Maalin keittoa ja keittomaalia

Jos jokin asia on projektin alusta saakka ollut selvää, on se ollut talon ulkovuorauksen toteutustapa (pystyrimalaudoitus), väritys (punaista ja keltaista, lisäksi yksityiskohdissa valkoista) sekä maalin laatu (keittomaalia sen olla pitää). Tämä ei tarkoita, etteikö muitakin vaihtoehtoja oltaisi matkan varrella pohdittu ja sillä silmällä katsottu, mutta vakavasti otettavia "kilpailijoita" ei näille valinnoille ole vastaan tullut. Suunnitelmat ovat luonnollisesti perua talon ulkoisesta olemuksesta vanhalla paikallaan, vaikkakin hieman ränsistyneessä muodossa;

Alkuperäinen suunnitelmamme oli toteuttaa ulkoasu aika tavalla täsmälleen vanhan mallin mukaan, kunnes jossain vaiheessa rungon pystystä tajusimme rungon pienen korotuksen vaikutukset päätykolmioon. Kun ylempi päätyikkuna aikaisemmin istui juuri oikein suhteessa päätykolmion mitoitukseen, ei se uudessa tilanteessa, ullakon korkeuden lisäämiseksi tehdyn rungon korotuksen jälkeen enää samaan tapaan istuisikaan, vaan päädyn väri vaihtuisi keskellä ikkunaa. Tämähän ei tokikaan käynyt laatuun, ja hetken aikaa jo pelkkää punaista väriä pohdittuamme ja erinäisiä kirjoja ja kuvia selattuamme keksimme (no okei, Oliver sen keksi...), että meidän tilanteeseemme sopiva ratkaisu voisi olla keltaisen värin jatkaminen päätykolmioista pitkien sivujen yläosaan, jonne talon aiemmasta ulkoasusta poiketen oli suunniteltuna pienet vaakaikkunat, "haukkaikkunat". Jotain tähän tapaan se voisi olla;

Aikamme ajatusta makusteltuamme idea alkoi tuntua oikeinkin hyvältä, ellei jopa loistavalta. Matkan varrella meitä oli nimittäin mietityttänyt rungon korotuksen lisäksi talon sijainti mäennyppylän laella, ja näiden tekijöiden mukanaan tuoma korkeusvaikutelma, emme nimittäin halunneet talostamme mitään kirkkoa keskellä kylää. Jospa värityksen katkaiseminen keltaisella yläosalla tasapainottaisi talon ulkoasua kaikkinensa?

Tuumasta toimeen eli ryhtymään. Tähänastisen ulkorungon olimme suosiolla jättäneet ammattilaisten tekemisiksi, mutta ulkoverhoilun olimme päättäneet olevan omia heiniämme. Urakka alkoi puutavaran määrän laskemisella ja kilpailuttamisella, mutta ennen kaikkea tutustumisella maalin keittämisen ihmeelliseen maailmaan. Rehvakkaasti olimme jo aikaa sitten julistaneet maalinkeiton olevan helppoa ja halpaa puuhaa, ilman että aiheesta oikeastaan mitään tiesimme. Jossain kohtaa kesää rehvakkuus meinasi kyllä karista, ja pupun asettuessa pöksyyn mielessä kävi aidan matalasta kohdasta meneminen, kun ei kai se keittomaali valmiinakaan niin paljon maksaisi... Onneksi tälläkin kertaa, niin kuin monen monta kertaa matkan varrella, toisen epäröidessä toinen käy reippaana rekan alle, ja suuremmin pohtimatta ryhtyy toimeen. Ja hyvä niin, sillä tulimme todenneeksi maalinkeiton oikeasti olevan helppoa ja hauskaa!

Tarvikkeet maalinkeitolle ovat varsin yksikertaiset. Tynnyri (uutena ostettu tori.fi, 15eur), tiiliä tulipesän rakentamiseen (sokkelista ylijääneitä lekaharkkoja), kaasupoltin (tai ihan perinteiset nuotiotarpeet) sekä jämälaudasta väsätty mela maalin sekoittamiseen. Vettä, vehnäjauhoa (myös ruisjauho käy, mutta vehnällä saadaan parempi sitko), rautavihtrilliä (tai keltamultamaaliin sinkkisulfaattia), pigmenttiä sekä haluttaessa vernissaa (eli keitettyä pellavaöljyä) ja suolaa (joka saa maalin säilymään 1-2 viikkoa). Värikarttoja hetken tutkailtuamme meidän värisävyiksemme valikoituivat Faluninpunainen ja keltaokra, eli varsin perinteinen yhdistelmä.

Prosessina maalinkeitto etenee siten, että vesi kuumennetaan padassa lähes kiehuvaksi. Sitä ennen kylmästä vedestä on otettu pieni osa sivuun, ja siihen sekoitetaan jauho. Kuumaan veteen sekoitetaan rautavihtrilli, ja sen liuettua veteen sekoitetut jauhot. Keitosta pidetään lähes kiehuvan kuumana ahkerasti sekoitellen, jotta jauhot eivät palaisi padan pohjaan. Vähän kuin kastiketta suurustaisi siis (näin kertoo perheen kokki Oliver, minähän en kokkaamisesta tiedä sen vertaa...). Jauhon kypsyttyä keitokseen sekoitetaan pigmentti hyvin sekoittaen, lisätään vernissa, ja annetaan vielä hautua. Lopuksi lisätään suola. Ohjeita löytyy netistä lukuisia, ja niissä on pieniä eroja keskenään, tämä on siis vain yksi versio, mutta ainakin toimivaksi todettu!

Homma alkaa tynnyrin vuoraamisella. Mineraalivilla tasaa keitoksen lämpötilaa prosessin aikana.
 

Sinkkisulfaatti lisättynä kuumaan veteen.
 

Vehnäjauhot, check!

 

Pigmentin punnausta. Kannattaa tehdä, jos aikoo joskus vielä keittää edes suunnilleen samansävyistä maalia!

 

Keitoksista ryhdyttiin ensin punaiseen, vaikka kuviin tulikin taltioitua paremmin tuon keltaisen prosessi. Keittomaalin pitäisi valmiina olla hieman "kiisselimäinen", mikä ei meistä punaisen kohdalla ihan tuntunut oikealta kuvaukselta - kunnes keltaisen kohdalla kuvauksen hyvinkin oikeaksi totesimme. Tästä päättelimme, että ensimmäisellä keittokerralla taisimme sitten kuitenkin hötkyillä hieman liikaa, eli hieman kauemmin (ja kuumemmalla liekillä) olisimme saaneet vehnäjauhovelliä keitellä. Tiedä sitten tulevatko maalien erilaiset koostumukset meitä jossain kohtaa vastaan, mutta hyvä ja mukava oli molempia maalata, ja ainakin toistaiseksi vaikuttaisivat hyvin pysyvän...

 

Laudat ja rimat päätettiin maalata maassa irrallisina lautoina, siksi että se tontin ja talon korkeuden vuoksi on helpompaa niin, mutta myös siksi, että näin rimojen alle jäävät lautojen reunat tulee myös maalattua. Rimoilla kun on taipumuksena ajan mittaan ja säiden vaikutuksesta vähän vääntyillä, jolloin näin tehtynä alta ei tule maalaamattomia kohtia paljastumaan. Kyllähän maalipinnat sittemmin ulkolaudoituksen asennuksen yhteydessä hieman osumia ovat saaneet, mutta keittomaalin jäljiltä puun pinta on muutenkin sen verran elävän näköinen, että pienet naarmut tuntuvat sinne sekaan aika hyvin maastoutuvan. Ja joka tapauksessa tällä kertaa mentiin vain yhdellä maalikerroksella, korjaillaan jälkiä (ja suditaan naulankantoja piiloon) sitten jokusen vuoden päästä kun taas aiheesta uudelleen innostutaan.

 

Sekä punaisten että keltaisten maalaustalkoiden osalta meillä kävi ihmeen hyvä tuuri säiden suhteen, etenkin kun miettii minkälaisia kelejä kesä- ja heinäkuulle muutoin sattui. Maalattavaa oli lautojen ja rimojen osalta yhteensä sellaiset kolme kilometriä, joten kaikki talkooapu otettiin riemumielin vastaan - siitä jättimäiset kiitokset meidän molempien perheille, ihanalle kesätytöllemme Iidalle, Lintsille ja Päiville, Tuulalle ja Vesalle sekä naapurin Satulle! Kuten kaikilla projektiamme työpanoksellaan edistäneillä - paikka tupareiden vippipöydässä on teidän!!!

 

Lautojen kuivatukseen kätevät telineet kuormalavoista!

Keittomaalipensselin pitää olla paljon maalia ottava, niille sopivat maalausastiat tehtiin lasinpesunestepäniköistä.

Maalausprojekti tarkoitti myös paljon sahausta, kun lautojen ja rimojen alapäihin viistettiin 20-asteiset tippanokat.

Ehtaa talkoomeininkiä!



Hyvä talkoopäivä tarkoittaa myös talkooeväitä, tällä kertaa jopa talkooväen tarjoamana. OHOH!