1.9.2015

Maalin keittoa ja keittomaalia

Jos jokin asia on projektin alusta saakka ollut selvää, on se ollut talon ulkovuorauksen toteutustapa (pystyrimalaudoitus), väritys (punaista ja keltaista, lisäksi yksityiskohdissa valkoista) sekä maalin laatu (keittomaalia sen olla pitää). Tämä ei tarkoita, etteikö muitakin vaihtoehtoja oltaisi matkan varrella pohdittu ja sillä silmällä katsottu, mutta vakavasti otettavia "kilpailijoita" ei näille valinnoille ole vastaan tullut. Suunnitelmat ovat luonnollisesti perua talon ulkoisesta olemuksesta vanhalla paikallaan, vaikkakin hieman ränsistyneessä muodossa;



Alkuperäinen suunnitelmamme oli toteuttaa ulkoasu aika tavalla täsmälleen vanhan mallin mukaan, kunnes jossain vaiheessa rungon pystystä tajusimme rungon pienen korotuksen vaikutukset päätykolmioon. Kun ylempi päätyikkuna aikaisemmin istui juuri oikein suhteessa päätykolmion mitoitukseen, ei se uudessa tilanteessa, ullakon korkeuden lisäämiseksi tehdyn rungon korotuksen jälkeen enää samaan tapaan istuisikaan, vaan päädyn väri vaihtuisi keskellä ikkunaa. Tämähän ei tokikaan käynyt laatuun, ja hetken aikaa jo pelkkää punaista väriä pohdittuamme ja erinäisiä kirjoja ja kuvia selattuamme keksimme (no okei, Oliver sen keksi...), että meidän tilanteeseemme sopiva ratkaisu voisi olla keltaisen värin jatkaminen päätykolmioista pitkien sivujen yläosaan, jonne talon aiemmasta ulkoasusta poiketen oli suunniteltuna pienet vaakaikkunat, "haukkaikkunat". Jotain tähän tapaan se voisi olla;


Aikamme ajatusta makusteltuamme idea alkoi tuntua oikeinkin hyvältä, ellei jopa loistavalta. Matkan varrella meitä oli nimittäin mietityttänyt rungon korotuksen lisäksi talon sijainti mäennyppylän laella, ja näiden tekijöiden mukanaan tuoma korkeusvaikutelma, emme nimittäin halunneet talostamme mitään kirkkoa keskellä kylää. Jospa värityksen katkaiseminen keltaisella yläosalla tasapainottaisi talon ulkoasua kaikkinensa?

Tuumasta toimeen eli ryhtymään. Tähänastisen ulkorungon olimme suosiolla jättäneet ammattilaisten tekemisiksi, mutta ulkoverhoilun olimme päättäneet olevan omia heiniämme. Urakka alkoi puutavaran määrän laskemisella ja kilpailuttamisella, mutta ennen kaikkea tutustumisella maalin keittämisen ihmeelliseen maailmaan. Rehvakkaasti olimme jo aikaa sitten julistaneet maalinkeiton olevan helppoa ja halpaa puuhaa, ilman että aiheesta oikeastaan mitään tiesimme. Jossain kohtaa kesää rehvakkuus meinasi kyllä karista, ja pupun asettuessa pöksyyn mielessä kävi aidan matalasta kohdasta meneminen, kun ei kai se keittomaali valmiinakaan niin paljon maksaisi... Onneksi tälläkin kertaa, niin kuin monen monta kertaa matkan varrella, toisen epäröidessä toinen käy reippaana rekan alle, ja suuremmin pohtimatta ryhtyy toimeen. Ja hyvä niin, sillä tulimme todenneeksi maalinkeiton oikeasti olevan helppoa ja hauskaa!

Tarvikkeet maalinkeitolle ovat varsin yksikertaiset. Tynnyri (uutena ostettu tori.fi, 15eur), tiiliä tulipesän rakentamiseen (sokkelista ylijääneitä lekaharkkoja), kaasupoltin (tai ihan perinteiset nuotiotarpeet) sekä jämälaudasta väsätty mela maalin sekoittamiseen. Vettä, vehnäjauhoa (myös ruisjauho käy, mutta vehnällä saadaan parempi sitko), rautavihtrilliä (tai keltamultamaaliin sinkkisulfaattia), pigmenttiä sekä haluttaessa vernissaa (eli keitettyä pellavaöljyä) ja suolaa (joka saa maalin säilymään 1-2 viikkoa). Värikarttoja hetken tutkailtuamme meidän värisävyiksemme valikoituivat Faluninpunainen ja keltaokra, eli varsin perinteinen yhdistelmä.

Prosessina maalinkeitto etenee siten, että vesi kuumennetaan padassa lähes kiehuvaksi. Sitä ennen kylmästä vedestä on otettu pieni osa sivuun, ja siihen sekoitetaan jauho. Kuumaan veteen sekoitetaan rautavihtrilli, ja sen liuettua veteen sekoitetut jauhot. Keitosta pidetään lähes kiehuvan kuumana ahkerasti sekoitellen, jotta jauhot eivät palaisi padan pohjaan. Vähän kuin kastiketta suurustaisi siis (näin kertoo perheen kokki Oliver, minähän en kokkaamisesta tiedä sen vertaa...). Jauhon kypsyttyä keitokseen sekoitetaan pigmentti hyvin sekoittaen, lisätään vernissa, ja annetaan vielä hautua. Lopuksi lisätään suola. Ohjeita löytyy netistä lukuisia, ja niissä on pieniä eroja keskenään, tämä on siis vain yksi versio, mutta ainakin toimivaksi todettu!

Homma alkaa tynnyrin vuoraamisella. Mineraalivilla tasaa keitoksen lämpötilaa prosessin aikana.
 
Sinkkisulfaatti lisättynä kuumaan veteen.
 
Vehnäjauhot, check!

 
Pigmentin punnausta. Kannattaa tehdä, jos aikoo joskus vielä keittää edes suunnilleen samansävyistä maalia!

 
Keitoksista ryhdyttiin ensin punaiseen, vaikka kuviin tulikin taltioitua paremmin tuon keltaisen prosessi. Keittomaalin pitäisi valmiina olla hieman "kiisselimäinen", mikä ei meistä punaisen kohdalla ihan tuntunut oikealta kuvaukselta - kunnes keltaisen kohdalla kuvauksen hyvinkin oikeaksi totesimme. Tästä päättelimme, että ensimmäisellä keittokerralla taisimme sitten kuitenkin hötkyillä hieman liikaa, eli hieman kauemmin (ja kuumemmalla liekillä) olisimme saaneet vehnäjauhovelliä keitellä. Tiedä sitten tulevatko maalien erilaiset koostumukset meitä jossain kohtaa vastaan, mutta hyvä ja mukava oli molempia maalata, ja ainakin toistaiseksi vaikuttaisivat hyvin pysyvän...
 
Laudat ja rimat päätettiin maalata maassa irrallisina lautoina, siksi että se tontin ja talon korkeuden vuoksi on helpompaa niin, mutta myös siksi, että näin rimojen alle jäävät lautojen reunat tulee myös maalattua. Rimoilla kun on taipumuksena ajan mittaan ja säiden vaikutuksesta vähän vääntyillä, jolloin näin tehtynä alta ei tule maalaamattomia kohtia paljastumaan. Kyllähän maalipinnat sittemmin ulkolaudoituksen asennuksen yhteydessä hieman osumia ovat saaneet, mutta keittomaalin jäljiltä puun pinta on muutenkin sen verran elävän näköinen, että pienet naarmut tuntuvat sinne sekaan aika hyvin maastoutuvan. Ja joka tapauksessa tällä kertaa mentiin vain yhdellä maalikerroksella, korjaillaan jälkiä (ja suditaan naulankantoja piiloon) sitten jokusen vuoden päästä kun taas aiheesta uudelleen innostutaan.
 
Sekä punaisten että keltaisten maalaustalkoiden osalta meillä kävi ihmeen hyvä tuuri säiden suhteen, etenkin kun miettii minkälaisia kelejä kesä- ja heinäkuulle muutoin sattui. Maalattavaa oli lautojen ja rimojen osalta yhteensä sellaiset kolme kilometriä, joten kaikki talkooapu otettiin riemumielin vastaan - siitä jättimäiset kiitokset meidän molempien perheille, ihanalle kesätytöllemme Iidalle, Lintsille ja Päiville, Tuulalle ja Vesalle sekä naapurin Satulle! Kuten kaikilla projektiamme työpanoksellaan edistäneillä - paikka tupareiden vippipöydässä on teidän!!!
 
Lautojen kuivatukseen kätevät telineet kuormalavoista!

Keittomaalipensselin pitää olla paljon maalia ottava, niille sopivat maalausastiat tehtiin lasinpesunestepäniköistä.

Maalausprojekti tarkoitti myös paljon sahausta, kun lautojen ja rimojen alapäihin viistettiin 20-asteiset tippanokat.
Ehtaa talkoomeininkiä!


Hyvä talkoopäivä tarkoittaa myös talkooeväitä, tällä kertaa jopa talkooväen tarjoamana. OHOH!
 

10.8.2015

Kesäloma, mikä se on...?

Juurihan se kesäloma alkoi, ja nyt se jo loppui, miten tässä nyt näin pääsi käymään...? Oliverilla yhdeksän viikkoa, itselläni seitsemän viikkoa, ja koko hauskuus ohi ihan hujauksessa! Vaan eipä oikeastaan, pitkät oli lomat ja paljon saatiin aikaan, eli siinä mielessä kaikki hyvin. Koko loman ajan oli kello soimassa aamulla 6:45, työmaalla oltiin särmästi kello 8:00, ja ihan paria poikkeusta lukuunottamatta töitä tehtiin ainakin neljään saakka, usein vielä pidempään, ja parhaimmillaan 14 tuntia. Blogia ei paljon jaksanutkaan matkan varrella päivitellä eikä muunkaanlaista huvielämää viettää, mutta kuvia tuli onneksi otettua paljon, joten kertoillaan kuulumiset sitten vähän takautuvasti, ihan tuttu juttu jo projektin aiemmilta vaiheilta. Nyt kun on päässyt töihin lepäämään, niin sitä jaksaa taas!

Työmaalla on siis tehty hommia koko kesä ihan tosissaan, mutta hikoilla ei ole tarvinnut. Vastapainoa edelliselle kesälle, kun helle jatkui viikosta toiseen, ja senkin kokeneena voidaan todeta, että kyllähän viileällä säällä paremmin jaksaa tehdä. Mutta silti, kamoon! Alkukesän kovat tuulet ja niitä seuranneet rankkasadekuurot ovat kyllä koetelleet pienen rakentajan hermoa. Puutavaraa, työkoneita ja itseään on saanut peitellä ihan kyllästymiseen asti, aina silloin kun ei ole juossut pressujen perässä pitkin peltoa tai muuten tarponut kuravellissä. Positiivisena puolena nähtäköön se, että puutarhasta ei ole paljon tarvinnut huolehtia, hyvin on näkynyt kasvavan!

Tämän kesän tavoitteena meillä on ollut talon saattaminen suhteellisen valmiiksi ulkopuolisilta osin. Ja jotta lähtökohta pysyy kaikilla mielessä, niin tältähän meillä näytti lopputalvesta;


Näihin varhaisempien vaiheiden kuviin on hyvä palata aina välillä, ihan vain huomatakseen, miten pitkälle oikeasti ollaan jo päästy!

Kevään tullen talo luonnollisesti kuorittiin esiin tuulensuojakankaasta, joka oli varsin hyvin pitänyt rungon säältä ja ei-toivotuilta vierailta suojassa. Pientä asettumista ja painumista oli rungon osalta havaittavissa, mutta aika pientä kuitenkin, ehkä sentistä tai kahdesta voidaan puhua, ei sen enempää. Siltikin, rungon seuraavassa työvaiheessa, ulkorungon rakentamisessa, on jatkossa tapahtuva painuminen otettu huomioon, elämisen varaa täytyy aina olla.

Vanhaa hirsirunkoa siirrettäessä vanha talo muuttuu virallisen tulkinnan mukaan uudisrakennukseksi, mikä tarkoittaa vaatimusta lisäeristyksen laittamiselle, joko rungon sisä- tai ulkopuolelle. Meidän valintamme oli ulkopuoli, sillä useiden vuosikymmenten aikana hirsien ulkopinta oli osansa sääaltistuksesta jo saanut, minkä lisäksi ulkopinnat olivat lukuisten hirsikorjausten myötä vähintään kirjavassa kuosissa. Sisäpuolella sen sijaan hirret ovat usein paikoin kovastikin hyvässä kunnossa (tai sitten silmä on vain tottunut niihin, todennäköisemmin näin...), joten sisäpuolelta hirttä tullaan jättämään paikoin näkyviin. Pitäähän sen vanhan rungon olemassaolo jollain tapaa todistaa, eikö vaan!

Suojakankaan kuorimisen jälkeen ensimmäinen työvaihe oli koolausten teko eristeeksi valittua selluvillan puhallusta silmälläpitäen. Eristeen tavoitepaksuudeksi oli määritelty 10cm, mikä jonkun mielestä on sekin jo liikaa, jonkun toisen mielestä taas ei ollenkaan. Ja koska seinän suoruus vanhassa rungossa on vähän niin ja näin (lähtötilanteeseen vanhassa paikassa nähden suunta on toki parannusta potenssiin sata!), tuli eristeen todelliseksi vahvuudeksi varmaan kaikkea 8 ja 18 sentin välillä. Toivotaan että toimii...

Märkänä puhalletun selluvillan päälle laitettiin vielä tuulensuojalevytys, ja sen päälle kahdensuuntaiset koolaukset, joista alemmalla, pystysuuntaisella rimotuksella saatiin aikaan hyvä tuuletusrako tuulensuojalevyn ja ulkoverhoilun väliin, ja sen päälle tehdyllä vaakakoolauksella alusta tulevan pystyrimalaudoituksen kiinnitykseen.

Ja näin se homma eteni;







Kaikille tähänastisille rakennusvaiheille oman haasteensa on antanut rakennuspaikkamme. Tuulisena mäennyppylänä tontti on talon paikaksi sinällään erinomainen, ja pihansa, oman rauhansa ja kauniisti kumpuilevien peltomaisemiensa puolesta asuinpaikaksi mitä viehättävin. Mutta on se samalla ihan pirullisen haastava rakennettava, nosturi ja tellinki jos toinenkin on tänä kesänä tontilla testattu - kuten jo näistäkin kuvista näkee...

Kevään tekemisistä on muuten jäänyt yksi paljon iloa ja lämmintä tunnetta tuonut vaihe raportoimatta - viime kesänä kunnostettujen kattolaipioiden nosto paikoilleen keittiöön ja talon entiseen pirttipäätyyn. Kaikki se nauhahiomakoneen kanssa hikoilu ja hiontapölyn nieleskely sai kyllä ruhtinaallisesti palkkansa, kun nämä pääsi näkemään paikoillaan. Samalla uskaltaisin myös väittää, että näihin ei koskaan kyllästy, vai mitä tuumaatte?


12.7.2015

Kevät toi, kevät toi muurarin...

Kuten aikanaan jo Tapio Rautavaarakin sen tiesi (kuuntele tästä Muurari), tuppaa kevät aina tuomaan rakennustyömaille erilaisia kädentaitajia. Tuon mainitun muurarin lisäksi tulossa olisivat kuulemamme mukaan ainakin maalari (eli minä) ja hanslankari (muurarin apupoika eli Oliver), ja onpa meillä yksi rantojen hampparikin näkynyt, itseään lautapojaksi ehdottamassa. Siitä ei kauppoja ainakaan tässä vaiheessa syntynyt, mutta koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Tällä hampparilla oli kuitenkin kaunis ajatus, hän voisi kyllä tehdä ettei emännän itse tarvitsisi, kiitos siitä joka tapauksessa!

Mutta siis muurari. Jo hankkeen varhaisessa suunnitteluvaiheessa meille oli selvää, että maalaiskeittiöön kuuluvat niin leivinuuni kuin puuhellakin, joille myös tarvittava tila talosta luontevasti löytyi keittiön ja olohuoneen välistä. Lisäksi meitä houkutti ajatus perinteisestä peltikuorisesta pönttöuunista, jonka paikaksi valikoitui makuuhuoneen ja vierashuoneen välinen nurkkaus. Pönttöuunin toteutuminen oli useampaan otteseen mietinnässä, kyllä vai ei, mutta lopulta ehkä tunne voitti järjen, ja sellainen päätettiin tehdä.

Muurarin tulosta tehtiin kaupat jo viime kesän puolella, kun vanhempieni naapurissa asuvan Hannan perheeseen sellainen sattumoisin kuuluu. Suositukset sekä referenssit vaikuttivat oikein hyviltä, ja kun ensitapaamisestakin syntyi vallan hyvä fiilis, niin kolmen viikon muurausurakka merkittiin kalenteriin noin vuotta aikaisemmin. Tuossa vaiheessa meillä oli haaveestamme vain suttuinen lehtikuva (alla), mutta sillä päästiin hyvin liikkeelle, ajatuksesta saatiin kiinni, ja meille muodostui jo hyvin luottavainen olo - joka ei muurausprosessin myötä sittemmin joutunut kertaakaan koetukselle, niin mainiosti kaikki sujui!

Jotain tähän tyyliin sen olla pitäisi...

Muurarin tuloon valmistautuminen meidän puoleltamme tiesi paitsi saamamme ostoslistan kilpailuttamista ja hankkimista, myös uuninluukkujen kunnostusta. Leivinuunin luukku meillä oli vanhasta talosta omasta takaa, ja puuhellan luukut otimme talteen luvan kanssa tuttavan purkutalosta kuistilta lojumasta. Yhdet pönttöuunin luukut olimme löytäneet tontillamme sijaitsevan riihen alta, ja kuin ihmeen kaupalla ne sattuivat olemaan juuri suunnitellun 70cm halkaisijaltaan olevan uunin luukut, jopas sattui! Osin aika hurjassakin kunnossa olleiden luukkujen kunnostustyöhön käytiin aseena poranterään kiinnitettävä teräsharja, jonka olimme Rakennusapteekin käsikirjasta oppineet olevan sopivan hellävarainen käsittely tähän puuhaan. Ja aika kätevästi se kävikin, vai mitä tuumaatte?

 

Puuhellan kansilevyn olimme sentään ostaneet valmiiksi kunnostettuna Porvoon Wanhasta Rautakaupasta!

Muurarin saapumiseen sopivaksi oli ajoitettu myös Oliverin alkava kesäloma, jonka missio oli yksinkertainen - tehdä mitä muurari käskee! Luottotavarantoimittajamme, Pälkäneen Rautian, kuski kovasti toivotteli onnea urakkaan, olisihan edessä sisään kannettavaksi n. 20 000 kiloa tavaraa tiilien ja laastin muodossa. Itsekin olin pienesti kevään mittaan vihjaillut kuntosalikäyntien olevan mahdollisesti hyvä ajatus, mutta hanslankari vakuutti urakasta selviävänsä, ja niin myös teki - iso käsi Oliverille siitä hyvästä, well done! Samalla iso kiitos myös tiilipoikana toimineelle isälleni, jälleen kerran!

Ja näin se homma eteni;

Alkumetreillä




Miten kaunis voikaan olla hyvin mietitty piippu!
 
Puuhellaa pukkaa!
 
Leivinuunin sydämeksi luonnonkiveä
 
Leivinuunia pukkaa

Välipohdintaa, romanttista vai kulmikkaampaa tyyliä?
Tiilenleikkaaja työssään

Siitähän syntyy huuva!
 
Puuhella ja leivinuunin luukku keittiöstä katsottuna, huuvan alla tila myös kaasuhellalle.
 
Leivinuuni ja hormi olohuoneesta katsottuna
 
Muurausurakasta jäi tällä erää puuttumaan makuuhuoneen pönttöuuni sekä pintojen viimeistely antiikkilaastilla, mihin varattiin jälleen aika ensi vuoden kesäkuulle, ehtiihän sitä silloinkin.
 
Mutta siis kertakaikkiaan - olisimmeko meille täydellisempää puuhellaa, leivinuunia ja piippuja voineet mistään muualta saada? Kuten muurarille itselleenkin totesin, meille tuli niin kauniit tulisijat, että edelleen itkettää kun niitä katsoo - valtaisan suuret kiitokset, Uunimuurari Petteri Stubb!
 
 
Ja niin, jos kevät toikin muurarin kollegoineen, niin pääskyhän se vasta onkin varma kesän merkki - vaikka sitten pirtin nurkassa pesimässä...!
 
 


1.7.2015

Here we go again!

Blogihiljaisuuden selittely näyttää nykyään olevan kaikkien blogikirjoitusteni päällimmäinen viesti... Tällä kertaa syynä ei ole se, etteikö olisi tapahtumia kirjoitettavaksi, vaan yksinkertaisesti tekemisen valtava määrä! Kevät on ollut kiirettä niin palkkatyössä kuin täällä tontin työleirilläkin, vapaa-aika on jäänyt aika tavalla nollaan, eikä kaiken kiireen keskellä ole ehtinyt eikä jaksanut istua koneen äärelle kirjailemaan kuulumisia. No, kesälle riittää kyllä vielä paljon kerrottavaa, kaikki vaiheet kuvataan ja kirjaillaan muistiin kun vaan keretään!

Talven ja kevään mittaan tuli tehtyä paljon ajatustyötä projektin edistämisen tiimoilla, ja suunnitelmat kirkastuivat pääasiassa talon ulkopuolisia osia koskeviksi. Meneillään olevan rakennuskauden tavoitteina ovat siis hirsirungon ulkopuolista lisäeristämistä varten tarvittavan ulkorungon rakennus, seinäeristeiden puhallus sekä ulkoverhoilu maalauksineen. Katon osalta työtä teettävät räystäät ja muu rakenteen viimeistely ennen varsinaisen vesikaton asennusta. Myös kuistien rungot on saatava sille mallille, että kattomies pääsee tekemään niiden vesikatot, muutoin niiden edistäminen on kiinni muusta ehtimisestä. Sisäpuolella tehtävää on vähintäänkin puuhella-leivinuunin, pönttöuunin sekä piippujen ja palomuurien muuraus. Ja kun talvella tilatut ikkunat ja ovetkin saadaan asennettua, alkaa pytinkimme toivottavasti pikkuhiljaa näyttää ihan oikealta talolta!

Kuluvan kesän lomat, kuten jo kolmen edellisenkin vuoden lomat, olemme pyhittäneet pytingille. Tänä kesänä jopa siinä määrin, että Oliver on ottanut töistä palkatonta vapaata ja laittanut yrityksensä hyllylle kesä-heinäkuun ajaksi, jolloin aikaa raksailulle jää kokonaiset yhdeksän viikkoa! Julma totuus kun on, että jos itse tienaa vähemmän kuin mitä raksamies maksaa, niin silloin kannattaa painaa itse hommia vaikka sitten apumiehenä tiiliä ja lautoja kantamalla. Itselläni "lomaa" on seitsemän viikkoa, joten toiveissa on ehtiä itse tekemään aika paljonkin! Ja jo kuluneiden kahden viikon perusteella voimme todeta, että tekemisen meininki on aika paljon totisempaa kuin koko projektissa tähän saakka, huh sentään.

Muttamutta. Ennenkuin mennään sen syvemmälle tämän kesän tekemisiin, palataan vielä kevään ensimmäisiin askeleisiin. Perustusten teon aikoihin tontilla tehtiin louhintatöitä, kun talon kellaritilaan tulevan teknisen tilan tieltä räjäytettiin pienesti kalliota. Syntyneet kivi- ja maakasat ovat lojuneet nurkissa nyt muutaman vuoden, ja ennenkuin niitä lähdettäisiin sen enempää tontille pengertämään, oli syytä ottaa talteen kiveä suunnitteilla olevaa vierasparkkipaikkaa reunustavaa kivimuuria varten. "Ottaa talteen" on tosin ehkä hieman väärä ilmaisu, oikeammin siis kuskata kivet toiselle puolelle tonttia ja rakentaa muuri, ei kai sitä sen enempää kannata ihmettelemään jäädä?

Isän kaivurista on jo monta kertaa projektin varrella ehditty iloitsemaan, ja niin tälläkin kertaa. Vaikka kottikärryhommat sopisivatkin perinnerakentamisen henkeen paremmin, niin selkä kyllä kiittää kaivuria kivien siirtämisestä tontin toisesta päästä toiseen. Ja kas näin tämä homma toimi;






Ja ohoh kun syntyikin näppärästi pientä kaunistusta vierasparkkipaikan ympärille, tuntevat sitten vieraat olonsa tervetulleeksi, toivomme. Ei muuta kuin tähän suuntaan siis!

18.4.2015

Ikkunankunnostuksen ihmeellinen maailma

Lokakuussa päättyneen edellisen rakennuskauden jälkeen hiljaisuudesta blogissa on näköjään tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Projekti onkin ollut paljon poissa silmistä, mutta ei millään muotoa poissa mielestä. Ajatustyötä ja sekalaisia suunnitelmia aiheen parissa on tullut tehtyä varsin paljon, mutta tekemättömyys tontin suunnalla on tehnyt todella hyvää, ja vasta kevään korvalla tontille palattuamme olemme todella vasta huomanneet, miten puhki tähän puuhaamiseen silloin lokakuun lopulla, tonttia talvilevolle saatellessamme olemme olleet. Kaikki on jäänyt silloin vähän riipin raapin, ja kevään tultua on suorastaan hävettänyt, mihin kuntoon tilukset on silloin tullut jätettyä - jos jonkinlaista rojukasaa ja muoviroipetta nurkat pullollaan. Lienevätkö nuo rojut kenenkään muun silmään iskeneet siinä kaiken muun epätäydellisyyden keskellä, mutta omia silmiä taakse jätetty sotku kyllä on avannut.

Talvitauko on siis tehnyt tehtävänsä, ja nyt hommiin ryhtymistä ei enää millään malttaisi odottaa! Hyvää "kurinpalautusta" rakennuspuuhiin tulikin hiljattain päättyneellä talvilomalla, jonka kunnianhimoisena tavoitteena oli saada pyhäkuistin ensimmäisen erän ikkunoiden lasitus pykälään. Tavoite tuli myös saavutettua, mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin ennen henkseleiden paukuttelua.

Vanhasta talosta otimme aikanaan talteen toisen kuistin ikkunat, alunperin kylläkin vain säästääksemme pihaa lasinsiruilta kuistia maan tasalle jyrättäessä. Siinä vaiheessa jäkälää kasvaneet pokat eivät antaneet aihetta hurraa-huutoihin, mutta kun ei niitä hävitettyäkään tullut (onneksi!), tuli into yrittää ikkunoiden kunnostusta omin voimin. Ja kuinka ollakaan, jo hetikohta kahden ikkunankunnostuskurssin sekä kahden talven yli työväenopiston kurssilla sitkeästi tehdyn työn ansiosta ikkunat olivatkin valmiita lasitettaviksi! Alla listattuna tehdyt työvaiheet, joiden oikeellisuudesta en ihan välttämättä lähde takuuseen, kun koulukuntiakin tässä lajissa on erilaisia. Kyseessä ei siis ole työohje, vaan muistutus itselleni, jos joskus vielä harkitsen samaan ryhtymistä.
  • pokien ja ruutujen merkintä / numerointi, jotta oikeat ruudut osuvat omille paikoilleen sitten joskus lasitusvaiheessa. Näennäisesti saman kokoiset lasitkaan kun eivät viereisen pokan lasiaukkoihin välttämättä ihan noin vaan istu!
  • vanhojen pintakittien poisto, vanhojen lasitusnaulojen / lankojen poisto ja lasien irrotus. Omissa ikkunoissa suurin osa kiteistä lähti kevyesti puukonkärjellä kaivertamalla, mutta sitkeämmät kohdat olivat haasteelliset. Kuumailmapuhaltimen käyttö auttaa, mutta liika lämpö hajottaa vanhat, ihanat lasit, joten varovaisuutta tarvitaan. Samoin kuin naulojen poisto, parikin lasia taisi itselläni helähtää rikki pihtien lipsahtaessa... Pari perkelettäkin taisi siinä samalla helähtää, kyllä.
  • kittiurien puhdistaminen kitinjäämistä, maalinpoisto. Pitkäpiimäistä hommaa jos joku. Puukkoa, kuumailmapuhallinta, skrabaa. Puukkoa kuumailmapuhallinta, skrabaa. Toista noin tuhat kertaa.
  • tarvittavien puukorjausten tekeminen, tuskaisan vaikeaa. Eikä välttämättä edes vaikeaa, mutta itselleni epämieluisa vaihe siksi että osaaminen on nolla, ja ryhtyminen tuntui hankalalta ja sai välillä jopa välttelemään työhön ryhtymistä. Tehdyistä korjauksista olen kylläkin ylpeä, eikä muilta kysytä.
  • pokien nurkkien tapittaminen suhteellisen suorakulmaisen muodon ja tukevuuden tavoittamiseksi. Kumma miten neljästä kulmasta kolme voi ollakin suoria ja yksi sitten sinnepäin. Onnea vaan karmien tekijälle!
  • hionta. Itse käytin alkuun karkeutta 80, lopuksi karkeutta 120. Ja koska kaltaiseni aloittelija ei erota mihin karkeuteen on viimeksi tehdessään lopettanut, tuli jokainen poka hiottua noin neljään kertaan, aina vuorotellen karkeampaa ja hienompaa.
  • pokien sively 60-asteiseksi lämmitetyllä raa´alla pellavaöljyllä, tarkoituksena kyllästää puuta, jotta myöhemmin siveltävän pellavaöljymaalin öljy ei imeytyisi puuhun. Käsittelyn väitetään pidentävän maalin elämää kaksinkertaiseksi, mene ja tiedä sitten. Lämmitetyn öljyn tuoksusta tuli joka tapauksessa nakkikioskifiilis, hodarin paikka homman jälkeen!
  • kittiurien sively sellakalla, tavoitteena säilyttää kitin elastisuus, kun kitin sisältämä öljy ei pääse sellakan läpi ilmeytymään puuhun. Ja sellakkahan on siis aine, jota saadaan Kaakkois-Aasian ja Intian itäisten osien metsissä elävän kirvanaaraan munakoteloidensa suojaksi erittämästä hauraasta aineesta ja spriistä sekoittamalla. Ihan perusjuttu.
  • pohjakitin levitys, lasien varovainen painaminen paikoilleen, väljempien lasiaukkojen "tikuttaminen" lasin liikkumisen estämiseksi, kiinnityksen varmistaminen lasituslangalla, ylipursunneen kitin siistiminen pokan sisäpuolelta. Pohjakitiksi käytin puristintuubissa (tai mikä sen tötterön nimi sitten onkaan) saatavaa Tikkurilan vanhan ajan pellavaöljykittiä, joka mikrossa pienesti lämmitettynä on sopivan notkeaa ja siten suhteellisen nopeaa levittää. Sopivan notkeuden ja kitin määrän löytää nopeasti, ehkä jo joskus kymmenennen ruudun kohdalla.




  • mahdollisesti puuttuvien lasiruutujen leikkaaminen korvauslasiksi varatusta, vanhoja ruutuja vastaavasta lasista. Lämpimästi suosittelen harjoittelemaan "tavallisella", nurkissa tyhjänpanttina lojuvalla ikkunalasilla ennen vanhan puhalletun lasin leikkaamista - onneksi on YouTube, josta löytyy opetusvideo joka lähtöön. Ei ihan helppoa, mutta mahdollista, jos kerran itsekin siinä onnistuin.
  • pintakittaus veteen kastetulla kittiveitsellä viimeistellen. Päällikittinä käytin "lasimestaritasoista" (kuinkas muuten!) viiden kilon pöntössä myytävää kittiä, josta muotoilin sopivan makkaran, jonka sitten kittiveitsellä muotoilin oikeaan malliin. Ja tässä vaiheessa oikea tekniikka alkoi valjeta ehkä joskus 30. ruudun paikkeilla.


  • tekemättä onkin sitten enää maalaus, jonka aion suorittaa Allbäckin ikkunamaalilla, joka on perinteinen pellavaöljymaali. Maaliin on valmiiksi sekoitettu sinkkivalkoista, joka taas estää tai ainakin hidastaa maalin pintaan ajan kanssa mahdollisesti muodostuvien homepilkkujen ilmaantumista. Kokemukset maalausurakasta seuraavat näin ollen myöhemmin
 
Talviloman ansioina on siis viisi pokallista ja 55 ruudullista lasitettua ja kitattua kuistinikkunaa. Tekemisen meininkiä ja totista työtä, mutta jollain tapaa tavattoman terapeuttista, isän konehallista katsottuna kavala maailma ja arkiset palkkatyöhön liittyvät asiat olivat kovin kaukana. Ja koska tekeminen oli niin mukavaa, on hyvä että edessä on vielä puusepälle malliksi viedyn ikkunan, mallin mukaan tehtyjen viiden lisäikkunan sekä arkikuistin neljän (15-ruutuisen) ikkunan laittaminen.
Kyllä muuten saattaa sitten joskus aikanaan kylmä valkoviini kuuman kesäpäivän iltana siinä kuistilla maistua?