Kevät toi, kevät toi muurarin...

Kuten aikanaan jo Tapio Rautavaarakin sen tiesi (kuuntele tästä Muurari), tuppaa kevät aina tuomaan rakennustyömaille erilaisia kädentaitajia. Tuon mainitun muurarin lisäksi tulossa olisivat kuulemamme mukaan ainakin maalari (eli minä) ja hanslankari (muurarin apupoika eli Oliver), ja onpa meillä yksi rantojen hampparikin näkynyt, itseään lautapojaksi ehdottamassa. Siitä ei kauppoja ainakaan tässä vaiheessa syntynyt, mutta koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Tällä hampparilla oli kuitenkin kaunis ajatus, hän voisi kyllä tehdä ettei emännän itse tarvitsisi, kiitos siitä joka tapauksessa!

Mutta siis muurari. Jo hankkeen varhaisessa suunnitteluvaiheessa meille oli selvää, että maalaiskeittiöön kuuluvat niin leivinuuni kuin puuhellakin, joille myös tarvittava tila talosta luontevasti löytyi keittiön ja olohuoneen välistä. Lisäksi meitä houkutti ajatus perinteisestä peltikuorisesta pönttöuunista, jonka paikaksi valikoitui makuuhuoneen ja vierashuoneen välinen nurkkaus. Pönttöuunin toteutuminen oli useampaan otteseen mietinnässä, kyllä vai ei, mutta lopulta ehkä tunne voitti järjen, ja sellainen päätettiin tehdä.

Muurarin tulosta tehtiin kaupat jo viime kesän puolella, kun vanhempieni naapurissa asuvan Hannan perheeseen sellainen sattumoisin kuuluu. Suositukset sekä referenssit vaikuttivat oikein hyviltä, ja kun ensitapaamisestakin syntyi vallan hyvä fiilis, niin kolmen viikon muurausurakka merkittiin kalenteriin noin vuotta aikaisemmin. Tuossa vaiheessa meillä oli haaveestamme vain suttuinen lehtikuva (alla), mutta sillä päästiin hyvin liikkeelle, ajatuksesta saatiin kiinni, ja meille muodostui jo hyvin luottavainen olo - joka ei muurausprosessin myötä sittemmin joutunut kertaakaan koetukselle, niin mainiosti kaikki sujui!

Jotain tähän tyyliin sen olla pitäisi...

Muurarin tuloon valmistautuminen meidän puoleltamme tiesi paitsi saamamme ostoslistan kilpailuttamista ja hankkimista, myös uuninluukkujen kunnostusta. Leivinuunin luukku meillä oli vanhasta talosta omasta takaa, ja puuhellan luukut otimme talteen luvan kanssa tuttavan purkutalosta kuistilta lojumasta. Yhdet pönttöuunin luukut olimme löytäneet tontillamme sijaitsevan riihen alta, ja kuin ihmeen kaupalla ne sattuivat olemaan juuri suunnitellun 70cm halkaisijaltaan olevan uunin luukut, jopas sattui! Osin aika hurjassakin kunnossa olleiden luukkujen kunnostustyöhön käytiin aseena poranterään kiinnitettävä teräsharja, jonka olimme Rakennusapteekin käsikirjasta oppineet olevan sopivan hellävarainen käsittely tähän puuhaan. Ja aika kätevästi se kävikin, vai mitä tuumaatte?

 

Puuhellan kansilevyn olimme sentään ostaneet valmiiksi kunnostettuna Porvoon Wanhasta Rautakaupasta!

Muurarin saapumiseen sopivaksi oli ajoitettu myös Oliverin alkava kesäloma, jonka missio oli yksinkertainen - tehdä mitä muurari käskee! Luottotavarantoimittajamme, Pälkäneen Rautian, kuski kovasti toivotteli onnea urakkaan, olisihan edessä sisään kannettavaksi n. 20 000 kiloa tavaraa tiilien ja laastin muodossa. Itsekin olin pienesti kevään mittaan vihjaillut kuntosalikäyntien olevan mahdollisesti hyvä ajatus, mutta hanslankari vakuutti urakasta selviävänsä, ja niin myös teki - iso käsi Oliverille siitä hyvästä, well done! Samalla iso kiitos myös tiilipoikana toimineelle isälleni, jälleen kerran!

Ja näin se homma eteni;

Alkumetreillä

Miten kaunis voikaan olla hyvin mietitty piippu!

 

Puuhellaa pukkaa!

 

Leivinuunin sydämeksi luonnonkiveä

 

Leivinuunia pukkaa



Välipohdintaa, romanttista vai kulmikkaampaa tyyliä?

Tiilenleikkaaja työssään



Siitähän syntyy huuva!

 

Puuhella ja leivinuunin luukku keittiöstä katsottuna, huuvan alla tila myös kaasuhellalle.

 

Leivinuuni ja hormi olohuoneesta katsottuna

 

Muurausurakasta jäi tällä erää puuttumaan makuuhuoneen pönttöuuni sekä pintojen viimeistely antiikkilaastilla, mihin varattiin jälleen aika ensi vuoden kesäkuulle, ehtiihän sitä silloinkin.

 

Mutta siis kertakaikkiaan - olisimmeko meille täydellisempää puuhellaa, leivinuunia ja piippuja voineet mistään muualta saada? Kuten muurarille itselleenkin totesin, meille tuli niin kauniit tulisijat, että edelleen itkettää kun niitä katsoo - valtaisan suuret kiitokset, Uunimuurari Petteri Stubb!

 

 

Ja niin, jos kevät toikin muurarin kollegoineen, niin pääskyhän se vasta onkin varma kesän merkki - vaikka sitten pirtin nurkassa pesimässä...!