13.1.2019

Sähköä ilmassa

Laiskasta tahdista blogin päivityksessä johtuen rakentamisen monta vaihetta on jäänyt raportoimatta, ja kun viime kerralla taisi tulla luvattua jotain blogin ajan tasalle toimittamisesta, niin ei kai tässä auta kuin ryhtyä!

Tällä kertaa tarinan aiheena sähköjen suunnittelu ja toteutus, monen mielestä epäilemättä ääreismielenkiintoinen aihe... Joka tapauksessa, vaikka perinnetaloa ollaankin tekemässä, on siirretty hirsitalo uudisrakennus, jota koskevat kaikki nykyajan rakennusmääräykset. Rakennuslupaa haettaessa pitää paikalliseen rakennusvalvontaan toimittaa suunnitelmia ja kuvia jos jostakin aiheesta, mutta hämmästyttävää kyllä, sähköistä ei sitten ensimmäistäkään, ei sitten missään rakentamisen vaiheessa, tai ainakaan meiltä ei kukaan sellaisia ole tullut kysymään. Käyttöönottoluvan saamiseksi pitää esittää sähköasennusten tarkastuspöytäkirja, siinä kaikki, mutta ehkä kyseinen asiakirja kertoo rakennusvalvonnalle kaiken olennaisen asiasta, mene ja tiedä. Pitänee vielä tutkia olisiko jotain kuvanpoikasta pitänyt lähettää esimerkiksi sähköyhtiöön, ja jos jollain lukijoista on tähän liittyen parempaa tietoa, niin valistakoon ihmeessä meitäkin!

Joka tapauksessa, sähköä taloon haluttiin kun päreen valossakaan ajatuksen romanttisuudesta huolimatta ei ajateltu elellä. Ja kun kerran kukaan ei määrännyt suunnitelmia ammattilaiselta tilaamaan, niin kätevä emäntä ja kätevä(mpi) isäntä tekaisivat suunnitelmat ihan omin pikku kätösin, kas näin;



Piirsimme kaiken kaikkiaan kolme tällaista karttaa - yhden valaistuksesta, yhden pistorasioiden sijoittelusta ja yhden talon koneista ja laitteista, ja niihin oli sähköasentajamme enemmän kuin tyytyväinen, kuka nyt ei näin laadukkaaseen työhön olisi! Asentajan mielestä olimme tosin pienesti liioitelleet valokatkaisijoiden määrissä, esim. keittiössä ei kaikkia valoja kuulemma tarvitse voida käyttää kaikista ilmansuunnista (keittiöön johtaa kolme oviaukkoa), mikä kuulosti tarkemmin ajatellen itsestämmekin ihan järkevältä, ja on myös käytännössä osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi. Kaikkinensa tähän astisella asumisen kokemuksella tuntuu, että ihan hyvät sähköt tuli suunniteltua (sillä kyllähän vanhaan taloon aina pari jatkojohtoakin kuuluu).

Vanhoissa taloissa sähköt on usein vedetty ns. pintavetoina. Nykyrakentamisessa, vaikka mitään kovin monimutkaisia laitteita tai järjestelmiä ei meille ollut tulossakaan, on sähköjohtojen määrä moninkertainen esim. siihen, mitä tässäkin talossa alunperin on ollut. Näin ollen päätimme jo varhaisessa vaiheessa, että sähköjohdot tullaan piilottamaan seinien levytyksien taakse niissä seinissä, joihin oli tulossa tapettia, vastaavasti valokatkaisijat ja pistorasiat keskitettiin pääasiassa levytettäville seinille, vaikka jokusia toki asettuu pinta-asennuksina myös hirsipinnalle jääviin seiniin. Seinien koolaus sinällään oli ihan oma lukunsa, koska kovin suoraa seinää ei talosta tuntunut löytyvän, mutta siitä lisää vaikka sitten kun talon isäntä on tuosta p...maiseksi osoittautuneesta urakastaan toipunut.



Näkyvillä paikoilla sijaitsevien pistorasioiden ja valokatkaisijoiden halusimme edustavan perinteistä ilmettä, pieni mutta lopulta yllättävänkin näkyvä osa talon sisustusta ja tyyliä. Nykyään saatavilla on monenlaisia vanhaan taloon ulkonäollisesti sopivia, mutta nykyaikaista tekniikkaa edustavia sarjoja. Meidän valintamme oli Schneiderin Renova-sarja, jonka muotoilu edustaa vanhaa tyyliä, mutta jonka hinta moneen muuhun sarjaan nähden oli edes jossain määrin meidän kukkarollemme sopiva. Ainoa miinus sarjalle meneekin kosteisiin tiloihin soveltuvien osien puutteesta. Pitkään punnitsimme tarvikkeiden tilaamista / hakemista Virosta, jossa tuotteiden hinnat ovat Suomen hintoja edullisempia, mutta päädyimme ne kuitenkin tilaamaan helpoimman kautta eli omalta sähköasentajaltamme. Ja kun asennusajankohdalle sattui tukkurillakin joku pieni alennuskampanja, jäi hintaero lopulta melko pieneksi, ja prosessi vastaavasti meidän kannaltamme hurjan paljon helpommaksi. Ja nyt kun rasiat ovat paikoillaan, ilahduttavat ne meitä itseämme ihan päivittäin, minkä lisäksi moni meillä vieraillutkin on niihin kiinnittänyt huomiota, panostus siis kannatti!





Ensi kerralla voisinkin jatkaa samaa aihetta sivuten, eli pohtia valaisinvalintoja, palataan siis asiaan!

5.1.2019

Asumista ihan luvan kanssa

Edellisestä blogitekstistä on vierähtänyt lähes vuosi, ja voisi sanoa, että aikamoinen vuosi on ollutkin! Edellistä tekstiä viime vuoden tammikuussa kirjoitellessani en vielä aavistanut, että seuraavalla viikolla aukeaa haettavaksi juuri se työpaikka, jota kaikki nämä vuodet olen puoliksi vitsillä odottanut aukevaksi, ja jonka vielä onnistun 50 hakijan joukosta saamaan. Työpaikan saanti käynnisti melkoisen ketjureaktion, ja tällä kertaa koneen ääreen istahtaessani en voi kuin hämmästellä miten hienosti asiat ovat järjestyneet meille molemmille. Kotielämä on muuttanut kaupungista maalle ja pienestä kerrostalokaksiosta isoon omakotitaloon, työelämä Helsingistä Tampereelle, melkoinen muutosten vuosi!

Mainittu työpaikka tuli vastaan hieman suunniteltua aiemmin, ajatuksenamme oli ollut ryhtyä työnhakuun vuoden -18 syksyllä, talon kanssa tavoitteena oli käyttöönottoluvan saanti kesän loppuun mennessä, tai siihen suuntaan. Sopivia työpaikkoja ei kuitenkaan kasva joka oksalla, joten haettavahan se oli, ja kun alkuvuodesta alkoi näyttää siltä, että ainakin toisella meistä on pian muutto edessä, oli rakennustöihin pistettävä pienesti vauhtia. Olihan talossa jo lämpöä, vesi tuli ja meni, ja kun samoihin aikoihin alkoivat talon pesutilatkin valmistua, näytti tilanne jo ihan mahdolliselta, mitä sitä paljon muuta tarvitseekaan! Kun vielä sopivasti Helsingin päässä asuvat talon isännän vanhemmat olivat lähdössä kevään korvalla parin kuukauden Euroopan reissuun, loksahtelivat palaset paikoilleen kuin itsestään - Helsingin vuokra-asunto sanottiin irti maaliskuun loppuun, tavarat pakattiin muuttolaatikoihin ja oman talon tekniseen tilaan säilöön, Oliver muutti vanhempiensa asuntoon kevään ajaksi, ja piti yrityksensä, tatuointistudion, Helsingissä vielä kesäkuun loppuun, muuttaakseen sen kesän lopulla Tampereelle. Näin kirjoitettuna kuulostaa mutkattomalta ja mukavalta, ja monessa mielessä on sitä ollutkin, mutta samaan aikaan myös työlästä, kiireistä, jännittävää ja stressaavaakin.

Käyttöönotto- eli muuttolupaan asti ei taloa ihan kesän loppuun mennessä saatu, mutta marraskuussa sitten kuitenkin. Tässä kohtaa uskaltaa ehkä jo ääneen sanoa, että vaikka virallisesti ollaankin asuttu emännän 1,5 kilometrin päässä asuvien vanhempien luona tämä "siirtymäaika", niin kyllähän sitä käytännössä on tullut asuttua täällä kovastikin keskeneräisessä omassa talossa. Emännän muuttaessa taloon huhtikuun alussa jätti asumisviihtyvyys vielä melkoisesti toivomisen varaa, mutta näissä hommissa reipas asenne ratkaisee, ja hyvin on pärjätty.

Koska ensimmäinen puoli vuotta talossa asumista tapahtui ikäänkuin viranomaisilta "salaa", pidettiin asumisen kanssa matalaa profiilia siinäkin mielessä, että käyttötavaroita otettiin muuttolaatikoista esille vain se pakollinen - pari lautasta, pari lasia, kahvinkeitin ja mikroaaltouuni. Muuttotarkastusta ajatellen talo ei näin olisi liian asutun näköinen, minkä lisäksi kaikki taloon levitelty tavara olisi rakennustöissä vain tiellä, sillä rakennustyömaahan tämä edelleenkin on ollut, kovin kodikkaaksi tätä ei vielä ole päässyt kehumaan. Tähän päivään saakka mm. vaatehuolto on ollut aika huonolla tolalla, joten noin yhdeksän kuukautta kestäneen pahvilaatikoista elämisen jälkeen juuri päättyneellä joululomalla ahkeroitu vaatehuoneen säilytysjärjestelmä tuntuu kieltämättä aika ylelliseltä...

Vuosien uurastuksen jälkeen muuttoluvan saanti marraskuussa tuntui melkoiselta voitolta, ja nyt uskaltaa luottaa siihen, että talo jossain vaiheessa ihan oikeastikin valmistuu! Rakennusluvalle jouduimme tosin hakemaan kesällä jatkoaikaa viiden vuoden aikarajan täyttyessä. Kahta lisävuotta haimme, ja kolme meille myönnettiin, kai rakennusvalvonnassakin oltiin sitä mieltä, että ei tässä nyt enää hötkyilemään kannata alkaa (eli ei ne sitä kuitenkaan kahdessa vuodessa valmiiksi saa...) Näin ollen lopputarkastus tullee asettumaan vuoteen 2021, jolloin projekti täyttää juurikin sen kymmenen vuotta - kymmenen vuoden projektistahan tässä ollaan kaikki nämä vuodet puhuttu. Kertauksena pääkohdittain kuluneet vuodet projektin parissa;

  • kesällä 2011 alkaa talon tyhjennys ja sisäosien purku vanhalla paikalla, jatkuen leppoisaan tahtiin talven yli, samalla kun mietitään mitä talon kanssa lopulta tehtäisiin
  • 2012 löytyy unelmien tontti, mikä sinetöi siirtopäätöksen, kun samana kesänä puretaan talon ulkoverhoilu, ja päästään tutkimaan hirsirungon kuntoa ulkoa käsin. Kesän lopulla tontin, joka on vanha rakennuspaikka, siivoamista ja korjauskelvottomien piharakennusten purkua
  • 2013 perustusten teko tontilla, vanhojen lattioiden purku
  • 2014 katon purku vanhalla paikalla, jonka jälkeen hirsirungon purku ja pystytys uuteen paikkaan. Alapohjarakenteet, kattorakenteet aluskatteeseen saakka. Hirsirunko jätetään talveksi asettumaan
  • 2015 rungon ulkopuolinen lisäeristys, hormien, leivinuunin ja puuhellan muuraus, ulkoverhoilu, kuistien rakenteet, ikkunoiden asennus, konesaumapeltikaton asennus
  • 2016 välipohjan rakenteet, vintille menevät portaat, kuistien ulkoverhoilu, pönttöuunin muuraus, väliseinärakenteet, putki- ja sähkötöiden aloitus, lattioiden asennus, vesiliittymän rakennus, maalämpöurakka
  • 2017 seinien levytystä, sähkö- ja putkitöitä, kuistien ikkunat valmistuvat asennettaviksi, keittiön asennus, viemäriliittymän rakennus, pikku-wc käyttökuntoon
  • 2018 kodinhoito- ja kylpyhuoneen rakennus, tapetointi, lattioiden maalaus, käyttöönottolupa
Vapaa-ajan ongelmia ei kuluneina vuosina ole ollut, eikä tule jatkossakaan olemaan. Moni on jo miettinyt, miten meillä osataan olla sitten kun talo valmistuu, mutta asiasta huolestuneille voimme kertoa, että ulkorakennusten ja pihan kanssa tulee puuhaa riittämään - talkoisiin saa siis edelleenkin saapua!

Hyvää uutta vuotta kaikille Villa Senobian ystäville - ensi kertaan!