20.11.2016

Kolme on ko kurkistaa: varvas kengästä, naskali pussista ja paha ämmä ikkunasta

Tämänkertaisen blogikirjoituksen otsikko on vanha suomalainen sanonta, ja vaikka meillä ei pahoista ämmistä tiedetä sitten yhtään mitään, niin postauksen aiheena on tänään ikkunat. Varsinainen aasinsilta tämä aloitus...

Eilisessä postauksessa mainitsin yhdeksi syksyn tekemiseksi ikkunoiden tiivistyksen, ja samalla tulin huomanneeksi, että talon ikkunoista kertovat tarinat ovat toistaiseksi koskeneet pelkkiä kylmien kuistien ikkunoita ja niiden loputonta kunnostusurakkaa (kiitos kysymästä, eivät vielä ole valmiita.). Talossa on kuistien ikkunoiden lisäksi kuitenkin aika liuta ihan "tavallisiakin" ikkunoita, joten puhutaanpa hetki niistä.

Talon alkuperäiset ikkunat olivat kuusiruutuiset, joten muita vaihtoehtoja ikkunamalleille ei hetkeäkään edes harkittu. Sen sijaan lähinnä leikkimielisesti hetki harkittiin talon omien vanhojen ikkunoiden kunnostusta ja käyttöönottoa, mutta tosimielellä ei sitten kuitenkaan. Ikkunoissa kun oli kuusiruutuisiakin akkunoita aika monessa eri koossa ja auringon puolella todella huonokuntoisina, minkä lisäksi neljä ikkunaa olivat vanhempani 70-luvun tyylille uskollisina vaihtaneet isoihin yksiruutuisiin malleihin, katsokaapa tätä kauneutta;



Ja kuten monesti aiemminkin todettua, hirsirakennusta paikasta toiseen siirrettäessä muuttuu se vanhasta uudeksi, mikä tarkoittaa ikkunoiden osalta nykyaikaisen tiukkoja U-arvoja, ainakin meidän kunnassamme, poikkeuksiakin kuulemma on. Helpoimman kautta monessa mielessä siis pääsee, kun menee sieltä mistä rima on matalin ja tilaa uudet ikkunat. Ikkunoita meillä oli hankittavaksi 12 kuusiruutuista, yksi neljäruutuinen sekä kymmenen kaksiruutuista. Vanhassa talossahan ei vastaavaa valikoimaa ole ollut, mutta rungon korotuksen myötä määrää lisäsivät vinttikerroksen ns. haukkaikkunat, jollaiset lisäksi laitettiin kellarin tekniseen tilaan sekä kodinhoitohuoneeseen pienen ja rikkonaisen huoneen kalustamista helpottamaan. Neliruutuinen ikkuna puolestaan katsoo eteisestä kylmälle kuistille, sijaiten vanhalla alkuperäisellä ikkunan paikalla, mutta kuistin kasvettua tuo nyttemmin luonnonvaloa muuten pimeäksi jäävään eteiseen, muita ikkunoita pienemmän koon kuitenkin helpottaessa näissäkin kalustamista.



Ikkunoiden hankintaan ryhdyttäessä kauniina unelmana talon emännällä olivat perinteiset sisään-ulos-aukeavat kitti-ikkunat, joista melko pian kuitenkin jouduin haikein mielin luopumaan. Suurimmaksi osaksi budjettisyistä, mutta osin myös käytännöllisyyden sanelemana, sillä ovathan nyttemmin valitut, pelkästään sisäänpäin aukeavat ikkunat niin paljon helpommin pestävät, etenkin kun tontin korkeusolosuhteet paikoin ovat ikkunoiden ulkopuolelta pesemisen kannalta vähintään haasteelliset.

Ikkunoista pyysimme lopulta tarjoukset ehkä kymmenkunnalta eri toimijalta, mukana joukossa niin pieniä puusepänpajoja, perinnerakentamisen liikkeitä, keskikokoisia "nykyajan" ikkunafirmoja kuin yksi ihan isokin ikkunatehdas, kaikki kuitenkin puuikkunoina, ei puu-alumiini tai muina virityksinä. Perinteiset kitti-ikkunat olisivat ilman muuta olleet talon luonteeseen ne kaikkein parhaiten sopivat, ehdottomasti, mutta käsityölle muodostuva hinta oli meille yksinkertaisesti liian kova, niin paljon kuin käsityötä arvostammekin. Fakta kun on, että kaikkea ei voi saada, ja tämän mittaluokan projektissa valintoja vaan joutuu tekemään. Huonosti meille ei kuitenkaan käynyt, sillä kauppoihin pääsimme lopulta naapurikylän hyvän aikaa sitten eläköityneen puusepän kanssa, saman joka meille oli ulko-ovet jo aiemmin tehnyt. Ja joka ei alkuunsa kovin innostuneelta ikkunaurakastamme vaikuttanut, joka tammikuulla tehdyn sopimuksen jälkeen lupaili kevään mittaan pikkuhiljaa ikkunoita rakennella, ja joka maaliskuun puolivälissä sitten soitteli ja kyseli koska ikkunat viitsisimme pois hänen jaloistaan pyörimästä noutaa.

Ikkunat halusimme asennettavaksi vanhaan tapaan talon ulkoverhouksen tasalle, ja vaikka sitä muutamilta tahoilta matkan varrella kyseenalaistettiinkin, niin siltä osin päätös oli ehdottoman oikea, niin "oikealta" ne nyt näyttävät. Ikkunoiden vuorilautojen ulkoasuun mallia otettiin jälleen talon alkuperäisestä ilmeestä, jossa vastaavaa mallia oli tosin vain päätyjen yläikkunoissa, nyttemmin sitten kaikissa isoissa ikkunoissa, samoin kuin kodinhoitohuoneen ikkunassa. Pari kuvaa matkan varrelta;
Vanha malli päädyn yläikkunasta
Ikkunoiden asennus meneillään

Sekin etu ikkunoiden asennuksesta ulkoverhouksen tasalle seuraa, että tulevaisuudessa meillä tulee olemaan ihanan leveät ikkunalaudat talossa sisäpuolella. Mitä kaikkea ihanaa sisustussälää niille tuleekaan mahtumaan, tuskin maltan odottaa... Ennen sisustuspuuhiin pääsemistä tiedossa on kuitenkin aikamoinen urakka ikkunasmyygien askartelussa, laitetaanpa se Oliverin ensi kesän to do -listalle siis!



Ikkunoiden tiivistyksestäkin piti siis puhumani, mutta siinä ei loppujen lopuksi ole paljon puhuttavaa - pellavaa, vähän lisää pellavaa ja vielä vähän pellavaa!

Kaiken kaikkiaan, vaikka ne mielessä hellimäni kitti-ikkunat jäivätkin haaveeksi, voin ihan täydestä sydämestäni sanoa, että rakastan näitä meidän ikkunoitamme ihan yli kaiken! Osansa on varmasti sillä kauniilla, kumpuilevalla maisemalla, joka niistä näkyy, mutta paljon tuosta tunteesta selittää myös hyvää työtä tehnyt sympaattinen puuseppämme Erkki, joka kyllä ennätti näkemään ikkunat paikallansa, mutta ei valitettavasti taloamme valmiina. Iso kiitos ja lämmin ajatus ansioituneen tekijän muistolle.

19.11.2016

Niin hyvä, lämmin, hellä...

...on mieli jokaisen, joka saa viiden vuoden puurtamisen jälkeen tupaansa lämmöt päälle! Ilman ylisanoja on aika vaikea kuvailla miltä tuntuu ensimmäisen kerran pötkähtää makuuhuoneeseen nostetuille hetekoille, nauttia ihanasta lämmöstä ja kuunnella talon rikkumatonta hiljaisuutta (jonka hetimmiten kyllä rikkoo pienen hiirulaisen rapina pönttöuunin viereissä kahden halon muodostamassa halkopinossa). Niinpä niin, joku ehti jo ennen meitä nauttimaan ihanasta lämmöstä, ja jos pienen hetken kuvittelinkin (olinpa urpo!) meidän rakentaneen talon ilman hiiren mentäviä aukkoja, niin pieleen meni. Tyyppi katseli meitä hetken aikaa nenänvarttaan pitkin, mutta päätti kuitenkin antaa meille tilaa tuoksi yhdeksi yöksi, arvasi varmaan että lopputalven saa pitää torpan omanaan. Ensimmäinen omassa tuvassa nukuttu yö on siis totta, ja tuhansia lisää sitten toivottavasti jatkossa, aika sanaton olo.

Hiljattain päättyneen rakennuskauden tärkeimpänä tavoitteena oli saada lämmitysasiat kuntoon, siihen päästiin, ja nyt on taas aika hieman huokaista. Ennen urakan viimeisiä vaiheita viimeisiä viikonloppuja puurrettiin edellisistä syksyistä jo niin tuttuun tapaan pakkopullan kitkerä maku suussa ja hampaita kiristellen, mutta kyllä tästä taas kevääseen mennessä toivutaan, se on ihan varma!

Lämmitysmuodoksi olimme jo projektin alkuvaiheessa miettineet maalämpöä, ja vaikka muutamaa muutakin vaihtoehtoa matkalla mietittiin, ei alkuperäinen suunnitelma lopulta saanut varteenotettavia kilpailijoita. Suurimittaiseen tieteelliseen laskentaan tai insinöörimäiseen tietotaitoon ei valintamme tainnut perustua, mutta ehkä vaakakupissa painovat eniten maalämmön huolettomuus (toivomme siis että huoletonta tulee olemaan!), ekologisuus ja matalat käyttökustannukset. Noista käyttökustannuksista saamme muuten aika hyvän kuvan ensimmäisen talven ajalta, kun ainoa sähkösyöppö talolla talvikuukausien ajan on maalämpöpumppu.

Loppukesän ja alkusyksyn pakollisiin tekemisiin ennen lämpöpumpun asennukseen pääsyä kuuluivat ulko-ovien asennukset (syyskuuhun saakka ovien virkaa ovat toimittaneet pelkät pressut), ikkunoiden tiivistys, välipohjan eristys, pattereiden asennus sekä kunnalliseen vesijohtoverkkoon liittyminen. Työtunteja on noihinkin vaiheisiin saatu kulumaan ihan kiitettävästi, ja oikeastaan vasta kun tähän näitä tekemisiä listaan, huomaan että kylläpä sitä onkin tullut tehtyä, ei liene ihme jos tässä kohtaa hieman väsyttää???

Kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon liittymisestä meidän hankkeessamme määrättiin jo suunnittelutarveratkaisussa, joka siis kaava-alueen ulkopuolelle rakennettaessa edeltää rakennuslupahakemusta. Vesijohtoverkko olikin käyttöönottoa ajatellen mukavan lähellä, naapurin pienen pellon puolessa välissä, jonne isäni kätevänä kaivurimiehenä puolessa päivässä kaiveli reitin. Jatkoa ajatellen viemärin kanssa ei olekaan aivan yhtä kiitollinen tilanne, mutta palataan siihen seuraavalla rakennuskaudella, jonka päänsäryksi se tässä vaiheessa onneksi jää.



Kaltaisillemme leppoisan tahdin tee-se-itse-rakentajille muuten sellainen ilmainen vinkki, että johonkin välivaiheen piirrokseen kannattaa merkitä vaikkapa se, mihin kohtaan kaikenlaiset perustusten anturan alle laitetut läpiviennit ym. tulikaan laitettua. Vaikka kuinka tuntuu siltä että kyllähän tämän nyt muistaa, niin EI MUISTA. Niitä kaikenlaisia muistettavia ja huomioitavia juttuja kun projektin varrella kertyy, niin kolme vuotta sitten päivänselvältä asialta tuntunut homma ei olekaan ihan kirkkaana mielessä kun se muistettava asia pitäisi sieltä pään perukoilta kaivaa.

Tähän päivitykseen ei kaikkia lämmityksen käyttöönottoa edeltäviä vaiheita saa millään mahtumaan, niin että tekstiä joku vielä jaksaisi lukeakin. Tämä siispä riittäköön tältä erää, lisää tarinaa aiheen tiimoilta on luvassa ihan lähipäivinä, joten pysykää langoilla!