16.10.2014

Huopaamista ilman soutamista

Yhtenä syksyn viimeisestä rutistuksista ryhdyimme piharakennuksen eli tiilimörskän katon laittoon. Ystävämme Mikki on rakennusalan miehiä, ja kesällä työmaalla vieraillessaan tuli luvanneeksi meille yhden viikonlopun verran talkootyötä. Reippainkaan rakentaja ei jätä sellaista tarjousta väliin, joten päätettäväksi jäi enää työsuorituksen kohde. Talon pystytyksen ohella pyrimme pikkuhiljaa siinä sivussa edistämään piharakennusten laittoa, koska aiheellinen pelkomme on, että talon joskus välttävästikään valmistuessa tullee kaikkeen tekemiseen vähäksi aikaa totaalinen stoppi. Ja tuota stoppia odotellessa on hyvä suunnata osa energiasta myös muuhun kuin taloon, jotta silloin ei oltaisi ihan nollassa piharakennustenkaan suhteen. Lieneekö tässä mitään varsinaista ja pitävää logiikkaa, mutta näin me tämän olemme ajatelleet.

Katon materiaaliksi valikoitui pienen pohdinnan jälkeen perinteinen kolmiorimahuopakate, joka meidän mielestämme on vanhaan pihapiiriin ihan erinomaisen sopiva katemateriaali. Tiilimörskämme on selvinnyt pelkän aluskatteen voimin herra ties kuinka monta vuotta, ja kattohommassa virkistävää vaihtelua olikin se, että hommiin voitiin ryhtyä heti, kun katolta vaan oli lapioitu vuosien mittaan kertyneet lehdet ja neulaset - joita ei ollut ihan vähän. Mutta kun tähän saakka projektissa kaikki on aina alkanut raivaamisella ja purkamisella, niin sen rinnalla pienet lapiohommat eivät paljon painaneet!



Materiaalihankinnoissa olimme taas saaneet apua Rautian Pekalta, joka edustamansa yrityksen mainossloganin mukaisesti tekee aina parhaansa, "jotta onnistuisimme kerralla". Ja vaikka tälläkään kertaa emme itse tienneet mistään mitään, niin Pekkapa tiesi, ja vielä niin tarkkaan, että sitten loppujen lopuksi tarvikkeista jäi jäljelle kaksi kolmiorimaa ja pari kourallista nauloja. Aika tarkka kaveri!

Töiden alku lauantaiaamuna sujui hitaanlaisesti ja vähän tuumaillen, liekö sitten oma vaikutuksensa edellisenä iltana juhlituilla harjakaisilla? Niin tai näin, mutta vauhtiin päästyämme saimme päälle hyvän vireen, ja homman luonne valkeni meille aloittelijoillekin. Aluskatteen päälle 23mm raakaponttilauta, räystäille laudat ja räystäspellit, ponttilaudan päälle kolmiorimat, niiden väliin huovat, ja rimojen pintaan vielä huopakaistat, näin se kutakuinkin eteni. Yhdessä viikonlopussa ei ihan saatu valmista, mutta niin paljon kuitenkin, että seuraavana viikonloppuna osasimme hoitaa homman omalla porukalla valmiiksi asti. Yksi opittu asia oli myös oikea tekniikka naulojen hakkamiselle - naula sormien väliin tupakan tapaan, niin että kanta on kämmenpuolelle päin. Tiukka napautus, jolla naula saadaan huopaan kiinni, näpit pois välistä, ja yhdellä lyönnillä naula paikoilleen. Tai no, alussa lyöntejä tarvittiin ehkä viisi, ja lopussakin vähintään kaksi, mutta parempaan päin. Ja jos alkuun tuo aloitusote tuntuikin hankalalta, niin pari kertaa itseään kynsille lyötyään logiikan tajusi kyllä  - ja varsin kipeällä tavalla. 





Kattohomman tekeminen sai meidät ihan loistofiilikselle, oli kiva saada jotain konkreettista ja näkyvää aikaan vielä näin kauden päätteeksi. Itse koin huopanaulojen nakuttelun jollain tapaa hyvin terapeuttiseksi, ja vaikka huopanaulapyssykin olisi ollut tarjolla, niin huihai, vasarahommat voitti kirkkaasti. Toisen viikonlopun lauantaina vietinkin katolla viisi tuntia ihan yksin, hakaten 1200 naulaa, kaunista syyssäätä ja hyvää musiikkia fiilistellen, ja äidin välillä kiikuttamia kahveja ja voileipiä nauttien, kaukana katala maailma! Ja vaikka emme itse lähtökohtaisesti tiedäkään näistä hommista mitään, niin kun joku vaan näyttää meille, niin kyllä tulosta sitten syntyy. Itsetuntoa kummasti kohottaa, kun ammattilainen toteaa että "hiton hyvin te vedätte". Talkooviikonlopun teemana olikin "hyvä meidän tiimi!", ja ihan aiheesta.



Ja niinkuin naamasta näkyy - onnea on ihan itse tehty huopakatto!



6.10.2014

Harjakaishuumaa

Rakentaminen ei aina ole pelkkää juhlaa, mutta kun juhlan aihetta tulee vastaan, kannattaa tilaisuus käyttää hyväksi. Tämän kesän tavoitteena oli päästä rakentamisessa aluskatteeseen saakka, ja kun tuo tavoite oli saavutettu, oli viime viikon perjantaina myös harjakaisten, eli harjannostajaisten aika. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan harjakaisissa ollut mukana, joten juhlajärjestelyt oli syytä aloittaa vilkaisulla Wikipediaan. 

"Harjannostajaiset on talonrakennuksen perinteeseen kuuluva juhlatilaisuus, joka perinteisesti pidetään rakennuksen vesikattotöiden valmistuttua kun rakennus on saatu suojatuksi sateelta. Harjannostajaiset järjestää tilaaja, joka kutsuu tilaisuuteen kaikki hankkeeseen osallistuneet, muun muassa rakennustyöväen ja suunnittelijat. Perinteisesti tilaisuus pidettiin työmaalla, mutta nykyisin useimmiten ravintolassa tai muussa vastaavassa juhlapaikassa. Ohjelmassa on yleensä puheita, ruokailu ja jonkinlainen viihdyttävä osuus. Suomessa hernekeitto on perinteinen harjannostajaisissa tarjottava ruoka. Juomaksi on usein olutta."

Konsepti kuulosti meistä sellaisenaan toimivalta, joten tuumasta toimeen. Vieraslistalle päätyivät rakennusmiesten ja muiden tähän mennessä mukana olleiden lisäksi naapurit, sillä niin paljon olimme kesän mittaan kyläkaupalla päiväkahvitellessamme saaneet harjakaiskyselyihin vastailla... Ja siksi toisekseen meillä on maailman mukavimmat naapurit, joten siinäkin mielessä he kaikki olivat itseoikeutetusti kutsuvieraiden joukossa. Menuksi oli helppo päättää perinteen mukaisesti hernekeitto, ja kun itse olemme suuria oluen ystäviä, saisi juhlaväkikin sitä juodakseen. Hetken mietimme valikoiman laajentamista siideriin ja viiniin, mutta sitten totesimme, että mitäpä suotta sen enempää hifistelemään - jos ei olut kelpaisi niin olkoon kelpaamatta. Että niinkin huomaavainen isäntäpari tässä talossa.

Juhlat halusimme järjestää tontilla, sillä luonnollisesti halusimme vieraiden pääsevän tutustumaan talomme tähän vaiheeseen, vaikka keskeneräisten lattiarakenteiden vuoksi talossa sisällä ei voitaisikaan juhlia. Ja kun lokakuun alussa säätila voi olla millainen tahansa, valikoitui juhlapaikaksi piharakennuksemme, jota perheen parissa tuttavallisesti ihan vain tiilimörskäksi kutsutaan. Ja joka kesän ajan on toiminut työmiestemme taukotilana sekä kaiken epämääräisen rojun säilytyspaikkana, työmaatoimistoa unohtamatta. Juhlajärjestelyt alkoivatkin näin ollen roinan tyhjennyksellä ja siivouksella - niinkuin niin hirveän moni projektimme vaiheista kuluneiden kolmen vuoden aikana.

Juhlatila puoliksi tyhjennettynä ja jo valaistuna.


Siivouksen lisäksi pienellä panostuksella valaistukseen (jota ennen juhlapäivää ei ollut vielä olemassakaan) sekä sisustukseen saatiin juhlapaikasta ihan salonkikelpoinen tila tarkoitusta varten;


Huomatkaa myös käytännölliset pöytäkukkaset, jotka olivat se ainoa myönnytyksemme perinteestä poikkevalle juomavalikoimalle. Käytännöllisyyden lisäksi valintaan saattoivat tässäkin kohtaa vaikuttaa isäntäparin henkilökohtaiset mieltymykset, mutta tuntuivatpa nuo vieraidenkin mieleen olevan, sillä jäljelle jäi ehkä yhden yömyssyn kokoinen annos yhden putelin pohjalle.

Ovatpa muuten harjakaiset vanha perinne tai eivät, mutta moni vieraistamme kuulosti kovasti yllättyneeltä kutsun saatuaan. Erityisesti meitä liikutti yksi suurella lämmöllä muistamistamme projektin osallisista, 80 vuoden paremmalla puolella oleva panostajamme Simo, joka kutsun saatuaan totesi; "Kyllä minä tätä todella arvostan. Tämä on toinen kerta urallani, kun minut kutsutaan harjakaisiin!". Meidän puolestamme Simolle suuret kiitokset osallisuudesta projektiin, ja kiva kun pääsitte vaimon kanssa mukaan juhliin!

Itse juhlista ei tullut paljon kuvamateriaalia napsittua, mutta isännän ja emännän tärkein tehtävä onkin vieraiden hyvinvoinnista huolehtiminen, sekä tietysti juhlahumusta nauttiminen. Juhlahumun kyllä tunsi otsalohkoissaan sitten seuraavana aamuna, kun oli aika aloittaa kattotalkoot tuon tiilimörskämme uuden vesikaton parissa. Siitä lisää ensi kerralla...

...mutta tällä kertaa tiilimörskästä vielä muutama sananen; kyseessä on siis tontillamme aikanaan sijainneen saha- ja myllylaitoksen entinen konehuone, joka on säästynyt muun tuotantolaitoksen tuhonneesta tulipalosta oletettavasti juurikin tiilirakententeensa ansiosta. Harjakaislahjaksi saimme naapureilta huikean hienon tontin historiaan liittyvän lahjan, jonka he katsoivat ennemmin kuuluvan meidän mäellemme kuin itselleen. Kyseessä on tuon "Sahalahden Myllyosuuskunnan" rahakirja, johon on kirjattuna osuuskunnan tulot vuoden 1910 alusta aina vuosikertomukseen ja tileihin vuoden 1917 päätteeksi. Rahan arvon kehitystä tuolta ajanjaksolta paremmin tuntematta hyvältä näyttää bisneksen kehitys - kun vuoteen 1910 on lähdetty 139,73 markan säästöllä edellisestä vuodesta, on vuosi 1917 päätetty 17 087,63 säästöön! Niin tähän rahakirjaan kuin koko tontin historiaankin on syytä perehtyä jossain vaiheessa huolella, mutta olipa aika huikea lahja, KIITOS!