Kun kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa...

Rakentaminen on välillä vähän rankkaa. Myös rakentamisvaiheeseen pääsy voi olla rankkaa, jos ensin pitää tyhjentää ja purkaa yksi talo, jotta sen voi siirtää uuteen paikkaan. Sekin voi olla uuvuttavaa, jos tontilla rakentamisen aloittaminen edellyttää kainaloihin asti ulottuvien pusikoiden raivausta, sortumisvaarassa olevien vanhojen piharakennusten tyhjentämistä ja purkamista. Jotakuta voisi väsyttää se, että nykyisen asunnon ja projektin välimatka on 180 kilometriä, eikä perheessä edes ole autoa. Ja joku voisi puutua siihenkin, että toinen projektin osallisista tekee kuusipäiväistä työviikkoa, ja toinen muuten vaan pitkää päivää. Eikä raha-asioidenkaan miettiminen tavallista palkansaajaa ja osa-aikayrittäjää nyt varsinaisesti piristä.

Miten tätä sitten oikein jaksaa? Ihmeen hyvin, täytyy sanoa. Oleellista tietysti on se, että projektin molemmat osapuolet ovat mukana omasta vapaasta tahdostaan (vaikka toiselta kysyttiinkin vasta kun toinen oli jo päättänyt ryhtyä), täysillä ja mielellään. Henkisen jaksamisen näkökulmasta liputamme väljän aikataulutuksen puolesta, vaikka kukkaroon kurkistaessa se ei aina tunnukaan järkevältä. Ehkä omalle mielenterveydelleen voi kuitenkin laskea jonkinlaisen hintalapun? Ja kuten aiemmin jo todettua, edellä mainittujen lisäksi on hyvä tehdä pakollisten ja välillä puuduttavien työvaiheiden ohella mieluisia ja mukavia juttuja. Ja mikäpä voisi olla mukavampaa kuin puutarhan hoito?

Jo projektin alkuvaiheessa asetimme tavoitteeksi vanhan pihapiirin löytämisen talomme uudeksi sijoituspaikaksi. Mielissämme siinteli tietysti pittoreskilla tavalla rönsyilevä, vanhojen omenapuiden ja marjapensaiden koristama, sievien piharakennusten ympäröimä ihanuus. Haaveet harvoin kohtaavat todellisuuden, ja oikeassa elämässä hylätty vanha pihapiiri kasvaa nokkosta ja horsmaa, ja ne marjapensaat on kaivettava esille raivaussahan ja välillä kirveenkin kanssa. Mutta silti - siellä ne ovat! Vanhassa rakennuspaikassa on se hauskuus, että piha on ottanut muotonsa jo kauan ennen meitä. Joku muu on ehtinyt kokeilla, millä puolella pihaa pensaat parhaiten viihtyvät ja minne kasvimaa kannattaa laittaa. Hyvällä tuurilla se joku on jättänyt jälkeensä pari perennaakin. Ja mikä parasta, puutarha näyttää puutarhalta jo silloin, kun toisella puolella pihaa taloa vasta rakennetaan!

Vanhalle pihalle kannattaa antaa aikaa siinä missä vanhalle talollekin. Ajan kanssa ja pikkuhiljaa siivoilemalla tulee antaneeksi tilaa esimerkiksi niille perennoille, joita ei ensisilmäyksellä rikkakasvien joukosta edes erota. Vanhojen pensaiden kanssa tumpelompikin voi opetella puutarhurintaitoja, kun eivät ne ihan pienestä pahakseen pistä. Tai kuten meidän tapauksessamme, pensaita on siinä määrin riittävästi, 26 kpl, että yhden pensaan menetys ei aiheuttaisi varsinaista katastrofia. Tällä(kin) osa-alueella ennakkotietämyksemme oli nolla, mutta opaskirja toisessa ja oksasakset toisessa kädessä on ihan hyvä aloittaa.

Meidän puutarhamme on meidän nyt toista kokonaista kesää. Tontti siirtyi meidän omistukseemme heinäkuussa 2012, eikä sen kesän osalta ollut enää mitään tehtävissä - viidakko mikä viidakko. Toisena kesänä tilaa otettiin haltuun pienellä kasvimaalla ja marjapensaiden leikkauksella ja tukemisella. Menestystä tuli erityisesti kesäkurpitsan kasvatuksessa, aloitteiljan arviointivirhe tämäkin...

Tänä kesänä kasvimaa tuplasi kokonsa. Kasvimaan reunustamiseen olemme käyttäneet vanhaa tiiltä, jota lojui pitkin mäkeä tilan vanhan päärakennuksen sortuneen hormin jäljiltä. Samalla tämä oli ainoa meille säästynyt "pala" tuota vanhaa taloa, ja näin ajateltuna muun projektin pirtaan sopiva ratkaisu. Vanhat tiilet tapaavat kyllä talven mittaa hieman halkeilla ja rapautua, mutta onneksi sekin istuu enemmän kuin hyvin tähän ympäröivään epätäydellisyyteen. Kasvimaan ja muiden istutusten vesihuolto on toistaiseksi hieman työlästä, kun vettä työmaalle ei vielä tule, vaan vesi tuodaan vanhoilla maitotonkilla läheisestä tukikohdastamme, eli vanhempieni luota 1,5 kilometrin päästä. Tästäkään emme ole paineita liiaksi ottaneet, kastellaan sen minkä jaksetaan, ja jos ei jakseta niin annetaan olla.

 

 

Tämän kesän saavutuksia on myös pieni levähdyspaikka kasvimaan reunalla. Tarkoituksena tosin oli tehdä vain tasainen paikka penkkiä varten, mutta ison koivun juurelle kaivaessa voi käydä niin, että vastaan tulee astetta isompi juuri, minkä seurauksena syntyy eräänlainen kohopenkki, mistä taas seuraa reunakiveys, josta taas seuraa kukkaistutuksia - ja niin on taas yksi homma lähtenyt täysin käsistä...

 

Kesäloman lähestyessä loppuaan ajatus töihin paluusta on ihan mukava, vaikka rakennustyömaan jättäminen vain viikonloppuvierailujen varaan tuntuukin haikealta. Itse olen saanut nauttia vapaista jo reilun kuuden viikon ajan, kiitos talviaikaan tehtyjen pitkien päivien, ja täytyy sanoa, että loma on kyllä tehnyt tehtävänsä. Fyysinen puurtaminen on ollut loistavaa vastapainoa konttorihommiin, ja sama pätee toisinpäin. Siltikin - vähän näissä merkeissä se paluu toimistolle taitaa tapahtua...?