10.8.2015

Kesäloma, mikä se on...?

Juurihan se kesäloma alkoi, ja nyt se jo loppui, miten tässä nyt näin pääsi käymään...? Oliverilla yhdeksän viikkoa, itselläni seitsemän viikkoa, ja koko hauskuus ohi ihan hujauksessa! Vaan eipä oikeastaan, pitkät oli lomat ja paljon saatiin aikaan, eli siinä mielessä kaikki hyvin. Koko loman ajan oli kello soimassa aamulla 6:45, työmaalla oltiin särmästi kello 8:00, ja ihan paria poikkeusta lukuunottamatta töitä tehtiin ainakin neljään saakka, usein vielä pidempään, ja parhaimmillaan 14 tuntia. Blogia ei paljon jaksanutkaan matkan varrella päivitellä eikä muunkaanlaista huvielämää viettää, mutta kuvia tuli onneksi otettua paljon, joten kertoillaan kuulumiset sitten vähän takautuvasti, ihan tuttu juttu jo projektin aiemmilta vaiheilta. Nyt kun on päässyt töihin lepäämään, niin sitä jaksaa taas!

Työmaalla on siis tehty hommia koko kesä ihan tosissaan, mutta hikoilla ei ole tarvinnut. Vastapainoa edelliselle kesälle, kun helle jatkui viikosta toiseen, ja senkin kokeneena voidaan todeta, että kyllähän viileällä säällä paremmin jaksaa tehdä. Mutta silti, kamoon! Alkukesän kovat tuulet ja niitä seuranneet rankkasadekuurot ovat kyllä koetelleet pienen rakentajan hermoa. Puutavaraa, työkoneita ja itseään on saanut peitellä ihan kyllästymiseen asti, aina silloin kun ei ole juossut pressujen perässä pitkin peltoa tai muuten tarponut kuravellissä. Positiivisena puolena nähtäköön se, että puutarhasta ei ole paljon tarvinnut huolehtia, hyvin on näkynyt kasvavan!

Tämän kesän tavoitteena meillä on ollut talon saattaminen suhteellisen valmiiksi ulkopuolisilta osin. Ja jotta lähtökohta pysyy kaikilla mielessä, niin tältähän meillä näytti lopputalvesta;


Näihin varhaisempien vaiheiden kuviin on hyvä palata aina välillä, ihan vain huomatakseen, miten pitkälle oikeasti ollaan jo päästy!

Kevään tullen talo luonnollisesti kuorittiin esiin tuulensuojakankaasta, joka oli varsin hyvin pitänyt rungon säältä ja ei-toivotuilta vierailta suojassa. Pientä asettumista ja painumista oli rungon osalta havaittavissa, mutta aika pientä kuitenkin, ehkä sentistä tai kahdesta voidaan puhua, ei sen enempää. Siltikin, rungon seuraavassa työvaiheessa, ulkorungon rakentamisessa, on jatkossa tapahtuva painuminen otettu huomioon, elämisen varaa täytyy aina olla.

Vanhaa hirsirunkoa siirrettäessä vanha talo muuttuu virallisen tulkinnan mukaan uudisrakennukseksi, mikä tarkoittaa vaatimusta lisäeristyksen laittamiselle, joko rungon sisä- tai ulkopuolelle. Meidän valintamme oli ulkopuoli, sillä useiden vuosikymmenten aikana hirsien ulkopinta oli osansa sääaltistuksesta jo saanut, minkä lisäksi ulkopinnat olivat lukuisten hirsikorjausten myötä vähintään kirjavassa kuosissa. Sisäpuolella sen sijaan hirret ovat usein paikoin kovastikin hyvässä kunnossa (tai sitten silmä on vain tottunut niihin, todennäköisemmin näin...), joten sisäpuolelta hirttä tullaan jättämään paikoin näkyviin. Pitäähän sen vanhan rungon olemassaolo jollain tapaa todistaa, eikö vaan!

Suojakankaan kuorimisen jälkeen ensimmäinen työvaihe oli koolausten teko eristeeksi valittua selluvillan puhallusta silmälläpitäen. Eristeen tavoitepaksuudeksi oli määritelty 10cm, mikä jonkun mielestä on sekin jo liikaa, jonkun toisen mielestä taas ei ollenkaan. Ja koska seinän suoruus vanhassa rungossa on vähän niin ja näin (lähtötilanteeseen vanhassa paikassa nähden suunta on toki parannusta potenssiin sata!), tuli eristeen todelliseksi vahvuudeksi varmaan kaikkea 8 ja 18 sentin välillä. Toivotaan että toimii...

Märkänä puhalletun selluvillan päälle laitettiin vielä tuulensuojalevytys, ja sen päälle kahdensuuntaiset koolaukset, joista alemmalla, pystysuuntaisella rimotuksella saatiin aikaan hyvä tuuletusrako tuulensuojalevyn ja ulkoverhoilun väliin, ja sen päälle tehdyllä vaakakoolauksella alusta tulevan pystyrimalaudoituksen kiinnitykseen.

Ja näin se homma eteni;







Kaikille tähänastisille rakennusvaiheille oman haasteensa on antanut rakennuspaikkamme. Tuulisena mäennyppylänä tontti on talon paikaksi sinällään erinomainen, ja pihansa, oman rauhansa ja kauniisti kumpuilevien peltomaisemiensa puolesta asuinpaikaksi mitä viehättävin. Mutta on se samalla ihan pirullisen haastava rakennettava, nosturi ja tellinki jos toinenkin on tänä kesänä tontilla testattu - kuten jo näistäkin kuvista näkee...

Kevään tekemisistä on muuten jäänyt yksi paljon iloa ja lämmintä tunnetta tuonut vaihe raportoimatta - viime kesänä kunnostettujen kattolaipioiden nosto paikoilleen keittiöön ja talon entiseen pirttipäätyyn. Kaikki se nauhahiomakoneen kanssa hikoilu ja hiontapölyn nieleskely sai kyllä ruhtinaallisesti palkkansa, kun nämä pääsi näkemään paikoillaan. Samalla uskaltaisin myös väittää, että näihin ei koskaan kyllästy, vai mitä tuumaatte?