Sähköä ilmassa

Laiskasta tahdista blogin päivityksessä johtuen rakentamisen monta vaihetta on jäänyt raportoimatta, ja kun viime kerralla taisi tulla luvattua jotain blogin ajan tasalle toimittamisesta, niin ei kai tässä auta kuin ryhtyä!

Tällä kertaa tarinan aiheena sähköjen suunnittelu ja toteutus, monen mielestä epäilemättä ääreismielenkiintoinen aihe... Joka tapauksessa, vaikka perinnetaloa ollaankin tekemässä, on siirretty hirsitalo uudisrakennus, jota koskevat kaikki nykyajan rakennusmääräykset. Rakennuslupaa haettaessa pitää paikalliseen rakennusvalvontaan toimittaa suunnitelmia ja kuvia jos jostakin aiheesta, mutta hämmästyttävää kyllä, sähköistä ei sitten ensimmäistäkään, ei sitten missään rakentamisen vaiheessa, tai ainakaan meiltä ei kukaan sellaisia ole tullut kysymään. Käyttöönottoluvan saamiseksi pitää esittää sähköasennusten tarkastuspöytäkirja, siinä kaikki, mutta ehkä kyseinen asiakirja kertoo rakennusvalvonnalle kaiken olennaisen asiasta, mene ja tiedä. Pitänee vielä tutkia olisiko jotain kuvanpoikasta pitänyt lähettää esimerkiksi sähköyhtiöön, ja jos jollain lukijoista on tähän liittyen parempaa tietoa, niin valistakoon ihmeessä meitäkin!

Joka tapauksessa, sähköä taloon haluttiin kun päreen valossakaan ajatuksen romanttisuudesta huolimatta ei ajateltu elellä. Ja kun kerran kukaan ei määrännyt suunnitelmia ammattilaiselta tilaamaan, niin kätevä emäntä ja kätevä(mpi) isäntä tekaisivat suunnitelmat ihan omin pikku kätösin, kas näin;

Piirsimme kaiken kaikkiaan kolme tällaista karttaa - yhden valaistuksesta, yhden pistorasioiden sijoittelusta ja yhden talon koneista ja laitteista, ja niihin oli sähköasentajamme enemmän kuin tyytyväinen, kuka nyt ei näin laadukkaaseen työhön olisi! Asentajan mielestä olimme tosin pienesti liioitelleet valokatkaisijoiden määrissä, esim. keittiössä ei kaikkia valoja kuulemma tarvitse voida käyttää kaikista ilmansuunnista (keittiöön johtaa kolme oviaukkoa), mikä kuulosti tarkemmin ajatellen itsestämmekin ihan järkevältä, ja on myös käytännössä osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi. Kaikkinensa tähän astisella asumisen kokemuksella tuntuu, että ihan hyvät sähköt tuli suunniteltua (sillä kyllähän vanhaan taloon aina pari jatkojohtoakin kuuluu).

Vanhoissa taloissa sähköt on usein vedetty ns. pintavetoina. Nykyrakentamisessa, vaikka mitään kovin monimutkaisia laitteita tai järjestelmiä ei meille ollut tulossakaan, on sähköjohtojen määrä moninkertainen esim. siihen, mitä tässäkin talossa alunperin on ollut. Näin ollen päätimme jo varhaisessa vaiheessa, että sähköjohdot tullaan piilottamaan seinien levytyksien taakse niissä seinissä, joihin oli tulossa tapettia, vastaavasti valokatkaisijat ja pistorasiat keskitettiin pääasiassa levytettäville seinille, vaikka jokusia toki asettuu pinta-asennuksina myös hirsipinnalle jääviin seiniin. Seinien koolaus sinällään oli ihan oma lukunsa, koska kovin suoraa seinää ei talosta tuntunut löytyvän, mutta siitä lisää vaikka sitten kun talon isäntä on tuosta p...maiseksi osoittautuneesta urakastaan toipunut.

Näkyvillä paikoilla sijaitsevien pistorasioiden ja valokatkaisijoiden halusimme edustavan perinteistä ilmettä, pieni mutta lopulta yllättävänkin näkyvä osa talon sisustusta ja tyyliä. Nykyään saatavilla on monenlaisia vanhaan taloon ulkonäollisesti sopivia, mutta nykyaikaista tekniikkaa edustavia sarjoja. Meidän valintamme oli Schneiderin Renova-sarja, jonka muotoilu edustaa vanhaa tyyliä, mutta jonka hinta moneen muuhun sarjaan nähden oli edes jossain määrin meidän kukkarollemme sopiva. Ainoa miinus sarjalle meneekin kosteisiin tiloihin soveltuvien osien puutteesta. Pitkään punnitsimme tarvikkeiden tilaamista / hakemista Virosta, jossa tuotteiden hinnat ovat Suomen hintoja edullisempia, mutta päädyimme ne kuitenkin tilaamaan helpoimman kautta eli omalta sähköasentajaltamme. Ja kun asennusajankohdalle sattui tukkurillakin joku pieni alennuskampanja, jäi hintaero lopulta melko pieneksi, ja prosessi vastaavasti meidän kannaltamme hurjan paljon helpommaksi. Ja nyt kun rasiat ovat paikoillaan, ilahduttavat ne meitä itseämme ihan päivittäin, minkä lisäksi moni meillä vieraillutkin on niihin kiinnittänyt huomiota, panostus siis kannatti!

Ensi kerralla voisinkin jatkaa samaa aihetta sivuten, eli pohtia valaisinvalintoja, palataan siis asiaan!

Asumista ihan luvan kanssa

Edellisestä blogitekstistä on vierähtänyt lähes vuosi, ja voisi sanoa, että aikamoinen vuosi on ollutkin! Edellistä tekstiä viime vuoden tammikuussa kirjoitellessani en vielä aavistanut, että seuraavalla viikolla aukeaa haettavaksi juuri se työpaikka, jota kaikki nämä vuodet olen puoliksi vitsillä odottanut aukevaksi, ja jonka vielä onnistun 50 hakijan joukosta saamaan. Työpaikan saanti käynnisti melkoisen ketjureaktion, ja tällä kertaa koneen ääreen istahtaessani en voi kuin hämmästellä miten hienosti asiat ovat järjestyneet meille molemmille. Kotielämä on muuttanut kaupungista maalle ja pienestä kerrostalokaksiosta isoon omakotitaloon, työelämä Helsingistä Tampereelle, melkoinen muutosten vuosi!

Mainittu työpaikka tuli vastaan hieman suunniteltua aiemmin, ajatuksenamme oli ollut ryhtyä työnhakuun vuoden -18 syksyllä, talon kanssa tavoitteena oli käyttöönottoluvan saanti kesän loppuun mennessä, tai siihen suuntaan. Sopivia työpaikkoja ei kuitenkaan kasva joka oksalla, joten haettavahan se oli, ja kun alkuvuodesta alkoi näyttää siltä, että ainakin toisella meistä on pian muutto edessä, oli rakennustöihin pistettävä pienesti vauhtia. Olihan talossa jo lämpöä, vesi tuli ja meni, ja kun samoihin aikoihin alkoivat talon pesutilatkin valmistua, näytti tilanne jo ihan mahdolliselta, mitä sitä paljon muuta tarvitseekaan! Kun vielä sopivasti Helsingin päässä asuvat talon isännän vanhemmat olivat lähdössä kevään korvalla parin kuukauden Euroopan reissuun, loksahtelivat palaset paikoilleen kuin itsestään - Helsingin vuokra-asunto sanottiin irti maaliskuun loppuun, tavarat pakattiin muuttolaatikoihin ja oman talon tekniseen tilaan säilöön, Oliver muutti vanhempiensa asuntoon kevään ajaksi, ja piti yrityksensä, tatuointistudion, Helsingissä vielä kesäkuun loppuun, muuttaakseen sen kesän lopulla Tampereelle. Näin kirjoitettuna kuulostaa mutkattomalta ja mukavalta, ja monessa mielessä on sitä ollutkin, mutta samaan aikaan myös työlästä, kiireistä, jännittävää ja stressaavaakin.

Käyttöönotto- eli muuttolupaan asti ei taloa ihan kesän loppuun mennessä saatu, mutta marraskuussa sitten kuitenkin. Tässä kohtaa uskaltaa ehkä jo ääneen sanoa, että vaikka virallisesti ollaankin asuttu emännän 1,5 kilometrin päässä asuvien vanhempien luona tämä "siirtymäaika", niin kyllähän sitä käytännössä on tullut asuttua täällä kovastikin keskeneräisessä omassa talossa. Emännän muuttaessa taloon huhtikuun alussa jätti asumisviihtyvyys vielä melkoisesti toivomisen varaa, mutta näissä hommissa reipas asenne ratkaisee, ja hyvin on pärjätty.

Koska ensimmäinen puoli vuotta talossa asumista tapahtui ikäänkuin viranomaisilta "salaa", pidettiin asumisen kanssa matalaa profiilia siinäkin mielessä, että käyttötavaroita otettiin muuttolaatikoista esille vain se pakollinen - pari lautasta, pari lasia, kahvinkeitin ja mikroaaltouuni. Muuttotarkastusta ajatellen talo ei näin olisi liian asutun näköinen, minkä lisäksi kaikki taloon levitelty tavara olisi rakennustöissä vain tiellä, sillä rakennustyömaahan tämä edelleenkin on ollut, kovin kodikkaaksi tätä ei vielä ole päässyt kehumaan. Tähän päivään saakka mm. vaatehuolto on ollut aika huonolla tolalla, joten noin yhdeksän kuukautta kestäneen pahvilaatikoista elämisen jälkeen juuri päättyneellä joululomalla ahkeroitu vaatehuoneen säilytysjärjestelmä tuntuu kieltämättä aika ylelliseltä...

Vuosien uurastuksen jälkeen muuttoluvan saanti marraskuussa tuntui melkoiselta voitolta, ja nyt uskaltaa luottaa siihen, että talo jossain vaiheessa ihan oikeastikin valmistuu! Rakennusluvalle jouduimme tosin hakemaan kesällä jatkoaikaa viiden vuoden aikarajan täyttyessä. Kahta lisävuotta haimme, ja kolme meille myönnettiin, kai rakennusvalvonnassakin oltiin sitä mieltä, että ei tässä nyt enää hötkyilemään kannata alkaa (eli ei ne sitä kuitenkaan kahdessa vuodessa valmiiksi saa...) Näin ollen lopputarkastus tullee asettumaan vuoteen 2021, jolloin projekti täyttää juurikin sen kymmenen vuotta - kymmenen vuoden projektistahan tässä ollaan kaikki nämä vuodet puhuttu. Kertauksena pääkohdittain kuluneet vuodet projektin parissa;

• kesällä 2011 alkaa talon tyhjennys ja sisäosien purku vanhalla paikalla, jatkuen leppoisaan tahtiin talven yli, samalla kun mietitään mitä talon kanssa lopulta tehtäisiin
• 2012 löytyy unelmien tontti, mikä sinetöi siirtopäätöksen, kun samana kesänä puretaan talon ulkoverhoilu, ja päästään tutkimaan hirsirungon kuntoa ulkoa käsin. Kesän lopulla tontin, joka on vanha rakennuspaikka, siivoamista ja korjauskelvottomien piharakennusten purkua
• 2013 perustusten teko tontilla, vanhojen lattioiden purku
• 2014 katon purku vanhalla paikalla, jonka jälkeen hirsirungon purku ja pystytys uuteen paikkaan. Alapohjarakenteet, kattorakenteet aluskatteeseen saakka. Hirsirunko jätetään talveksi asettumaan
• 2015 rungon ulkopuolinen lisäeristys, hormien, leivinuunin ja puuhellan muuraus, ulkoverhoilu, kuistien rakenteet, ikkunoiden asennus, konesaumapeltikaton asennus
• 2016 välipohjan rakenteet, vintille menevät portaat, kuistien ulkoverhoilu, pönttöuunin muuraus, väliseinärakenteet, putki- ja sähkötöiden aloitus, lattioiden asennus, vesiliittymän rakennus, maalämpöurakka
• 2017 seinien levytystä, sähkö- ja putkitöitä, kuistien ikkunat valmistuvat asennettaviksi, keittiön asennus, viemäriliittymän rakennus, pikku-wc käyttökuntoon
• 2018 kodinhoito- ja kylpyhuoneen rakennus, tapetointi, lattioiden maalaus, käyttöönottolupa

Vapaa-ajan ongelmia ei kuluneina vuosina ole ollut, eikä tule jatkossakaan olemaan. Moni on jo miettinyt, miten meillä osataan olla sitten kun talo valmistuu, mutta asiasta huolestuneille voimme kertoa, että ulkorakennusten ja pihan kanssa tulee puuhaa riittämään - talkoisiin saa siis edelleenkin saapua!

Hyvää uutta vuotta kaikille Villa Senobian ystäville - ensi kertaan!

(Pari)suhteellisuusteorioita

Projektin tässä vaiheessa ajattelin muutamalla sanalla kirjoittaa parisuhteen ja tällaisen hulluutta hipovan projektin yhdistämisestä. Meiltä on moneen otteeseen kysytty miten ihmeessä pystymme tähän kaikkeen pääasiassa sulassa sovussa ja hyvällä fiiliksellä, joten pitäähän sitäkin puolta hieman pohtia. Parisuhdeneuvontaa tässä ei ole tarkoitus antaa, kunhan vain kertoilla miten meillä näissä asioissa mennään.

Taustaksi muutama sananen. Olemme aikuisella iällä tutustunut pariskunta, molemmat kertaalleen aviossa käyneitä kun syksyllä 2010 tapasimme. Ennestään tiesimme jo toisemme, olivathan aiemmat aviopuolisomme olleet työkavereita 2000-luvun alkupuolella, niihin aikoihin oli joskus tullut porukalla muutamat oluset nautittua, eikä siitä sen enempää. Kapakassa tavattiin kuitenkin tälläkin kertaa, sellaisin seurauksin että viisi viikkoa ehdittiin deittailemaan ennen allekirjoittaneen lähtöä yhdeksäksi kuukaudeksi maailman merille, puolisen vuotta aikaisemmin päättyneen avioliiton myrskyistä toipumaan. Ihan lupaava alku mutta ilman mitään tietoa tulevasta. Reissusta tuli itselleni kuitenkin tarpeellinen breikki, ja pitkä tarina lyhyesti kerrottuna menee niin, että puolivälissä poissaoloani talon tuleva isäntä Oliver lennähti kymmeneksi päiväksi pallon toiselle puolelle luokseni Buenos Airesiin testaamaan josko tästä mitään tulisi. Ja koska tuntui tulevan, kantoi tämä kätevä emäntä reissun päätteeksi siinä vaiheessa matkalaukkuun mahtuneen elämänsä  Oliverin nurkkiin. Ja ilmeisen hyvä niin, kun kerran tässä ollaan edelleen, yhteisissä nurkissa. Edelleen kylläkin ermielisinä siitä, kuinka kauan tässä ollaan niin sanotusti seurusteltu - emännän mielestä ensitreffeistä ennen reissua, isännän mielestä yhteenmuutosta. No mutta, tällä tavalla vuosipäivää voidaan juhlistaa kaksi kertaa vuodessa, ei huono sekään.

Viisi viikkoa deittailua ennen yhdeksän kuukauden eroa, minkä jälkeen viisi viikkoa yhdessä asumista ennen projektiin ryhtymistä, aika vauhdikkailla vaiheilla lähdettiin tässä suhteessa liikkeelle. Projektiin ryhtymisestä voi lukea lisää aiemmasta blogipostauksesta, mutta yhteenvetona todettakoon, että aika heppoisin lähtötiedoin ja huonolla harkinnalla sitä tuli aikanaan ryhdyttyä, perinnerakentamisesta saati vanhan hirsitalon siirtämisen erilaisista vaiheista yhtään mitään tietämättä. Kenellekään en samaa uskaltaisi lähteä suosittelemaan, koska kaikki katastrofin ainekset tässä kyllä olisi ollut - silti emme ole ryhtymistä päivääkään katuneet. Tältä osin olenkin valmis antamaan myös rohkaisua - ryhtykää, ihmiset! Tehkää asioita, uskaltakaa!

Meidän kahden kohdalla yhdessä tekeminen on sujunut alusta asti jotenkin kovin mutkattomasti. Onnistuneiden alkumetrien salaisuus varmaan on se, että olimme toisillemme vielä suhteellisen vieraita, ja siksi ehkä kohteliaita erimielisyyksiä kohdatessamme. Sittemmin projekti on opettanut paljon niin itsestä kuin siitä toisestakin, ja jos ihan "tavallisen" talon rakentamisen sanotaan olevan hyvä mittari parisuhteen lujuudelle, niin tämän kokoluokan projektissa mittarin asteikko saa kyllä ihan uudet ulottuvuudet.

Muutamia omakohtaisia, meillä tärkeäksi nousseita onnistumisen edellytyksiä kuitenkin voisin nimetä; tekemisen rauhallinen tahti,  keskeneräisyyden sietäminen ja kulloisenkin vaiheen edistymisestä iloitseminen. Onnistuneita välietappeja kannattaa hetkeksi pysähtyä juhlistamaan, vaikka sitten vähän paremmilla pullakahveilla! Molempien mielipiteen tärkeys; monessa asiassa olemme samaa mieltä, mikä helpottaa asioita, mutta mielipide-erojakin on. Silloin kumpaakin kuunnellaan, ja jos jokin asia on toiselle ehdoton EI, niin silloin toisen pitää luovuttaa, vaikka olisi kuinka sitä jotakin halunnut. Taloa tehdään molemmille, ja molempien mielipidettä pitää kunnioittaa. Kauniisti (tai edes asiallisesti) puhuminen silloinkin kun harmittaa ja väsyttää; meillä ei koskaan haistatella eikä kirota toista, asioita ja sattumuksia kylläkin, ärräpäitäkin työmaalla siis kuulee. Hyvä tapa on myös tehdä hommia työmaan eri puolilla; kun kumpikin tekee omaa hommaansa ja tavataan vain kahvitauolla, niin ihan ihmeesti se sopu säilyy! Ja silloin jos toista ei yksinkertaisesti huvita paiskia hommia, niin silloin voidaan olla paiskimatta; jos hommasta katoaa hauskuus, niin silloin ollaan pulassa. Hyvä on myös sijoittaa rahaa välillä itseensä - yhden paremman ravintolaillan rahalla talo ei kuitenkaan valmistu, mutta hyvää mieltä siitä saa senkin edestä.

Projektin alkumetreillä sovittiin, että naimisiin mennään kun talo on valmis, sitten ainakin tiedettäisiin että vieläkö toisistamme tykätään. Ihan ei siihen saakka maltettu odottaa, vaan ryhdyttiin kesken kaiken ja ihan vaan kahteen pekkaan juuri joulun alla notaarin luona poiketen rouvaksi ja herraksi - eiköhän tässä kohtaa jo uskalleta luottaa että näillä eväillä talokin tuosta vielä valmistuu!

Sisustuksellisia suunnitelmia

Kas kun edellisestä blogitekstistä onkin jälleen vierähtänyt aikaa, itseänkin ärsyttää ja ihan hävettää saamattomuuteni. No, on ainakin mistä taas tarinoida!

Rakennuskauden 2017 tavoitteeksi asetimme käyttöönotto- eli muuttolupaan saakka pääsemisen. Nyt, vuoden loppumetreillä, ei siellä vielä olla, mutta ei välttämättä kovin kaukanakaan. Ensi vuoden alkupuolella tai viimeistään kevään korvalla tavoitteessa saatettaisiin olla, joten pidetäänpä peukkuja! Aiempina vuosina raksa on pistetty pakettiin ja talviteloille viimeistään lokakuun lopulla, mutta tänä vuonna työmaalla tapahtuu edelleen, ja taitaa tapahtua koko talvenkin yli. Yleensä olemme tässä vaiheessa vuotta olleet vähintäänkin valmiita talvitauolle, mutta tänä vuonna muutamastakin syystä olemme ihan ihmeesti jaksaneet; Oliver jätti lokakuun alusta toisen työnsä ja samalla viisi vuotta jatkuneen kuusipäiväisen työviikon, ja tekee nyt vähän kohtuullisemmassa määrin töitä omassa yrityksessään, jonka vakiintuneeseen toimintaan uskalsimme vihdoin riittävästi luottaa. Toisekseen toinen perheen moottoripyöristä vaihdettiin loppukesällä autoon, minkä seurauksena syksyn sateissa kulkeminen työmaan ja arkielämän välillä on olennaisesti helpottunut. Kaupunkiarjessa ei autolle juurikaan ole käyttöä, mutta raksan osalta joudun väkisinkin liputtamaan yksityisautoilun puolesta, ihmeesti ollaankin tähän asti pärjätty ilman!

Mutta sitten otsikon aiheeseen eli sisustuksellisiin suunnitelmiin. Jos joku asia projektin alusta saakka on ollut kirkkaana mielessä, niin se on talon tulevan sisustuksen tunnelma! Ensimmäiset sisustusesineet, maalaisromanttisen henkiset tyynynpäälliset, ostin taloa silmällä pitäen elokuun lopussa 2011 - noin kuukausi projektiin lähtemisestä siis. Pitkään ovat saaneet omaa paikkaansa odottaa! Muutakin pientä ja vähän isompaa on ajan mittaan matkaan tarttunut, niin kaappikelloa  kuin sivustavedettävää sohvaakin, sekalaisia tekstiilejä, pikkunaulakoita, ja kauniisti paketoituja käsintehtyjä lissabonilaisia saippuoita, joiden paikka tulee olemaan pikkuruisessa portaidenalus-wc:ssä. Oliver välillä pudistelee päätään hullutuksilleni, mutta samaan aikaan taitaa kuitenkin vähän myös tykätä... Emännän onneksi myös isäntä on sisustamisesta kiinnostunut, ja taiteellisen työn tekijänä omaa hyvän silmän esimerkiksi värien yhdistämiseen ja erilaisten asioiden mittasuhteisiin, ja niinpä myös tällä talon rakentamisen saralla päätökset tehdään yhdessä ja sulassa sovussa - ainakin melkein aina. Ja silloin kun ei, niin viisas mies tietää milloin kannattaa antaa vaimon sanoa se viimeinen sana. Nih.

Tärkeä asia vanhaa taloa sisustaessa ovat mielestämme värit. Sisustuslehtiä tiiraillessa ja kaupoissa kierrellessä näkee ylettömän paljon valkoista maalaisromantiikkaa, johon yhdistetään villisti beigeä ja harmaata, kun oikein halutaan väreillä ilotella. Kaunista toki, mutta meidän makuumme vähän liian yksitoikkoista. Valkoista tulee toki olemaan meilläkin paikoitellen, esimerkiksi kuistien ja kylpyhuoneen seinä- ja kattopaneeleissa sekä ovi- ja ikkuna-aukkojen vuorilaudoituksissa, myös muutamissa vanhoissa huonekaluissa. Muita värejä paletilla tulevat olemaan mm. kuistien perinteen mukaiset siniset lattiat, vieras- ja makuuhuoneiden punaiset lattiat (joita en malttaisi ollenkaan odottaa!) sekä melko voimakkaan kuviolliset tapetit. Koskaan aiemmin en mihinkään kotiini ole halunnut tapetoituja seiniä, kun taas tähän taloon ei mitään muuta pintamateriaalia voisi kuvitellakaan! Muutamissa huoneissa tulevat vanhat hirret jäämään näkyviin, ja helmi- ja antiikkipaneeleille on niillekin paikkansa, mutta pintamateriaaleissa isoimman roolin tulevat ottamaan perinnetapetit. Miten mahtavaa onkaan ollut päästä vihdoin tähän valintojen vaiheeseen, jossa olemme kuin ihmeen kautta päätyneet valitsemaan lähes pelkästään vaaleanpunakukkaisia tapetteja - ihan itseäkin ihmetyttää (ja kaikenlaisen katu-uskottavuuden puolesta myös huolestuttaa)!

Kotimaisen Pihlgren ja Ritolan mallistoista ylimpänä Kirsikkapuu (vierashuone,
alhaalla vasemmalla Hyasintti (eteinen) ja oikealla Taikayö (olohuone).

Englantilaisen William Morrisin Leicester, joista vaaleampi vasemmanpuoleinen
keittiöön ja tummempi oikeanpuoleinen makuuhuoneeseen.

Sisustukseen kuuluvat tietysti myös erilaiset käsityöt, ja emännällä pitääkin kiirettä, kun pitää kirjoa ja kutoa kaikenlaista, ja virkkaamaankin pitäisi vielä opetella! Talon vanhoista huonekaluista monet vaativat "pientä laittamista" nekin, joten tekemistä ei pidä meiltä puuttuman lähivuosina, sittenkään kun talon puolesta alkaisi ehkä olla hiljalleen valmista. Välillä sitä miettii, että voisiko sitä itsensä päästää tälläkin saralla vähän helpommalla, mutta jos tekemisestä tykkää ja sietää sujuvasti keskeneräisyyttä ja pientä sekamelskaa, niin ei kai? Välillä meiltä kysytään, miten enää osaamme sitten ollakaan kun talo on valmis, ja tekeminen loppuu? Mutta ei siis ole loppumassa, ei tässä elämässä...

Työmaalla ei vielä mikään ole niin valmista, että sisustusta pääsisi laittamaan paikoilleen, siksipä huonekohtaisiin sisustuksellisiin valintoihin tullaan blogin puolella perehtymään paremmin sitten hieman myöhemmin. Niin valmista kuitenkin on että sisustushulluus meinaa viedä mennessään, enkä tällä erää muuta tekisikään kuin kiertäisi sisustuskauppoja ja sirottelisi ympärilleni jos ja jotakin kaunista ja ihanaa. Mutta ei, vielä pitää malttaa. Selvää on kuitenkin se, että joulun alennusmyynneistä tulen ostamaan joulukoristeita niin paljon kuin kukkaro kestää, sillä molempien perheille on ilmoitettu että vuoden päästä jouluna meitä ei omasta talosta saada muualle lähtemään. Tämä joulu tulee vielä menemään sinne tänne ajellessa, mutta seuraavana aion sitten istua koko joulun omassa pirtissä joulukuusta ihastellen, glögiä maistellen ja joululauluja jollotellen. Sitä jaksaa kun on mitä odottaa. Ihanaa joulun aikaa, ystävät!

Tautalla häämöttaa ihan oikea keittiö!

Myös ensimmäiset keittiön panelit ovat paikoillaan,
alkaa homma hahmottua!

Keittiöstä kodin sydän?

Viimeisimmässä kirjoituksessani lupasin seuraavaksi päivitellä keittiösuunnitelmiamme, ja johan tässä keittiötä kohta päästään asentamaankin, niin kauan on tuumasta toimeen ryhtyminen näissä kirjallisissa töissä kestänyt. Anteeksi nyt taas kerran, ihanat, uskolliset lukijani!

Muistin virkistämiseksi keittiön alkuperäisen suunnitelman mukainen pohjakuva;

Kuten viimeksi pohjaratkaisuja pohtiessani kerron, muuttui kuvassa keittiön oikealla puolella näkyvä pikku-wc vielä hieman pienemmäksi, kun tilan takaosa lohkaistiin ruokakomeroksi, tähän tapaan;

Pienihän se tämäkin on, mutta meille kultaakin kalliimpi. Kuvasta katsottuna vasemmalle seinustalle saa valtaisan määrän hyllytilaa, ja hyllyille kuiva-aineita kahden hengen perhettä ajatellen melkein maailmanlopun määrän, puhumattakaan "perätilaan" portaiden alle mahtuvista padoista ja kattiloista - kätevän emännän mehumaijaa unohtamatta! Ruokakomeroon olisi tarkoitus piilottaa myös jokaisen keittiön pakollinen rumistus, eli mikroaaltouuni, jota kukaan meistä ei mielellään silmissään katsele, eihän?

Ruokakomeron oven ja vierashuoneeseen vievän oven väliin jäävälle kaistaleelle ei myöskään tarvinnut kovin kauaa käyttötarkoitusta miettiä - ilmiselvä astiakaapin paikkahan se siinä! Ja koska sellaista ei taloudesta tai talon peruja ennestään löytynyt, piti sellainen rientää hetimmiten ostamaan, vaikka ostoslistalla olisi kieltämättä ollut muutama kiireisempikin juttu, ainakin jos Oliverilta kysyy, mutta kuka nyt kaikkea kysyisi...? Muutamaan otteeseen olen tosin itse jälkeenpäin miettinyt, olisiko pienesti "raffimpi" astiakaappi tuonut sittenkin enemmän särmää keittiön todennäköisesti melko talonpoikaiseen kalustukseen, mutta nähtäväksi jää. Kaipa tällaisesta tarvittaessa eroon pääsee, veikkaan kuitenkin että siinä on ja siihen jää. Aika ihana on hän kuitenkin!

Astiakaappia ja ruokakomeroa vastapäisellä seinällä meillä on puuhella-leivinuuniyhdistelmä, ja puuhellan viereen alusta asti suunnitteilla kaasuhella sähköuunilla, perheen kokin hartain toive ehkä koko projektissa. Itselläni on tämän suhteen ollut toiveita vain laitteen ulkonäön suhteen (kuinka ollakaan), eli sellainen "vanhanaikaisen" näköinen mutta kohtuullisen kokoinen, muutoin olin mielelläni jättämässä valinnan sen varsinaisen keittäjän huoleksi. Mutta koska keittäjälläkin on ilmeisen hyvä maku, on lopputulos meitä molempia suuresti miellyttävä;

Kaasuhella oli investointina tavallista hellaa jossain määrin arvokkaampi, mutta koko projektissa yksi niitä asioita, joiden hankkiminen on ollut meillä haaveissa alusta asti, ja asia, josta tiedämme olevan jatkossa iloa ihan päivittäisellä tasolla. Kun tarpeeksi monessa kohtaa on rahasta tarkkana, voi jossain kohdassa sallia itselleen pienen unelman toteuttamisen, näin me sen ajattelemme. Loput keittiön kodinkoneista on sitten hankittukin Gigantin viikonloppualesta ja Stockmannin hulluilta päiviltä, kukkaro kiittää.

Näiden kahden edellä kuvatun seinustan jälkeen ja väliin jää varsinaisilla kiinteillä keittiökalusteilla täytettäväksi vain yksi seinä. Etukäteen pidin keittiön suunnittelemista ajatuksen tasolla tavattoman vaikeana, mutta rohkeasti lähdimme sitä Ikean ihmeelliseen maailmaan kokeilemaan. Mielikuvituksen puutetta vai mitä, mutta heidän helppokäyttöisellä keittiösuunnitteluohjelmallaan hetken pyöriteltyämme saivat kaapistot sellaisen muodon, ettemme enää keksineet miten sen juuri muutoin olisi rakentanutkaan;

Ikean keittiötä pidimme ihan varteenotettavana vaihtoehtona, mutta aina pitää vähän vertailla. Ikean laskelman ohella testasimme hinnan A.S.Helsingön Ikean runkoihin suunnitelluilla ovilla, samoin kävimme kurkkimassa Juvin täyspuisia keittiökalusteita Petikon tehtaanmyymälässä. Juvilla käydessämme meille konkretisoitui fiilisero pellavaöljymaalilla siveltyjen täyspuukalusteiden ja Ikean ruiskumaalattujen levytavaraovien välillä, mutta koska hintaeroakin asioilla on, piti asiaa vielä hieman miettiä. Ystäviemme suosituksesta pyysimme vielä tarjouksen heille keittiön toimittaneelta pienehköltä kalustepajalta, ja kun hintaero Ikean kalusteisiin verrattuna jäi reiluun tuhanteen euroon, ei meidän lopulta kauaa tarvinnut miettiä. Eli meille on nyt tulossa mittojen mukaan tehty, rungoiltaan mdf-levyä ja oviltaan ja näkyviltä rungon osiltaan täyspuinen keittiö, jonka toimitus ja asennus on sovittu kesän lopulle. Hinnan kompensoimiseksi tosin joudumme itse maalaamaan kalusteet, mutta niinhän me maalaamme kaiken muunkin talossa. No big deal tässä vaiheessa, mutta kysykää uudelleen kun kaikki osat on sudittu kolmeen kertaan... Mutta totta puhuen, kyllä tämä päätös tulee varmuudella jälleen palkitsemaan, sillä alkuperäisten kattolaipioiden ja -parrujen, elämää nähneiden lattialankkujen ja vanhojen peiliovien rinnalla ruiskumaalattu levypinta olisi ollut ihan liian "täydellinen". Minkä lisäksi värien valikoima on nyt ihan loputon, miten vaikea valinta siitä vielä tuleekaan!

Keittiöstä lupaan lisää kuvia heti hommien edettyä esittelykuntoon, tällä kertaa päätän raporttini kuitenkin ihan ensimmäiseen ihan valmiiseen kuistin ikkunaan. Syksyllä 2013 aloitettu kunnostusurakka on saavuttamassa täyttymyksensä vielä tänä kesänä, ja vaikka keskeneräisiä pokia onkin työn alla vielä 15 kappaletta, on fiilis näiden osalta jo nyt voittajan - voisiko muutoin ollakaan!

Ensi kertaan, silloin luvassa on sisustuksellisia suunnitelmia!

Muutama pohdinta pohjaratkaisusta

Heti tämän postauksen alkuun mainittakoon, että pitkästä aikaa olen saanut päivitettyä Villa Senobian FB-sivulta löytyviä kuvakansioita, lisäämällä joitakin kuvia jo olemassaoleviin, sekä lisäämällä kolme ihan uutta kansiota. Jos sama into jatkuu lähiaikoina, niin saatan jopa päästä ajan tasalle projektin nykyhetken kanssa, mutta vielä ei parane lupailla liikoja. Samassa ahkeruudenpuuskassa liitin linkit noihin kuvakansioihin myös blogin sivupalkkiin, eli oikean palkin kuvia klikkaamalla pääsee katsomaan enemmänkin kuvia. Pahoitteluni niille lukijoille, joilla FB -tiliä ei ole, ilmeisesti kuvien tarkempaa tarkastelua varten sellaisen kuitenkin tarvitsee!

Talon pohjaratkaisuun liittyvistä pohdinnoista en ole aiemmin tainnut kirjoittaa,joten puhutaanpa hieman siitä. Talon pohjaratkaisu meidän hommiin ryhtyessämme näkyy alla olevasta hienosti piirretystä kuvasta;

Hirrestä rakennettujen, eli meidän "mukaamme" lähteneiden seinien sijoittuminen taas näkyy tässä;

Näitä kuvia vertaamalla huomaamme, että kuvissa oikeaan laitaan sijoittuva pirtti on viimeisimpien asukkaiden eli lapsuudenperheeni aikaan ollut jaettu kolmeen osaan; olohuoneeseen (J), keittiöön (K) ja vaatehuoneeseen (L). Perheemme asuessa talossa käytössämme oli lisäksi koko viisihenkisen perheen yhteinen makuuhuone (G), eteinen (I) sekä wc / kylpyhuone (H), jonka läpi kuljimme talon toista päätä asuttaneiden mummun ja papan keittiöön (E). Keittiön lisäksi heillä oli käytössään olohuone (F), makuuhuone (C) sekä oma eteinen (D), talossahan on tuossa vaiheessa ollut kaksi pihanpuoleista kuistia. Huoneet A "kylmäkamari" ja B "peräkamari" ovat olleet käyttämättöminä vähintäänkin 70-luvun alulta, luullakseni aika paljon pidemmältäkin ajalta. Viimeksi mainittujen huoneiden tappioksi meidän projektissamme päädyttiin vanhan rungon lyhentämiseen, oikeastaan kolmesta syystä; vasen pääty oli kunnoltaan huonoimmalla tolalla, sillä sekä päädystä aikanaan huonosti peitetty vanha ikkuna-aukko että toisen kuistin kattojiirin vuoto olivat aiheuttaneet seiniin melko pahoja lahovaurioita. Lisäksi arvelimme tilan riittävän meille mainiosti ilman noita huoneita, minkä ohella talo pitäisi saada mahdutettua tontillamme aiemmin sijainneen, meidän taloamme lyhyemmän rakennuksen sijoille.

Hirsiseinien sijoittuminen taloon oli meille annettu tekijä, eikä huoneiden tulevia käyttötarkoituksiakaan tarvinnut lopulta kauaa miettiä (paitsi jos kysyy Oliverilta, joka väittää että kanssani olisi mukamas tarvinnut asiasta oikeasti vähän vääntääkin). Selvä asia oli, että keittiöstä tulisi kodin sydän, ja samalla se palautettaisiin alkuperäiselle paikalleen (G). Kuten edellä mainittua, oli vanha pirtti Hanna-Leenan perheen talossa asuessa jaettu osiin, ja sama oli meilläkin mielessä, jatkossa tähän osaan taloa sijoittuisivat meidän makuuhuoneemme (master bedroom, miten hienon kuuloista!), vaatehuone sekä vierashuone. Keittiön toisella puolella sijaitsisi olohuone, ja kuvista katsottuna vasemmassa päädyssä kodinhoitohuone ja kylpyhuone, toisen etupuolen kuisteista siirtyessä talon päätypuolelle ja toimiessa arkisisäänkäyntinä.

Mutta se pirtti siis... Koko komeudessaan pääsimme pirtin näkemään vasta purkutöiden edettyä, ja ylimääräisten väliseinien kadottua. Ja tältä se sitten näytti;

Jotenkin tuo 45 neliön kokoinen pirtti oli aika komea näky, ja mielessäni alkoi kutkutella ajatus sen jättämisestä sellaisekseen. Oliver oli ehdottomasti tätä ratkaisua vastaan, sillä näin ison huoneen sisustaminen kodikkaaksi olisi kuulemma mahdottomuus, mikä lisäksi taas makuuhuoneen sijottuminen olohuoneeksi aiemmin ajateltuun huoneeseen tarkoittaisi kylpyhuoneeseen kulkua aina makuuhuoneen läpi. Okei, se kuulosti huonolta, omastakin mielestäni. Lopullisesti asian kuitenkin ratkaisi tarve löytää tila vintille meneville portaille, portaita kun ei aiemmin kylmänä olleeseen tilaan ollut mennyt lainkaan. Eli tällainen siitä pohjasta sitten tuli;

Portaiden alle saatiin vielä sopimaan pikkuruinen wc, josta matkan varrella tuli vielä pikkuisen pienempi, kun tila laitettiin puoliksi. Portaiden alle sijoittuukin nyt myös ruokakomero, johon on käynti keittiöstä, ja joka tulee olemaan ihan paras keksintö ikinä - etenkin kun nykyisen kerrostalokodin keittiössä on pakko sanoa pari perkelettä aina kun keittiössä yrittää yhtään mitään kokata. Onneksi en usein yritä, kuten kaikki minut tuntevat hyvin tietävät...

Nykyisellään kun asiaa miettii, niin heti ei keksi millä tavalla talon pohjaratkaisu voisi olla millään tavalla parempi? Kavereiden lapsia katsellessa huomaa kuinka mahtavaa hauskaa on silloin kun kämpän pohjaratkaisu sallii ympäri juoksemisen, ja tämä meidän talohan on kuin tehty sitä varten. Helposti näenkin jo mielessäni meidät kirmaamassa iloisina ympäri eteisestä makuuhuoneeseen ja vierashuoneen kautta keittiöön, ja sitten taas eteisen kautta olohuoneeseen, siitä keittiöön, ja hiphei! Ja oikeasti on tavattoman viehättävää vanhan tavan mukaan nähdä talon läpi päästä päähän, kuten tästä saa aavistuksen, kuva otettu kodinhoitohuoneen ja olohuoneen väliseltä oviaukolta;

Tässä tämän kerran pohdinnat, ensi kerralla kirjoittelen keittiösuunnitelmista, jotka ovat muutaman viime viikon aikana harpanneet aimo askelin eteenpäin. Keittiön suunnittelun lähtökohtana on ollut, jonkun mielestä ehkä yllättäenkin, mutta meidän mielestämme varsin luontevasti, maaliskuussa 2013 (!) vanhempien nurkkiin uuteen kotiin pääsyä odottamaan ostettu lattiakello (pahoittelut huonosta kuvasta), mikä ihanuuksien ihanuus!

Vielä lämmityshommista

Pari edellistä blogipäivitystä ovat koskeneet lämmitystä, ja palattakoon siihen edelleen, tällä kertaa ihmettelyn aiheena ovat pattereiden ja maalämpötoimittajan valinnat.

Edellä mainituista pattereiden kanssa ryhdyttiin ensin, joten aloitetaanpa siitä. Yhtä varhain kuin maalämmöstä, päätettiin myös siitä, että vesikiertoinen lämmitys hoituisi varsinaisissa asuinhuoneissa vesikiertoisilla pattereilla, ja vain laatoitetuissa kodinhoito- ja kylpyhuoneissa lattialämmityksellä. Syynä se, että talon lattiat tulisivat olemaan vanhaa lautaa ja lankkua, joiden alle ei omassa (kapeakatseisessa?) maailmassani lattialämmitys vain olisi istunut. Kun ei ole ennenkään ollut, niin ei laiteta nytkään... Kyllähän lattialämmitystä lautalattioidenkin kanssa käytetään, eikä siinä kai olisi ollut niin väliä onko kyse uudesta vai vanhasta puutavarasta, mutta lankkujen kanssa oli vähän toinen juttu. Paksuimmillaan vanhasta talosta nostamiemme lattialankkujen paksuus kun oli 8 cm, niin aika hullulta tuntuisi yritää puskea lämpöä sellaisen tavaran läpi. Ja vaikka läheskään kaikki lankut eivät tuohon paksuuteen yltäneetkään, niin keskimäärin n. 5 cm:iin kuitenkin. Pattereilla siis mentäisiin.

Haaveissamme siinsivät koristeellisen jyhkeät, omilla jaloillaan seisovat valurautaradiaattorit, jotka olisivat yksi osa taloon sopivaa sisustusta. Tähän suuntaan siis, kuva lainattu www.torujyri.ee -sivustolta, joka on virolainen jälleenmyyjä, ja jonka myymälässä Tallinnan lähettyvillä kävimmekin aiheeseen tutustumassa;

Pattereiden hankinnan lähestyessä saimme lvi-suunnittelijaltamme ohjeistuksen pattereiden tehomitoitukseen, ja valurautapattereiden maahantuojan sivustolta löytyneiden ohjeiden mukaan laskimme hankinnalle hintaa sekä pattereille kokoa. Hintaa olisi tullut laskelmiemme mukaan ihan merkittävä summa, mutta satsauksena sisustukselliseen ja fiilikselliseen arvoon olisimme siihen olleet valmiit. Siksi olikin hirmuinen pettymys, kun maahantuojalla sitten lasketimme "oikeat" lukemat, ja saimme tarjouksen, jossa hinta oli itse laskemaamme nähden kolminkertainen, minkä lisäksi patteria olisi tullut ihan tolkuton metrimäärä, mikä olisi tehnyt pattereista jo lähes sisustusta hallitsevat elementit, mitä sitäkään emme toki halunneet. Jonkinlainen kompromissi hankintaan olisi varmasti voinut olla löydettävissä, mutta laskelmiemme mentyä siinä määrin metsään, ei asiaa auttanut eikä haluttanutkaan sen pidemmäksi aikaa jäädä murehtimaan. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa, ja koska vanhuksissa asuu viisaus, niin sama suunta meilläkin.

Kuten viimeksi ikkunoista kertoillessani totesin, kaikkea ei tällaisessa projektissa yksinkertaisesti voi saada, ja toisaalta, kompromissien kanssa voi oppia elämään oikein hyvinkin, eikä sitä alunperin haluamaansa välttämättä jää kaipaamaan kuin ehkä ohimenevinä hetkinä. Niinpä pattereiksemme nyttemmin päätyneet "peruspurmot" passaavat meille oikeastaan varsin hyvin. Vaikka etukäteen olin ajatuksesta lähestulkoon kauhuissani, ja asennuksen jälkeenkin vielä pienesti harmissani, niin jo tässä vaihessa ovat silmäni niihin niin tottuneet, ettei niihin yksinkertaisesti kiinnitä edes huomiota - eikä tässä suhteessa asia varmuudella huonompaan suuntaan muutu siinä kohtaa kun seinäpinnat alkavat valmistua ja huonekalut ja muu sisustus valtaa alaa. Näillä siis mennään;

Maalämpöurakoitsijan valinta oli sellainen vaihe projektia, jota hieman joutui etukäteen jännittämään ja vähän stressaamaankin, sillä nyt oltiin sellaisella alueella, jolla osaamisemme oli vielä tavallistakin huonompaa. Myös moneen muuhun vaiheeseen ollaan toki sukellettu ilman minkäänlaista kokemusta, mutta suurin osa aiemmista asioista on ollut käytännön ajattelulla ja kohtuullisella perehtymisellä ymmärrettäväksi tehtävissä. Onneksemme naapurustostamme kuitenkin löytyi meitä hieman insinöörihenkisempi kaveri, joka omassa lämmitysprojektissaan oli tullut kilpailuttaneeksi melkoisen määrän alan toimijoita, ja jolta saimme kymmenen yrityksen listan hänen kokemuksensa mukaan asiallisimmista toimijoista. Helppohan siitä oli ryhtyä tarjouksia pyytelemään, itse tosin tyydyin kuuden toimijan kilpailuttamiseen. Siispä iso kiitos avusta naapurin Mikolle, kyllä tälläkin paikan tupareiden vippipöydässä ansaitsee!

Niin tässä kuin muutamassa muussakin vaiheessa täytyy ihmetellä alan toimijoiden tapoja käydä kauppaa. Aina on niitä, jotka eivät vaivaudu kyselyyn edes vastaamaan, niitä joista kuuluu ehkä kuukauden kuluttua, ja niitä jotka kyllä tarjoavat, mutta eivät sitten muista tai viitsi paljon perään kysellä. Tällainen toiminta on itseäni ihmetyttänyt useaan otteeseen, etenkin kun rakennusprojektimme on osunut rakennusalan huononlaiseen suhdanteeseen? Onneksi on sitten myös niitä, jotka vastaavat heti tarjouspyynnön saatuaan, vaikka sitten vain lupaamalla palata asiaan piakkoin, ja niitä jotka ottavat asiakkaaseen aktiivisesti kontaktia soittamalla, tulemalla tutustumaan kohteeseen ja PALVELEMALLA! Kaikkia edellä mainittuja tyyppejä mahtui tähänkin joukkioon, ja loppumetreille pääsivät ne kolme toimijaa, jotka ennen tarjouksen tekoa halusivat tulla paikan päälle katsomaan. Kohteeseen tutustumista pidimme arvossa siksi, että vaikka tarjouspyynnön liitteeksi laitoimme varsin kattavat tiedot kokonaisuudesta, emme ollenkaan uskoneet, että tällaisesta hieman tavanomaisesta hankkeesta kaikilla olisi pelkkien papereiden perusteella hyvä ymmärrys. Voi toki olla, että tulen tässä samalla aliarvioineeksi toimijoita, mutta oli miten oli, näillä perusteilla meillä edettiin.

Sinällään tarjousten vertailu oli meillä hieman hatusta vedettyä hommaa, mutta kun aikansa papereita tuijottaa, aiheesta lukee, ja tarjoajien kanssa keskustelee, niin ehkä siinä ymmärryskin kasvaa. Ihan varmoja emme voi edelleenkään olla siitä, että täsmälleen tiedämme mitä olemme tulleet ostaneeksi, mutta tyytyväisiä olemme kyllä, ja se riittäköön. Valitun toimijan kanssa yhteistyö sujui hyvin alusta loppuun, aikataulut pätivät ihan kuten sovittiin, työn jälki on siistiä ja hyvää, ja tasaista lämpöä on riittänyt. Kiitos siis onnistuneesta projektista, Energiset Pirkanmaa!

Maalämpökaivo, aktiivisyvyyttä 225m

Maalämpöpumppu Thernia Inverter 3 - 12kW

Sydäntalven ajan projektimme viettää tuttuun tapaan hiljaiseloa, vain kodinhoitohuoneen ja kylppärin tekijää odotellaan saapuvaksi. Ollaan itse asiassa jo vähän aikaa odoteltu, kaveri kun tuntuu kadonneen täysin tavoittamattomiin... Eikähän tässä valmiissa maailmassa sellaista kiirettä olisi, mutta kun ei millään malttaisi odottaa, että pääsisi näkemään nämä valmiina paikoillaan;

Ensi kertaan, ja oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille, kiitos kun tsemppaatte eteenpäin!