Vasara ja nauloja

Ennen seuraavan rakennuskauden alkua (eli ylihuomista!) lienee syytä raportoida vielä viime kesän edistyksistä. Viimeksi kertoilin maalin keitosta ja seinälaudoitusmateriaalien maalaamisesta, luonnollinen jatkumo siis olkoon ulkoverhoilun paikalleen naputtaminen. Jossa naputtamista muuten olikin, niinkuin oli myös mittaamista ja sahaamista, huh mikä urakka!

Ulkoverhoilun toteutustavaksi oli jo varhaisessa vaiheessa päätetty perinteinen pystyrimalaudoitus. Välissä pohdittiin ja tutkittiin muitakin versioita ja vaihtoehtoja, mutta varteenotettavaa kilpailijaa ei alkuperäiselle suunnitelmalle tullut vastaan.

Töihin ryhtyessämme työmaalla puuhaili meidän lisäksemme pari timpuria räystäiden ja kuistirunkojen kimpussa, joten verhoilussa pääsimme hyvään alkuun heidän antamillaan käytännön vinkeillä ja Oliverin veljen viiden päivän mittaisella talkooavulla, siitä suuri kiitos! Timpurit pitivät neljän viikon aikatauluamme urakan kokoon nähden tiukahkona, kun taas meidän mielestämme homma olisi heittämällä valmis siinä ajassa - voitte varmaan arvata kummat olivat arviossaan oikeammassa...?

Ennen pohjalaudoitukseen ryhtymistä laitettiin verhoilun alareunaan salmiakin muotoinen, perinteinen puinen tippalista, mikä kosteassa säässä kieroutuneilla listoilla ei ollutkaan mikään ihan helppo homma. Tässä vaiheessa onneksi viisastuimme sen verran, että punaisen ja keltaisen värin rajalle myöhemmin tulevat vastaavanlaiset tippalistat laitettiin painojen alle siistiin nippuun odottamaan asennustaan, mistä älynväläyksestä sittemmin osasimme olla erittäin kiitollisia.

Pystyrimalaudoituksen alemman kerroksen eli lautojen laittaminen kävi etenkin punaisen alaosan kohdalla melkoisen sukkelaan, kun vauhtiin vaan päästiin. Laudat lyötiin reunoistaan kiinni naulapyssyllä, ja vaikka koneen kanssa jälki ei joka kohdassa ollutkaan se kaikkein siistein, jäävät lautojen reunoihin lyödyt naulat sopivasti rimojen alle peittoon. Naulapyssyn käytöstä kyllä tuli naapureilta pientä kuittailua heidän ihmetellessään, miten tällaiselta perinnerakentamisen työmaalta ei oikeaa vasaranääntä meinaa ollenkaan kuulua!

Ei näin...

Keltaisen osan laudoittamiseen menikin sitten hieman enemmän aikaa. Lautojen yläpäihin piti mittailla ja sahailla säännöllisin välein kattotuolien päiden kohdissa oikean kokoiset koloset, tällaiseen vanhaan taloon kun kuuluvat ehdottomasti avoräystäät. 

Samaan aikaan toisaalla... Meidän askarrellessamme laudoituksen kanssa eteni toisessa päässä työmaata ikkunoiden asennus. Halusimme talon ulkonäköön mahdollisimman autenttista vanhan talon ilmettä, joten ikkunat asennettiin samalle tasalle ulkoverhoilun kanssa. Ja kylläpä muuten antoi jo muutaman ikkunan paikalleen saanti talolle niin paljon ilmettä, että ihan itku meinasi siitä ilosta tulla. Kaikkinensa viime kesänä tuntui erinomaisen hyvältä se, että vihdoin projektissa saavutettiin sellaisia vaiheita, jotka jäävät pysyvästi näkyviin. Tähän saakka kun neljän vuoden ajan kaikki tekeminen on ollut enimmäkseen joko tyhjentämistä tai purkamista, tai sellaista rakentamista, josta ei silmälle jää paljonkaan iloa sitten talon joskus valmistuessa.

Niin se vain homma eteni, mutta kyllä tosissaan sai tehdä, että loman loppumiseen mennessä saatiin edes melkein valmista verhoilun osalta. Viimeiset päivät painettiin aika ympäripyöreitä päiviä, jatkuvia sadekuuroja ja Oliverin juuri alkanutta tupakkalakkoa kiroillen, sekin vielä! Toisaalta tupakkalakko ehkä juuri siivittikin urakan valmiimmaksi, sillä jos tähän saakka oltiin pidetty välillä edes tupakan mittaisia taukoja, niin viimeisinä päivinä ei sitten enää sitäkään.

Loman loppuessa jäi verhoilusta vielä muutama kohta pienesti kesken, mutta nekin saatiin urakoitua valmiiksi yhden syksyisen viikonlopun aikana. Ja nyt kun katsomme talomme kuisteja vaille valmista ulkoasua, niin täytyy sanoa, että olemme valintoihimme (ja omaan työpanokseemme) melkoisen tyytyväisiä. Ja jos kyläkaupan pihaparlamentin puheisiin on uskominen, kelpaa talomme myös kyläläisille, hyvä niin! Kyllä se mieltä kovasti lämmittää, kun muidenkin mielestä "talo on kuin karamelli" ja "ihan kuin se olisi ollut siinä aina"!

Ja kuten kuvasta näkyy, ovat viime kesän virstanpylväitä paitsi jo mainitut ikkunat, myös vesikatto, niistä hankinnoista lisää ensi kerralla!