Heti alkuunsa olimme liikuttavan yksimielisiä siitä, että vanha pihapiiri olisi meille ja talolle ihan unelma, ja jos pihassa vielä sattuisi olemaan pari vanhaa piharakennusta ja omenapuuta, niin sen hienompi. Haaveilun tasolle arvelimme hankkeen tällä osa-alueella jäävämme, mutta toisaalta, tontin löytymiselle ei ollut sellaista kiirettä. Emme myöskään asettaneet maantieteellisiä rajoituksia Pirkanmaata tiukemmiksi, joten pientä toivon kipinääkin meille jäi.
Päivänä eräänä sitten ajelimme ihan muilla asioilla siinä "kotikulmilla", eli ei kaukanakaan työmaastamme. Siinä ohimennen Oliver tuli kysäisseeksi erään juuri ohittamamme talopahasen tilanteesta, tieltä katsottuna kun pienellä mäennyppylällä lojuivat yhden talovanhuksen jäänteet. Ihan totta, totesin, sehän on Viljakan mäki, jolla aiemmin muistin seisseen komean, keltaisen talon, josta nyt siis oli jäljellä enää epämääräinen kasa roinaa. Ei minulla eikä perheelläni sen paremmin ollut tietoa tontin omistajasta, tiesimme vain talon vanhan emännän myyneen talon vajaa kymmenen vuotta aiemmin ja muuttaneen parempien palveluiden ääreen. Tontin omistajaa päätettiin lähteä selvittämään, sillä tontti itsessään olisi meille mitä mainioin, juurikin haaveilemamme vanha pihapiiri, ja vieläpä hyvin kohtuullisen siirtomatkan (1,5 km) päässä. Ja koska tontilla ei näyttänyt mitään pitkään aikaan tapahtuneen, ainahan voisi ainakin kysäistä, josko se vaikka sattuisi olemaan myynnissä.
Sinällään hauskuus koko tähänastisessa tonttihommassa oli muuten se, että tuon tontin taloineen oli bongannut "ulkopaikkakuntalainen" Oliver, eikä kukaan meistä, jotka tuota tonttia ihan siinä silmiemme edessä olimme vuosikausia katselleet!
Samoihin aikoihin tekemämme "tonttibongauksen" kanssa istuimme iltapäiväkahvipöydässä serkkuni ja hänen puolisonsa kanssa. Juttelimme niitä näitä pytinkiprojektistamme, kun serkunmies ohimennen totesi enonsa hankkineen joitakin vuosia sitten lähettyviltä vanhan talon ja ryhtyneen sitä eläkepirtikseen korjaamaan, mutta korjaustöiden tiimellyksessä talon sortuneen, ja projektin jääneen kesken. Eikä, ihanko oikeasti, voisiko olla...? Ja voisi kyllä, eli nopeasti todettiin kyseessä olevan tuon ihan samaisen tontin ja talonjämän. Siltä istumalta lähdettiin kokeilemaan onnettaren suosiota ja mahdollista myyntihalukkuutta, jota sitten ensiyrittämällä ei kuitenkaan löytynyt, eli neuvotteluihin ei päästy. Harmillista, mutta kyllähän se liian helppoa olisi näin ollutkin. Mutta meillä kun ei edelleenkään ollut kiire, niin päätimme joka tapauksessa jättää asian hautumaan, ja kysellä uudemman kerran sitten vaikka puolen vuoden kuluttua.
Innostuksen siemen juuri tuota kyseistä tonttia kohti oli kylvetty, ja meidän olikin tavattoman vaikea asennoitua etsimään sille vaihtoehtoja. Näimme niin sielumme silmin itsemme ja talomme tuolla mäellä, ettemme oikein keksineet, miten voisimme parempaakaan paikkaa löytää. Pakkohan sitä oli kuitenkin yrittää, joten päätimme laittaa paikallislehteen ilmoituksen;
Kuten arvata saattaa, ei ilmoitukseen ihan kasapäin vastauksia saatu. Muutama kylläkin, joista yhtä jopa käytiin katsomassa - ja joka sitten osoittautui metsäpalstaksi tiettömän tien päässä. Tässä kohteessa jäimme miettimään, mikä myyjän mielestä teki umpimetsästä etsimämme vanhan pihapiirin, mutta ehkä niillä kulmilla joku luolamies joskus aikojen alussa oli asunut, kukapa tietää? Talon pystyttäminen umpimetsään ei kuitenkaan ollut meidän juttumme, joten se siitä.
Ilmoituksen julkaisun jälkeen kävi kuitenkin niin, että eräänä päivänä puhelimeni soi. Soittaja oli paitsi nähnyt ilmoitukseni, mutta myös tiesi meidän yhtä tiettyä tonttia jo kyselleen. Hän kertoi isänsä omistaneen tuon tontin, mutta äkillisesti nukkuneen pois, ja tontin ehkä olevankin myynnissä. Tässä kohtaa voisin omat tunteeni kuvata vähintäänkin ristiriitaisiksi - samaan aikaan iloa askeleesta kohti omaa unelmaa, ja samaan aikaan suurta surua toisten menetyksestä. Oli tuo tontti meille sitten millainen haaveiden täyttymys tahansa, asioiden ratkeamista tällä tapaa emme ikinä olisi toivoneet. Onneen ja iloon tontin omistamisesta liittyy vielä tänä päivänäkin häivähdys huonoa omaatuntoa, mutta kuten myyntitilanteessa silloin puhuttiin - lupaamme, että tontille nousee juuri niin hieno, vanha hirsitalo kuin sinne kuuluukin!
Komia talo ja melko mahtava projekti teillä!!! Jään seurailemaan tapahtumia. Tsemppiä!!
VastaaPoista