1.6.2014

Takaisin blogin pariin

Blogin päivityksessä onkin näköjään ollut tässä välissä luova kolmen kuukauden tauko, miten tässä nyt näin pääsi käymään… Tässä kuitenkin ollaan, kuukausien jahkaamisen jälkeen blogin ääreen sai vihdoin palaamaan Julia&Julie -elokuva, jossa myös koetaan bloggaamisen tuskaa, sekä lasillinen (lue pullollinen) hyvää punaviiniä.

Hiljaisuus kirjoitusrintamalla alkoi oikeastaan muuttokiireistä. Talon rakentaminen ja Helsingin vuokrataso eivät ole parhaita ystäviä keskenään, joten rakennustöiden toden teolla alkaessa päätimme etsiä yhtä pykälää edullisemman vuokra-asunnon. Muuttaminen ei ole herkkua, eikä kivasta kodista Oulunkylässä olisi millään haluttu luopua, mutta 160 euron säästö kuukausivuokrassa oli kuitenkin siinä määrin hyvä houkutin, että uudeksi asuinpaikaksemme valikoitui Pukinmäki, josta löytyikin ihan peruskiva kaksio. Miinuspuolena mainittakoon äänieristyksen puute, sillä Oulunkylästä, hiljaisimmasta kämpästä ikinä, paluu kerrostaloasujan normiarkeen oli aika pysäyttävä. Seinänaapurit kun ovat pizzanpaistajia, jotka puhuvat vain huutamalla ja tappelevat tuon tuostakin, alakerran asukkaan ollessa wanna-be-oopperalaulaja, jonka repertuaariin kuuluu kaksi biisiä; O Sole Mio sekä Palaja Sorrentoon, itse kitaralla säestettynä tietysti.  Ajatus omakotitalosta tuntuu siis tässäkin mielessä todella houkuttelevalta… Omakotitalosta, joka juuri eräältä asiakkaalta töissä kuulemani määritelmän mukaan tulee sijaitsemaan juuri sopivan kokoisella tontilla – niin isolla, että kännissä mahtuu kaatumaan, mutta niin pienellä, että ehtii naapurin puolelle oksentamaan. Erittäin hyvin sanottu!

Koska edellisestä blogipostauksesta on niin kauan aikaa, piti itsekin ihan vilkaista, mistä sitä on viimemmäksi tullut kertoiltua. Tontin raivauksesta näköjään, minkä jälkeen ja minkä ohessa kesän 2013 ohjelmassa oli lattioiden purkua. Tämänikäisessä talossa oletusarvoisesti voi odottaa löytävänsä lankku- ja lautalattioita muiden mahdollisten materiaalien alta, emmekä mekään tässä suhteessa joutuneet pettymään. Parhaimmillaan neljän matto- ym. kerroksen alta löytyi lähes kaikkialta lankkua tai lautaa, ja kaikki ainakin päällisin puolin siinä kunnossa, että ne kannattaisi ottaa talteen. Ainoastaan yhdestä huoneesta oli vanhat lankun nostettu ylös jo aiemmin, silloin kun vanhempani 70-luvun alussa tekivät talosta ”näköistään”, ja tällöin vaihtoivat vanhanaikaiset lankun modernimpaan, lakattuun mäntylautaan. Meidän onneksemme (ja kun maalla ei mitään ole tavattu heittää pois) ovat nuo talteenotetut lankut odottaneet meitä 40 vuotta riihen ylisillä, hyvä niin!

Lattioiden nostoon ei tarvittu ihmeellisiäkään välineitä, mutta aikaa siihen meni. Tavaran dokumentointi oli tehtävä numero yksi, ja ruutupaperivihkoon syntyi mitä säntillisimpiä piirustuksia huoneiden ja yksittäisten lankkujen mitoista, niiden numeroinnista ja kunnosta. Kun puhutaan pisimmillään yli 6-metrisistä vanhoista lankuista, on niiden järjestyksellä todellakin väliä, sillä yksittäisistä lankuista kaikkine kurveineen ja mutkineen syntyy varsinainen palapeli, jonka osia ei kannata pelkästä hassuttelun halusta lähteä sekoittamaan.


Lattioiden nostossa hankalinta oli alkuun pääseminen, eli lähinnä seinää olevan laudan tai lankun irrottaminen mahdollisimman vähin vaurioin. Osin lattiat olivat pontattuja, osin tapitettuja, ja monin paikoin naulattuja. Päällepäin ei voinut tietää, mitkä päälle näkyvistä nauloista olivat ne kiinnittävät naulat, sillä osin lattiat oli ostettu käytettyinä, osan lattioista isäni tiesi olevan peräisin kylän vanhasta meijeristä, eikä niiden vanhoja nauloja ollut katsottu tarpeelliseksi poistaa uudelleenasennuksen yhteydessä. Me taas emme tienneet millainen käsittely irrotettuja lattioita tulisi odottamaan, joten katsoimme parhaaksi poistaa kaikki naulat, mikä ei ollutkaan ihan pieni homma.

Naulanpoistoa
Yllätys lattian alta











Pääasiallisesti ylös nostetut lattiat olivat hyvässä kunnossa myös altapäin, lukuun ottamatta pitkään kylmillään olleiden ”kylmäkamarin” ja ”peräkamarin” lattioita. Niiden alta löytyi paljon jonkun tuholaiseläimen jälkiä, lieneekö jonkun sortin jumi, vai mikä sitten. Puun pinnassa erottui paljon pieniä reikiä, ja kun pintaa lähti irrottamaan, oli näennäisen ehjän puun sisustassa paljon hienonhienoa pölyä. Pahimmillaan 6cm paksuista lankuista puolet oli muuttunut jauhoksi, mikä talon pisimpien lankkujen ollessa kyseessä oli vähintäänkin harmillista. Nämäkin lankut ovat silti tallessa, ja odottamassa perusteellisempaa tutkimusta, sekä päätöstä siitä, vieläkö niitä kannattaa käyttää. Kyllähän maailmaan paljon surkeampiakin lattiamateriaaleja mahtuu, joten kyllä ne käyttöön tulevat, tavalla tai toisella, se on selvä.














Lattiat on siis nostettu odottamaan seuraavia vaiheita isän riiheen taapeloituina, ja niiden kimppuun olisi tarkoitus käydä pian alkavalla kesälomalla, joka on järjestyksessään kolmas taloprojektiin ”uhrattu” kesäloma. Mitä sitä Oliverkaan parempaa tekemistä lomallensa keksisi, kuin anopin ja appiukon nurkissa viikkotolkulla lojuminen…? Tälle kesälle on kuitenkin luvassa lattioiden laittoakin suurempaa ihmettelyn aihetta, sillä noin 1,5kk sitten hirsirunko päästiin vihdoin purkamaan! Tässä vaiheessa rungon uudelleenpystytys etenee kovaa vauhtia, mutta siitä lisää ensi kerralla – eli toivottavasti hyvinkin pian!

Löytöjä lattian alta

Kelluvat koolingit korotuksilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti