27.7.2014

Tasakerrassa!

Perjantaina 25.7. koitti yksi projektin merkkipaaluista, kun runkoon saatiin viimeinen hirsi paikalleen, YES! Hetki taisi olla todella tervetullut myös hirsimiestemme mielestä, sillä kuumin viikko 50 vuoteen ei ole ihan se houkuttelevin olosuhde pitkien ja painavien hirsien kanssa korkeilla tellingeillä auringonpaahteessa temmeltämiseen. Tasakertaan pääsyn kunniaksi työmaalla nautiskeltiin tasakertakahvit, kuinkas muuten;


Tasakertaan pääsy on iso asia monessakin mielessä. Vanhan rungon pystyttäminen on projektimme eittämättä kallein ja samalla hintalapun osalta vaikeimmin etukäteen arvioitava yksittäinen osa-alue, joten näin maksajan näkökulmasta ja kukkaron kannalta tähän vaiheeseen pääsy on meille mieluisaa. Tämän osa-alueen onnistuminen ylipäätään oli vielä muutama kuukausi sitten iso kysymysmerkki, joten myös siinä mielessä helpotuksen tunne on aika valtaisa. Tästä eteenpäin rakentaminen on lähempänä "normaalia" rakentamista, jota vain osittain tehdään kertaan jos pariinkin käytetyillä rakennusmateriaaleilla, kuten lattialankuilla ja väliovilla. Tasakertaan pääsy on myös ollut hirsimiehiltämme valtaisa ponnistus, sillä hirttä on nyt pistetty pinoon reilun kilometrin verran. Pellavarivenauhaa kerrosten välissä on n. 1,5 kilometriä, ja puutappeja on veistetty ja moukaroitu kerrosten väliin ainakin sellaiset 700 kappaletta. Kiitos ja kumarrus, Hirsiberia Ky, olette loistavia!

Rungon pystytystä on ollut hienoa seurata. Vanhoilla sijoillaan talo oli edestäpäin katsottuna molemmista päistään painunut, niin että talon muoto muistutti ylösalaisin olevaa U-kirjainta. Päädystä katsottuna talo oli lähinnä tupla-S, niin kiemuraan se oli vuosikymmenten saatossa vääntynyt. Yksittäiset hirret näyttivät mikä mihinkin suuntaan mutkaiselta. Mutta niin siitä vain saatiin suora runko aikaan, ihme ja kumma. Tai no, sisäpuolen koolauksia joskus tulevaisuudessa tehtäessä voidaan olla eri mieltä, mutta joka tapauksessa parannus on merkittävä. Tässä kohtaa on jo helppo hymyillä, mutta kyllä itseäkin nyt ihan hirvittää, mihin sitä tuli silloin ryhdyttyä. Jollain tapaa tietoisuus koko hankkeen riskeistä iskee kunnolla vasta nyt, ehkä ihan hyvä niin... Entä suosittelisinko muille samaan ryhtymistä? Vastaus on varovainen ehkä, mutta tarkennetaan vastausta projektin edetessä.

Hirsitaloa siirrettäessä menetetään paljon talon omaa historiaa, mutta aina jotain saadaan mukaankin...


 
 
 
 
...unohtamatta sitä kaikkein pikkuisintakaan palaa, 20 cm:n minihirttä, joka ihme kyllä pysyi tallessa niiden kaikkien palapelinpalasten joukossa, ja joka taas on takaisin omalla tärkeällä paikallaan;
 
 
Hirsirungon saavuttaessa tasakerran tuli ajankohtaiseksi myös siivoaminen, sillä rungon sisäpuolelle oli tapitusta varten tehtävän porauksen ja muun veistotyön myötä kertynyt melkoinen määrä sahanpurua, puunpätkiä ja muuta moskaa. Ja koska rossipohjaiseen perustukseen ei kannata jättää maatuvaa materiaalia hajoamaan, ei auttanut kuin käydä kiinni haravaan ja ämpäriin, mitäpä sitä yhtenä kesän kuumimmista päivistä muutakaan tekisi?
 
 
Projektin seuraavana vaiheena on edessä kattorakenteiden teko, tavoitteena kun on saada runko aluskatteen alle säältä suojaan ennen syksyä. Ensin pidetään kuitenkin pari päivää vapaata, mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa!



22.7.2014

Höyläten ja fiilaten!

Siirretty hirsitalo luokitellaan rakennusteknisesti uudisrakennukseksi, mikä tarkoittaa esimerkiksi talotekniikan ja energia-asioiden osalta moderneja ratkaisuja. Siirtoprojektiin tuskin kuitenkaan lähdetään tavoitteena täysin uudenaikainen asumus, ennemminkin tähän ryhdytään rakkaudesta vanhaan, ja hankkeen tuloksena tavoitellaan vanhan talon tunnelmaa, näin ainakin meillä. Parhaimmillaan projekti yhdistää ikiaikaisen ja nykyaikaisen, sekä molempien parhaat puolet.

Aiemmin blogissa olen jo kertonut kahdesta kuistillisesta entisöitäviä ikkunoita, ja niihin liittyvistä 141:stä lasiruudusta. Pelottava ajatus juuri tällä erää, joten unohdetaan se, ja kiinnitetään katseet kattoon ja lattiaan. Lapsuudessani talossa asuessamme sen paremmin hirsirunko kuin vanhat lankkulattiat tai katotkaan eivät olleet näkyvillä, lukuunottamatta vanhan pirtin osaa, joka oli olohuoneemme. Lapsena ei kattoa kyllä tullut "sillä silmällä" vilkuiltua, ja vanhojen kattoparrujen ja leveiden laipiolankkujen kauneuden on tullut havainneeksi vasta projektin myötä. Muutoinkin talon "vanhuus" ja sen mukanaan tuoma tunnelma on selkiytynyt mielessäni vasta talon kanssa puuhattujen satojen työtuntien mukana. Lukuisten, kullekin ajalle tyypillisten lattia- ja kattopintojen alta paljastuneet ikivanhat puupinnat ovat osa sitä tunnelmaa, jota nyt pidän tavoiteltavana ja projektin onnistumisen mittarina, ja jonka säilymistä talon vaihtaessa paikkaa jännityksellä odotamme. Tuleeko talo uudessa paikassaan tuntumaan vanhalta ja tutulta, ja vieläpä vanhalta tutulta? Mitäs jos se tuntuukin ihan vieraalta, eikä ollenkaan omalta, eikä siltä mitä odotimme? Tai mikä kauheinta, jos se ei tunnukaan miltään? Luulen kuitenkin, että kaikki projektin parissa hikoillut tunnit tekevät tehtävänsä, ja talo tuntuu juuri oikealta ihan ensi hetkestä lähtien - ellei se sitten tule jo ihan totaalisesti korvista ulos siinä vaiheessa...

Mutta aasinsillan kautta otsikon asiaan. Nuo mainitut lattia- ja kattolankut otettiin purkuvaiheessa hyvään talteen, numeroituna ja dokumentoituna. Muistiin on tällaisessa projektissa ihan turha luottaa, kaikki kannattaa kirjata ylös ja talteen, koska niiden muistettavien asioiden pariin palataan todennäköisesti vasta pitkän ajan kuluttua, eikä niitä asioita silloin enää millään muista. Dokumentoinnissa on hyvä ottaa joku logiikka, esim. numerointi tietystä ja samasta nurkasta alkaen, ja pysytellä sitten siinä, jotta turhalta päänvaivalta vältytään. Meillä lattioiden nosto tehtiin kesällä 2013, tänä kesänä aloitettiin lankkujen maalinpoisto, ja paikalleen ne päästään laittamaan ehkä ensi kesänä - jos maalinpoisto on siihen mennessä edes saatu suoritettua. Ennen lattialankkuihin ryhtymistä kävimme laipioiden kimppuun, aseenamme nauhahiomakoneet, ja kas kun se sujuikin mukavasti;


...ja jälkeen!
Ennen...





















Työtä varten olimme vuokranneet kaksi nauhahiomakonetta, ja niille hiomapaperia eri karkeuksilla. Yrityksen ja erehdyksen kautta tekniikka kehittyy, ja alkukankeuden jälkeen homma sujui sutjakkaasti kun Oliver meni edellä karkeammalla, 40:n paperilla, ja minä tulin perässä 80:n paperilla. Lopuksi vielä viimeistely käsipelillä ja 100:n paperilla, ja avot! kun tuli hienoa jälkeä! Jäljelle jäi asiaankuuluvaa patinaa ja pientä kolhua, ja samalla sopivasti siistiä pintaa. Pölyistä puuhaa, ja liitumaalin maun muistaa ja maistaa vielä pitkään. Tähän työhön kannatti ihan ehdottomasti ryhtyä, suhteellisen kivuton juttu ja kohtuullisella työmäärällä, ehkä neljä kokonaista työpäivää n. 60 neliön alasta. Ja kun olosuhteet olivat muutenkin kohdallaan, niin tästä osa-alueesta jäi kyllä voittajan fiilis!



Samalla tekniikalla ja mukavalla meiningillä sujui myös välikattoja kannattelevien parrujen hiominen;





Jotta elämä ei kuitenkaan olisi liian helppoa, osoittautui lattialankkujen maali astetta sitkeämmäksi. Kokeneempi perinnerakentaja olisi sen varmasti osannut jo ennakkoon meille kertoa, mutta onneksi tässä projektissa ei tulevasta aina niin tiedä, ja innolla käy seuraavan vaiheen kimppuun. Reippaina käymme rekan alle ja sitä rataa. Onnistuneen hiontaprojektin jälkeen ajattelimme jatkaa samalla tekniikalla lattioiden kimppuun, mutta eri karkeuksilla kokeiltuna lopputulos oli aina sama; hiomisesta syntyvä lämpö sulatti maalin, joka liimamaisena nauhana sitten tukki hiomapaperin saman tien. Kuumailmapuhallin tuntui purevan maaliin melkoisen hyvin, joten vuokralle haettiin Speedheater, eli infrapunalämmitin, jolla saa kätevästi lämmitettyä kuumailmapuhallinta isomman alan, ja jonka voi siirtää lämmittämään seuraavaa kohtaa samalla kun itse putsailee edellistä kohtaa. Kuulostaa kätevältä, mutta silti ihan pirullista hommaa, niin tiukassa maalikerrokset tuntuvat istuvan. Tavallisen skraban kanssa nysäämistä aikansa katseltuaan isäni kävikin etsimässä meille astetta järeämmät aseet; vanhan puimakoneen olkisilppurin terät. Näillä jokaisesta hyvinvarustetusta kotitaloudesta löytyvillä välineillä homma helpottui aika tavalla, mutta kyllä tässä hommassa siltikin käsivartensa kipeiksi saa! 



Mekaanisen maalinpoiston ohella kokeilimme lattialankkuihin ja -lautoihin myös maalinpoistoainetta, joka kolmen tunnin vaikutusajan jälkeen kyllä irrotteli maalikerroksia, mutta tuntui muutoin aikamoiselta "sottaamiselta". On kuitenkin täysin mahdollista, että yhden huoneellisen verran mekaanista poistoa saa riittää, ja seuraavassa vaiheessa ryhdytään tuohon kemialliseen maalinpoistoon, siinä määrin työ saa käsivarret huutamaan hoosiannaa.

Valmista on tullut...

...mutta tekemistäkin vielä riittää!
Yksi perinnerakentaja eräällä käymälläni vanhojentalojenhalauskurssilla päivitteli ihmisten intoa vanhojen lattioiden säästämiseen. Työn määrä lattioita kunnostettaessa kun ei varsinaisesti säästä rahaa, ainakaan jos työn (=irrottaminen, maalinpoisto, pahimpien kolhujen tasoittaminen, takaisin paikalleen asentaminen, uusi pintakäsittely) teettää kokonaan ulkopuolisella tekijällä, eikä se itse vuokravehkeillä tehdenkään ole ilmaista. Uuden lattian saisi hyvinkin halvemmalla, ja kuluneen lattian ystävä kolhii sen uutuudensileän lattian sopivan kuhmuiseksi ihan ilmaiseksi. Jo tässä vaiheessa lattiaprojektia voin kyllä täydellä sydämellä todeta, että järkeä tässä ei tosiaan ole pätkän vertaa - ja silti ja juuri sen vuoksi tunneside näitä lattioita kohtaan on niin suuri, ettei siinäkään meinaa olla mitään järkeä. No mutta, vähän sama tilanne kuin työmaalla juuri paikoilleen asennettujen kattoparrujen kanssa - niiden hellä silitteleminen liikutuksen kyynel silmänurkassa ei sekään ehkä aivan vakuuttanut työmiehiämme henkisen hyvinvointini tasosta. Yllättävän tunteikasta puuhaa tämä perinnerakentaminen.

14.7.2014

Kehikon kasausta

Vanhan hirsikehikon uudelleenkasaus on koko siirtoprojektin kannalta (ainakin meidän mielissämme) se kaikkein tärkein työvaihe. Talon uudet ulkomitat ovat 21m x 7m, joten pakettiin mahtuu melkoisen monta hirrenpätkää, kun pääasiallisesti myös väliseinät ovat hirrestä veistetyt, ja hirsikertoja on 18. Pitkää ja pätkää todellakin, kuvassa taitaa olla se kaikkein lyhyin, 20 cm, onneksi näitä ei ollut montaakaan!




Eräs tuttavani kirjoittaa omassa blogissaan uuden hirsitalon rakentamisesta. Oman projektinsa myötä he olivat päässeet tutustumaan talotoimittajansa hirsitehtaaseen, ja blogissaan ystäväni kirjoittaa: "Asiakkaan näkökulmasta on kuitenkin kiva, että tuotteet ovat laadukkaita ja "millintarkkaan" tehtyjä eikä käsin sinnepäin veistettyjä." Niin, ihan samaa me emme voi sanoa, mutta on suurta rikkautta, että meistä jokaiselle löytyy se itselle ihanin vaihtoehto. Ja jotenkin ymmärrän hyvin, että tämä tällainen ei tosiaan ole se kaikkien unelma;



Terkkuja siis tässä kohtaa Kirsille, ja kaikkea onnea uuteen kotiinne!

Siirrettävän kehikon iästä meillä ei ole tarkkaa tietoa, mutta paikallisen rakennuskantainventaarin mukaan talo olisi edellisen kerran jossain muodossa siirretty vuosina 1811 - 1813. Tämä tarkoittaa varsin pitkää ikää osalle hirsistä, mikä taas vastaavasti näkyy hirsien kunnossa. Matkan varrella on onneksi ollut hienoa huomata, miten vuosikymmenten altistus niin paahtavalle auringolle, paukkuvalle pakkaselle kuin piiskaavalle sateellekin saa hirren ehkä päältäpäin näyttämään haperolta ja heikolta, mutta tapitusta varten tehtävän poraamisen puskevan samasta hirrestä täysin tervettä, vaaleaa ja puhdasta purua. Tietääksemme vanhojen hirsien iänmääritystä (oikeammin prosessissa määritellään kyseisen puutavaran kaatamisen ajankohta) tehdään Joensuun yliopiston dendrokronologian laboratoriossa, ja jossain vaiheessa olisikin huikean mielenkiintoista saada tietää käytössämme olevan puuaineksen tarkempaa ikää. Dendrokronologia kuulostaa kuitenkin niin hienolta sanalta, että kaiken siihen liittyvän on varmasti oltava kovin kallista, eikö vain? Sivustolta löytyi kyllä hinta-arvio moiselle, 300 - 20 000 euroa, aika laaja skaala? Valitaan tästä kuitenkin tuo 300 eur, niin saadaan hommaan jotain järkeäkin... Oikeasti palataan asiaan, jos tässä suhteessa pääsemme ajatusta pidemmälle, tuskin ihan heti kuitenkaan.

Jokin aika sitten laitoin blogiin kuvan, jossa hirsikertoja oli päästy tekemään n. 1,5. Siinä vaiheessa hirret olivat olleet tontilla ehkä parisen viikkoa, eli oltiin toukokuun alkupuolella. Nyt kun pystytystyötä on takana 2,5 kuukautta, näyttää tilanne suunnilleen tältä, ja oikeasti jo vähän paremmaltakin;



Pystytystyö on edennyt kutakuinkin toivotulla tavalla, kesäkuun huonoista säistä huolimatta. Kovinkaan moni palanen ei ole tainnut istua paikalleen ilman pientä säätämistä, ja korvaavia osia on jouduttu veistämään tuon tuostakin. Seinät ja katot ovat olleet vanhan talon tapaan herttaisella tavalla vinot, ja mm. eteisen seinälinja suoristettiin, vaikka se olikin alkuperäisellä sijainnillaan "vain" 15 cm vino. Tämä taas aiheutti harmaita hiuksia keittiön kattoparrujen paikalleen laittamisessa, eli kun yhden ongelman ratkaisee niin saattaa tulla samalla aiheuttaneeksi uuden. Kaikenkaikkiaan, alhaalta ylöspäin tultaessa erilaiset haasteet ja ongelmanratkaisukykyä mittaavat kompatehtävät tuntuvat pysyvän määrällisesti samana, vain ongelmien laatu vaihtelee. Ylöspäin mentäessä lisähaastetta tarjoaa myös tavaran liikuttelu, sillä 10,8 metrinen hirsi saattaa olla yllättävänkin painava...



Kehikon kasaamiseen en itse ole juurikaan (=en ollenkaan) osallistunut, kun osaamista ei ole, työmaalla ei halua olla tekemisen tiellä, ja toisaalta muutakin tekemistä riittää. Oliver sen sijaan on päässyt hirsimiesten oppiin ainakin sen verran, että on saanut jonkinlaisen käsityksen tekemisen meiningistä. Ei tällä kokemuksella ehkä vielä omin voimin sitä pihasaunaa pystytetä, mutta jämähirttä kun tulee riittämään, niin jos sitten vaikka kasvatuslaatikkoa kesäkurpitsoille tai jotain.




Projektin edetessä yksi ajatuksia herättävä aihe on ollut asumiseen liittyvät kauneusihanteet. On selvää, että vanhan, monin paikoin useampaan kertaan käytetyn rakennustavaran kanssa touhutessa ainakaan virheetöntä ja uutuudenkiiltävää pintaa ei olla hakemassa. Jo e
nnen siirron aloitusta meiltä myös kysyttiin, millaista "laatua" työltä haluamme, eli missä määrin kauneusvirheitä kestämme. Vanha ja kulunut voi olla pittoreskia ja niin "ihanan maalaisromanttista", mutta missä kohtaa se on niin kulunutta, että se muuttuu jo rumaksi, tai jopa susirumaksi? Missä suhteessa vanhan rinnalle voi asentaa uutta, ja missä sen uuden paikka on? Entä miten paljon sitä vanhaa pintaa voi kaunistaa esim. hiomalla, ilman että samalla tuhoaa näkyvistä kokonaan sen historian? Ja mitä tehdä seinälle, jossa osa on tavattoman kaunista ja jykevää vanhaa hirttä, ja osa taas ronskisti kirveellä veistettyä siinä vaiheessa, kun seinää on levytystä varten tasoitettu? Tai jos lahovaurio tai jonkunlainen jumi on nakertanut muuten hyvästä hirrestä tai lankusta puolet, voiko sen vielä käyttää, ja miltä se sitten taas näyttää? No vaikkapa tältä;



 Eli sinne vaan seinään, ihan hyvä siitä tulee. Monta näkökulmaa tulee pohdittavaksi, ja jokainen käyttöön tuleva rakennusosa harkitaan huolella. Tärkeintä kuitenkin on, että meillä on täysi luotto siihen, että ammattilaisemme osaavat työnsä. Ja toisin kuin tämänkertaisesta kuvamateriaalista voisi päätellä, suurin osa syntyvästä pinnasta on tavattoman kaunista. Ne pienet kauneusvirheet helpoimmillaan määrävät vain taulujen paikat, ja hankalimmillaankin ne voi piilottaa paneelin tai tapetin taakse. Tai sitten vain tottua katselemaan niitä, sekin on aina yksi vaihtoehto, ja käy vieläpä kuulemma aika helposti. Yksi on kuitenkin varmaa - samanlaista taloa ei ole kenelläkään!




P.S. Villa Senobia on nyt myös Facebookissa. Kannattaa poiketa kurkistamassa, sillä sieltä löytyy mm. enemmän kuvia aihealueittain kansioihin lajiteltuna!

3.7.2014

Ikkunaprinsessa

Kuten jo niin monella lomalla tähänkin saakka, myös kesäloman 2014 varalle on projektin parissa tekemistä vähintään riittävästi, eikä muuta lomaohjelmaa ole tarpeen miettiä. Tekemisille ei näy loppua, mietittäväksi jää vain missä järjestyksessä asioita tekisi. Osalle tekemisistä on oma paikkansa ja aikansa, ajankohtaisten asioiden sanellessa tahdin, osaa asioista voi edistää silloin kun sopivasti aikaa ja inspiraatiota löytyy. Välillä tiedossa oleva tekemisen määrä tuntuu suorastaan musertavalta ja tulevien vuosien "lomat" työleirien loppumattomalta nauhalta, mutta itsehän olemme tähän ryhtyneet. Mitäs läksit, voisi joku todeta... toistaiseksi kuitenkin fiilikset ovat olleet reilusti plussalla, ja ne musertavat tietoisuuden hetket vain ohivilahtavia aavistuksia, hyvä niin. Omalla kohdallamme olemme todenneet tärkeäksi välillä puuhata juuri niitä juttuja, joiden tekeminen innostaa ja inspiroi, vaikka aikataulullisesti ne jutut eivät olisikaan kiireellisesti tehtävien listalla. Vai mitä luulette, onko pihan vanhan leikkimökin muuttaminen kesäkanalaksi juuri nyt prioriteetti, kun samaan aikaan hirsirunko vasta nousee? No ei ehkä ole, mutta kivaa se kyllä on, ja siksi sitä pitää tehdä nyt!

Palataan kesäkanalaan hieman tuonnempana, ja mietitään nyt hetki ikkuna-asioita. Kun vanhaa hirsitaloa siirretään uuteen paikkaan, muuttuu samalla talon status vanhasta talosta uudisrakennukseksi. Tästä seuraa energiataloudellisia haasteita, kun vanhoilla rakennusosilla ja perinteisillä menetelmillä pitää yltää tämän päivän energialukuihin, säilyttäen samalla rakenteiden vaatima hengittävyys. Ikkunoiden kohdalla tämä kaikki tarkoittaa sitä, että talon vanhat ikkunat eivät täytä energiavaatimuksia, eikä niitä näin ollen voida tässä uudessa talossamme käyttää. Tässä kuuluu olevan aika paljon eroja eri kaupunkien rakennusviranomaisten välillä, ja huvikseni tarkistin asian myös meidän valvojaltamme - joka ei lähtenyt kanssani asiasta edes keskustelemaan. Vanhat ikkunat ovat nounou, ja piste, ehkä jopa huutomerkki. Eikä siinä mitään, talon vanhat ikkunat olivat kyllä aika pommissa kunnossa, minkä lisäksi niitä oli eri kokoisia ja mallisia, joten ehkä ne nyt vaan on järkevä siirtää syrjään...

...lukuunottamatta toisen kuistin pikkuruutuisia ikkunoita, jotka nekin olimme mielissämme jo kertaalleen hyvästelleet. Kuistin purkuun ryhdyttäessä ikkunat nimittäin näyttivät muun kuistin ohella suunnikkaan muotoisilta, ja puuosat mustilta ja jäkälää kasvavilta, eivät siis millään muotoa pelastamisen arvoisilta. Ikkunat irrotettiin pois purkamisen tieltä, ja siirrettiin syrjään odottamaan hävittämistään. Ikkunoiden pyörittyä aikansa jaloissamme purkutyömaalla, mielessämme alkoi kuitenkin kehittyä suunnitelma - ehkä pokat eivät lopulta olisikaan niin huonossa kunnossa, ehkä niistä vielä saisikin jotain aikaan?

Lisää tietoa kuitenkin tarvitaan, siispä suunta ikkunankunnostuskurssille! Sopiva kurssi löytyi Metsäkylän navetan tarjonnasta, päivän mittaisena perusasioiden opiskeluna ikkunapajalla, jossa ammattilaisen opastuksella tutustuttiin ikkunanentisöinnin työvaiheisiin ja joita itsekin sitten käytännössä kokeiltiin. Yhden päivän kurssilla ei ammattilaiseksi opi, mutta niin kauan kun ikkunanpokien puuosat ovat kunnossa, pääsee päivänkin opeilla eteenpäin, ja uskaltaa paremmin kotioloissa kokeilla. Itselläni oli matkassa mukana yksi kuistin ikkunoista, ja kun ammattilainen suorastaan vaati nämä oikeasti vanhat ikkunat säilyttämään ja kunnostamaan, oli asia sillä selvä, näin myös tapahtuisi.

Tulevan kuistin ikkunoita on kuusi "pokallista", kaksi hieman kapeampaa ja neljä leveämpää, ruutuja aina 11 / poka. Uudesta kuistista on tulossa vanhaa suurempi, jolloin pari pokaa samalla mallilla pitää vielä teettää lisää, nämäkin on tarkoitus itse lasittaa, kitata ja maalata. Ja jos tässä ei olisi vielä riittävästi hommia, niin onneksi meille on tulossa toinenkin kuisti. Ja siihen kuistiin ikkunat, joissa on aina 15 ruutua / poka, näitä yhteensä viisi pokallista. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että eräästä toisesta purkutalosta satuimme saamaan ikkunat, jotka ovat riittävän samanlaiset, jotta äkkivilkaisulla eroa ei edes huomaa, toisaalta taas ikkunoiden erilaisuus on hauska yksityiskohta. Mallit alla, mitäs tuumaatte?






















Tässäpä puuhaa sitten riittääkin, veikkaan että ihan ei yksi kesäloma taida riittää, kun ei satu olemaan se loman ainoa homma... Yhteensä vanhoissa ikkunoissa siis 141 laitettavaa ruutua. Tässä kohtaa saanen täytettyä vanhojen ikkunoiden pelastamiseen liittyvät intohimoni, eikä liene ihme, että tunnen suurta helpotusta siitä, että ne talon kaikki muut ikkunat tulevat uusina? Suurta helpotusta tunnen myös siitä, että Oliverin kanssa olemme sopineet hänen käyttävän tulevaisuudessa näiden ikkunoiden pesuun yhtä monta työtuntia kuin minä tulen käyttämään niiden kunnostamiseen - pariin vuoteen (tai vuosikymmeneen) ei näiden peseminen tule olemaan minun huoleni. Onneksi.