen tasoite. Opettavaista puuhaa, jälleen kerran. Ja onneksi lankkujen ja lautojen käsittely irtotavarana on melkoisen helppoa, polvet ja selkä kiittävät.

Käytännössä kaikkien lattioiden paikoilleen laitto on alkanut sillä, että puutavara levitellään numerojärjestyksessä pitkin pihaa. Lattioista vain puolikas olohuonetta oli palaamassa alkuperäiselle paikalleen, eikä ostolattioiden tarkoista muodoista ja pituuksista muutenkaan ollut tietoa, joten kokonaisuuden ja materiaalin järkevän hyödyntämisen kannalta tämä oli oikeastaan ainoa mahdollinen tapa. Tänä(kin) kesänä rakennussäät ovat olleet varsin vaihtelevat, mutta tässä kohtaa meitä lykästi, ja pihaparketteja päästiin kokoilemaan aina suosiollisella säällä;



Ensimmäisenä aamuna lattioiden laitossa meitä oli neuvomassa luottomiehemme, Hirsiberia:n Mikko, jolle projektimme on vuosien mittaan tullut ehkä tuskallisenkin tutuksi... Hyväksi tavaksi itsellemme uusissa, isommissa hommissa olemme todenneet ammattilaisen antaman "työnohjauksen", jonka myötä omaan tekemiseen saa niin työn sujumista, joutumista kuin työn jälkeäkin parantavaa vinkkiä, tällä kertaa mm. kätevän kiilaamisen mallin. Tuskin olisimme tätä itse keksineet, tällä tavalla nimittäin saatiin isojakin itsepäisiä lankkuja asettumaan nätisti paikoilleen.






Haasteellisin osuus lattioiden osalta oli olohuone, jonka "uusi" lattia koostuu kolmesta vanhasta lattiasta. Meidän oli ihan pakko saada osaksi lattiaa huoneen alkuperäisen lankut, sillä niissä riittää ihmettelemistä vielä pitkäksi aikaa - leveyttä komeat 43,5cm, ja paksuutta 8cm! Alkuperäistä lattiaa riitti kuitenkin vain osaan huoneesta, huoneen oltua aikanaan jaettu kahdeksi pienemmäksi huoneeksi, mikä tarkoitti varsinaista palapeliä ja veistämistä.



Lattioiden kanssa on jatkossakin tiedossa puuhaa, kun pientä paikkausta, hiomista ja maalausta riittää, mutta tältä meillä nyt näyttää;





Lattiaprojektin onnistumisesta ison kiitoksen ansaitsee projektin toinen osapuoli Oliver, joka on jälleen kerran osoittanut ihan mieletöntä sitoutumista ja kunnianhimoa koko hommaan - miten ylpeä ja iloinen puolisostaan sitä voikaan olla! Toinen iso kiitos menee Oliverin veljelle Timille, joka tällä viikon talkoorutistuksella upgreidasi paikkansa tupareiden vip-pöydässä myös vip-paikaksi. Olette loistavia!

14.7.2016

Sairaan hyvä pössis!

Meneillään olevan rakennuskauden tavoitteista ei tähän mennessä ole tainnut tulla kertoiltua, joten aloitettakoon tällä kertaa sillä. Alkukauden tärkein tavoite oli saada asiat rakennekatselmukseen saakka valmiiksi, sillä jollei kenestäkään muusta, niin itsestämme on tuntunut erikoiselta, että talo näyttää kuisteja lukuun ottamatta ulkoisesti valmiilta, mutta kantavien rakenteiden hyväksynnästä ei vielä ole ollut virallista kuittausta. Suunnitelmien mukaan ollaan toki edetty, ja tehty kaikki (ainakin melkein) "by the book", mutta varmuutta tarkastuksen läpimenosta ei voi koskaan olla, ainakaan tällaisillä harrastelijoilla, jotka ovat ensimmäistä kertaa pappia kyydissä (ja vaikka toisella kerralla osaisimmekin jo niiiiin paljon paremmin, niin EI IKINÄ!!!). Kaltaistemme amatöörien pahin kauhuskenaario on, että tarkastaja toteaisi, "ei käy, aloitetaan alusta", ja sitten me vain siinä nyökkäilisimme että ahaa, tottakai, kiitos, tehdään niin... 

Mutta kuten viimeksi todettua, läpi meni, ja hyvä niin, seuraavan kerran tapaamme rakennustarkastajamme käyttöönottotarkastuksen merkeissä, eli tämänhetkisen suunnitelmamme mukaan loppuvuodesta 2017, saapa nähdä. Niin se aika rientää, keväällä 2015 sisareni kyseli halukkuuttamme omistamansa asunnon vuokraamiseen ajatuksena lähemmäs työmaata eli Tamperelle muuttaminen - kaiveltuaan arkistoistaan edellistä vuokralaisen hakuilmoitusta, johon vuonna 2012 olin vastannut muuton lähemmäs työmaata helposti olevan ajankohtainen vuonna 2013. Tässä sitä ollaan vuodessa 2016, eikä vielä aikomustakaan muuttaa...

Niin, ne tämän kauden suunnitelmat. Yksinkertaistettuna tavoitteenamme on talon sisällä saada asiat siihen malliin, että jonkinlaiset peruslämmöt saataisiin päälle ennen ensi talvea. Tämä tarkoittaa, että sähkö- ja putkityöt pitää saada alapohjaan sille mallille, että alapohjan villat voidaan puhaltaa, minkä jälkeen ryhdytään lattioiden laittoon, jotta taas patterit saadaan paikoilleen. Ikkunoiden karmien ja seinien väliset raot on eristettävä, ja ehkä taloon olisi hyvä laittaa myös ulko-ovet? Välipohjan tärkeimmät rakenteet tuli tehtyä maaliskuulla, mutta myös sinne pitää saada villat ennen talvea, eli myös vinttikerrokseen pitää saada lattian sisään tulevat asiat mietityksi. Ja jotta lämmöt saataisiin päälle, tarvitsemme myös vesiliitännän, vesikiertoinen patteri- ja lattialämmitys kun on suunnitteilla. Ja kai se varsinainen lämmitysmuotokin pitäisi vielä valita, kilpailuttaa ja teettää, että onhan tässä. Myös kylmät kuistit meillä oli toiveena saada valmiiksi, mutta ikkunoiden ollessa pahasti kesken se taitaa kyllä edelleen jäädä haaveeksi. Keväällä kyllä työväenopistossa huonekalujen entisöintikurssilla äänekkäästi vannoin, että kolme talvea kuistin ikkuinoita tupsuteltuani teen ensi syksynä jotain ihan muuta, kun ikkunat saan kesän aikana ihan helposti valmiiksi. Ehkä pitäisikin vaihtaa Helsingistä Espoon puolen työväenopistoon, missä minua ja ikkunoitani ei vielä tunneta, ikkunarouvana kun alan näissä kurssipiireissä olla jo suorastaan säälittävän tunnettu...

Mitä sitten tähän mennessä ollaan saatu valmiiksi? Ainakin hirveä määrä putkia ja sähköjohtoja;



Väliseiniä ja koolauksia;



Pönttöuuni makuuhuoneen nurkkaan;


Hirveä määrä rapsutettuja lattialankkuja ja -lautoja;



Eli onhan sitä jo siinä! Mutta se otsikossa mainittu sairaan hyvä pössis? Jostain syystä se tuli tänään puhalletusta alapohjan selluvillaeristyksestä, joka sai huonetilat hahmottumaan entistä lähemmäs tulevaa todellisuutta, kun lattioiden korko alkoi hahmottumaan;



Ensi kerralla palaamme näin ollen asiaan lattioiden laiton merkeissä, tuskin maltamme odottaa tähän vaiheeseen ryhtymistä! Sitä ennen on kuitenkin aika juhlistaa, sillä huomenna, pe 15.7.2016, tulee täyteen tasan sata vuotta siitä, kun tämä talo Hanna-Leenan sukuun ostettiin. Kippis sille, hattu kourassa olemme kiitollisia, että saamme omalla tavallamme olla jatkamassa tätä tarinaa!

23.6.2016

Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen

...ja kesän tullen talonrakentajat työmaalle. Välillä ihan konkreettisestikin, kuuluuhan työmaan varusteisiin nykyään remppameininkiin ja likaisiin työvaatteisiin sopiva, pienesti elähtänyt (mutta niin kätevä ja käytännöllinen) asuntovaunu! Pääasiassa toki edelleen asustamme Oliverin iloksi appivanhempiensa nurkissa mm. sisävessan ja suihkun houkuttelemina, mutta esimerkiksi näin juhannuksen kunniaksi on ihan juhlaa vetäytyä, jos ei vielä ihan omaan tupaan, niin nurkille ainakin.



Viimekesäisiäkin tekemisiä on blogiin vielä raportoimatta, mutta käydään tässä vaiheessa kuitenkin kuluneen kevään tekemisiin kiinni, ja palataan menneisiin myöhemmin, ei kai sillä järjestyksellä niin väliä. Tänä keväänä työmaa käynnistyikin poikkeuksellisen aikaisin, kun maaliskuulla ryhdyttiin puuhiin välipohjan kanssa. Oma osuutemme tässä ryhtymisessä jäi kyllä eteisen kattolaipioiden paikoilleen nostamiseen ennen timpureiden saapumista, mutta osallistumista sekin. Ja toki laipioiden osalta tekemistä oli ollut jo edellisen kesän aikana maalinpoiston muodossa. Eteisen katossa rakennuksen edellisessä elämässä kun oli laskettu katto, joka oli naputeltu poikkihirsien alapintaan, me taas halusimme nuo kauniit hirret näkyviin. Tämä tarkoitti sitä, että laipioita tähän paikkaan ei ennestään ollut olemassa. Kätevä pärjää kuitenkin aina, ja passelit laipiot saatiin aikaan talon omista vanhoista lattialankuista, jotka taas olivat pohjasta niin elukansyömät, ettei niistä lattioita olisi enää tehnyt. Katoksi ne kuitenkin passasivat vallan mainiosti, vai mitä tuumaatte?




Rakentajan paras kaveri on pikkupaku, jonka kyytiin mahtuu melkein mitä vaan!
Myös olohuoneen osalta meiltä puuttuivat kattolaipiot, kun siltä osin poikkihirretkin ovat "ylimääräinen" lisäys talon vanhoihin rakenteisiin, sillä ajatuksella että olohuoneeseen haluttiin samaa ulkoasua kuin muihin asuinhuoneisiin. Poikkihirret oltiin rungon pystytyksen yhteydessä tehty suhteellisen jykevästä tavarasta, huonekorkeuden noustessa 2,8 metriin, mikä talon suurimpaan huoneeseen tietysti sopiikin. Noiden "uusien" poikkihirsien päälle emme kuitenkaan halunneet vanhaa lankkua, poikkihirsien ulkonäkö kun muutenkin oli muista huoneista poikkeava. Näin ollen päädyimme olohuoneen osalta uuteen puutavaraan, 27cm leveään hirsipaneeliin, jonka istuvuutta muuhun vanhaan materiaaliin kyllä aika tavalla jännitimme. Lopputulokseen olemme kuitenkin tyytyväisiä, tällä erää ajatus on käsitellä hirret tummemmiksi, ja maalata hirsipaneeli liitumaalilla tai vastaavalla vaaleaksi, mutta nähtäväksi jää, mihin ratkaisuun lopulta päädymme! Täytyy muuten sanoa, että melkoisen rimpulalta tuntui tuo hirsipaneeli, olisiko paksuutta ollut 21mm, kun kaikkien muiden laipioiden paksuus huitelee minimissään 35millissä!



Iso talon olemukseen vaikuttava tekijä on ollut välipohjan rakenteiden kanssa samaan syssyyn valmistunut vintille menevä (ihana!) portaikko. Tai no, aivan valmis se ei vielä ole, kun askelmien päällipuolet ovat vain rakennusaikaiset ja myöhemmin lopullisella puutavaralla korvattavat, mutta ilmeeltään kuitenkin lähellä valmista. Samoin on hahmottunut portaiden alle tuleva pieni wc, josta timpurimme jossain kohtaa totesivat, että heidän mielestään tosi pieni kyllä on, mihin minä totesin, että pienestä portaidenalus-wc:stä olen aina haaveillutkin. Kaikenlaisesta ne ihmiset haaveilevat, totesivat he. Ja kas, oikeasti wc:stä tuli puolet piirrettyä pienempi, kun timpurit tuumailivat, että portaiden allehan mahtuu wc:n ohella myös walk in - ruokakomero, keittiön sijaitessa portaikon seinän takana. Ja ihan totta, niin mahtuukin, juuri sellainen, josta olimme haaveilleet, mutta emme sellaiselle olleet paikkaa keksineet. Ruokakomero oli iloinen yllätys, mutta kaikessa pienuudessaan wc kieltämättä ensin pienoinen shokki, eli ehkä olisi ollut hyvä mainita meille ideasta ennen ryhtymistä? Mutta mittausten perusteella sinne tosiaan mahtuu ihminen pytyllä istumaan, ja ovikin vielä kiinni, joten eihän tässä hätää, niin kauan kun vessaan menossa oleva ihminen mahtuu 55cm leveästä oviaukosta sisään. Kädetkin pystyy pesemään ihan siinä istualtaan, kuinka kätevää se onkaan! Joten loppu hyvin, kaikki hyvin, etenkin kun ruokakomeron kanssa samaan syssyyn keittiöön muodostui ilmiselvä paikka isolle astiakaapille, josta siitäkin olen aina haaveillut mutta en paikkaa löytänyt. Asiat tuppaavat järjestymään, ja nyt taas ihan hiton hyvä syy lähteä antiikkikaupoille, kiitti siitä!






Tämän vaihteen tärkeimpänä steppinä iloitsemme siitä, että rakennusprojektin yksi virallinen vaihe, rakennetarkastus, saatiin toukokuun lopussa kunnialla suoritettua (vaikka työmaamme vastaava mestari unohtikin tulla paikalle). Samalla suoritettiin hormikatselmus ("ihan hyvältä se kai näyttää"), joten ei muuta kuin eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Lunta ei tänä juhannuksena kuitenkaan näyttäisi olevan tuloillaan, joten ei muuta kuin rentoa oloa kaikille!



5.3.2016

Vasara ja nauloja

Ennen seuraavan rakennuskauden alkua (eli ylihuomista!) lienee syytä raportoida vielä viime kesän edistyksistä. Viimeksi kertoilin maalin keitosta ja seinälaudoitusmateriaalien maalaamisesta, luonnollinen jatkumo siis olkoon ulkoverhoilun paikalleen naputtaminen. Jossa naputtamista muuten olikin, niinkuin oli myös mittaamista ja sahaamista, huh mikä urakka!

Ulkoverhoilun toteutustavaksi oli jo varhaisessa vaiheessa päätetty perinteinen pystyrimalaudoitus. Välissä pohdittiin ja tutkittiin muitakin versioita ja vaihtoehtoja, mutta varteenotettavaa kilpailijaa ei alkuperäiselle suunnitelmalle tullut vastaan.

Töihin ryhtyessämme työmaalla puuhaili meidän lisäksemme pari timpuria räystäiden ja kuistirunkojen kimpussa, joten verhoilussa pääsimme hyvään alkuun heidän antamillaan käytännön vinkeillä ja Oliverin veljen viiden päivän mittaisella talkooavulla, siitä suuri kiitos! Timpurit pitivät neljän viikon aikatauluamme urakan kokoon nähden tiukahkona, kun taas meidän mielestämme homma olisi heittämällä valmis siinä ajassa - voitte varmaan arvata kummat olivat arviossaan oikeammassa...?

Ennen pohjalaudoitukseen ryhtymistä laitettiin verhoilun alareunaan salmiakin muotoinen, perinteinen puinen tippalista, mikä kosteassa säässä kieroutuneilla listoilla ei ollutkaan mikään ihan helppo homma. Tässä vaiheessa onneksi viisastuimme sen verran, että punaisen ja keltaisen värin rajalle myöhemmin tulevat vastaavanlaiset tippalistat laitettiin painojen alle siistiin nippuun odottamaan asennustaan, mistä älynväläyksestä sittemmin osasimme olla erittäin kiitollisia.

Pystyrimalaudoituksen alemman kerroksen eli lautojen laittaminen kävi etenkin punaisen alaosan kohdalla melkoisen sukkelaan, kun vauhtiin vaan päästiin. Laudat lyötiin reunoistaan kiinni naulapyssyllä, ja vaikka koneen kanssa jälki ei joka kohdassa ollutkaan se kaikkein siistein, jäävät lautojen reunoihin lyödyt naulat sopivasti rimojen alle peittoon. Naulapyssyn käytöstä kyllä tuli naapureilta pientä kuittailua heidän ihmetellessään, miten tällaiselta perinnerakentamisen työmaalta ei oikeaa vasaranääntä meinaa ollenkaan kuulua!



Ei näin...

Keltaisen osan laudoittamiseen menikin sitten hieman enemmän aikaa. Lautojen yläpäihin piti mittailla ja sahailla säännöllisin välein kattotuolien päiden kohdissa oikean kokoiset koloset, tällaiseen vanhaan taloon kun kuuluvat ehdottomasti avoräystäät. 


Samaan aikaan toisaalla... Meidän askarrellessamme laudoituksen kanssa eteni toisessa päässä työmaata ikkunoiden asennus. Halusimme talon ulkonäköön mahdollisimman autenttista vanhan talon ilmettä, joten ikkunat asennettiin samalle tasalle ulkoverhoilun kanssa. Ja kylläpä muuten antoi jo muutaman ikkunan paikalleen saanti talolle niin paljon ilmettä, että ihan itku meinasi siitä ilosta tulla. Kaikkinensa viime kesänä tuntui erinomaisen hyvältä se, että vihdoin projektissa saavutettiin sellaisia vaiheita, jotka jäävät pysyvästi näkyviin. Tähän saakka kun neljän vuoden ajan kaikki tekeminen on ollut enimmäkseen joko tyhjentämistä tai purkamista, tai sellaista rakentamista, josta ei silmälle jää paljonkaan iloa sitten talon joskus valmistuessa.


Niin se vain homma eteni, mutta kyllä tosissaan sai tehdä, että loman loppumiseen mennessä saatiin edes melkein valmista verhoilun osalta. Viimeiset päivät painettiin aika ympäripyöreitä päiviä, jatkuvia sadekuuroja ja Oliverin juuri alkanutta tupakkalakkoa kiroillen, sekin vielä! Toisaalta tupakkalakko ehkä juuri siivittikin urakan valmiimmaksi, sillä jos tähän saakka oltiin pidetty välillä edes tupakan mittaisia taukoja, niin viimeisinä päivinä ei sitten enää sitäkään.

Loman loppuessa jäi verhoilusta vielä muutama kohta pienesti kesken, mutta nekin saatiin urakoitua valmiiksi yhden syksyisen viikonlopun aikana. Ja nyt kun katsomme talomme kuisteja vaille valmista ulkoasua, niin täytyy sanoa, että olemme valintoihimme (ja omaan työpanokseemme) melkoisen tyytyväisiä. Ja jos kyläkaupan pihaparlamentin puheisiin on uskominen, kelpaa talomme myös kyläläisille, hyvä niin! Kyllä se mieltä kovasti lämmittää, kun muidenkin mielestä "talo on kuin karamelli" ja "ihan kuin se olisi ollut siinä aina"!



Ja kuten kuvasta näkyy, ovat viime kesän virstanpylväitä paitsi jo mainitut ikkunat, myös vesikatto, niistä hankinnoista lisää ensi kerralla!