Aarteita talosta ja tontilta

Vanhan talon ja tontin kanssa puuhailtaessa yksi homman "suola" on kaikki se touhutessa vastaan tuleva. Välillä lattian alta tai seinän raosta löytyy jotain oikeasti vanhaa ja ainakin itselle arvokasta, välillä talteen tulee noukittua jotain hassunhauskaa ja huvittavaa, joka taas auttaa jaksamaan tätä pölyistä ja välillä puuduttavaakin urakkaa.

Blogin tällä välilehdellä esittelen löytöjä ihan satunnaisessa järjestyksessä. Osa löydöistä koristaa jo nykyistä kaupunkikotiamme, ison osan odottaessa aikoja parempia ja isompia tiloja, osan taas jo päädyttyä meidän mielestämme meitä "oikeammille" omistajille.


Vilpeilän Virkistäjä

Vanhan pytingin purkuvaiheessa vanhoja lehtiä on tullut vastaan monelta aikakaudelta ja laajana valikoimana eri alojen julkaisuja, pääasiassa sanomalehtiä sekä erilaisia aikakaus- ja naistenlehtiä. Yksi lämmittävimmistä löydöistä tuli kuitenkin vastaan lattian alta huoneessa, jonka itse olen tuntenut mummun ja papan makuuhuoneena, joka aikanaan on ollut mm. isäni armeijanjälkeinen "poitsutkamari", ja joka tulevassa talossa tulee toimimaan kylpyhuoneenamme. Lattioita nostaessamme meitä nimittäin odotti kaksi hyväkuntoista "painosta" Vilpeilän Virkistäjä - nimistä koululehteä. Näitä kappaleita voisi varmaan syystä kutsua artesaanilehdiksi ja alkuperäispainoksiksi, sillä kuvat ja tekstit olivat silloisten koululaisten omaa käsialaa, lehtien sivut käsin niteeksi ommeltuja, ja jokainen numero epäilemättä ainoa laatuaan;


Kyseisen numeron kansikuvaa voidaan varmasti pitää aika rohkean huumorin edustajana? Kannen tekijäksi epäilen vahvasti sisäsivulla yhdeksi toimituskunnan kuvittajista mainittua isääni, joka oli tunnettu hyvänä piirtäjänä, minkä lisäksi kuvan huumorin laatu myös vahvasti viittaisi häneen... Alla isän luokkakuva Vilpeilän koulun pihalla otettuna, sekä piirros tuon kuvan takaa, jotain samaa tässä mielestäni on;



Luokkakuvan tai lehden tarkkaa vuotta ei näistä dokumenteista ilmene, mutta koska isäni on syntynyt vuonna -38, lienevät molemmat jostain 40-luvun loppupuolelta. Monta muutakin naapurustosta tuttua nimeä toimituskunnan joukosta nousee esille, tässä vielä kotikulmilta blogia seuraaville tutkittavaksi;


Runsaan kuvituksen ohella lehdistä löytyy mm. novelleja ja runoja, tässä kertomus nimeltä "Lumisotasilla", kirjoittajana H.Leppämäki;

"Edellisenä päivänä oli ollut oikea vesisuoja. Silloin pojat Kalle, Matti, Seppo ja Ville menivät lumisotaa. Kalle ja Matti olivat samalla puolella ja Seppo ja Ville yhdellä puolen. Molemmilla puolilla oli vahva linnoitus. "Sota alkaa", huusi Matti. Samoin kuului ääni toiseltakin puolelta. Heti alkoivat pallot suhista korvien sivuitse. Ville, joka oli pienin, sai heti Kallelta pallon. Mutta ei se paljoakaan haitannut, sillä uutta intoa se vain antoi. Pian alkoi kova hyökkäys. Viimein oli Kallen ja Matin peräydyttävä. Kun oli hetken aikaa vielä tapeltu, lopetettiin sota. Kyllä illalla olivat vaatteet märkinä, kun pojat menivät nukkumaan."

Vilpeilän koulua olen myös itse käynyt ensimmäiset neljä kouluvuottani, kuvassa ensimmäisellä luokalla, eturivin oppilaista neljäntenä vasemmalta. Huomatkaa myös isoveljeni, ylärivin oppilaista toinen oikealta - selvästi samaa näköä kuin isässämme omassa koulukuvassaan. Sukulaisuussuhde lienee kiistaton.


Vilpeilän kyläkoulu porskuttaa yhä edelleen, vaikka kunnanisät säännöllisin väliajoin säästösyistä sitä yrittävätkin päästä lopettamaan. Toistaiseksi kyläläiset ovat jaksaneet nousta barrikadeille koulun säilymiseksi, ja vasta-argumentit ovat olleet vahvat ja hyvin perustellut. Toivottavasti jatkossakin saamme pitää oma koulun, vaikka itsellemme lapsia sinne laitettavaksi ei olekaan siunaantunut. Koulun ja koko kylän yhteishengen nostattajaksi perustetun kyläyhdistyksen, Vilpeilän Valppaan, tapahtumiin mekin kuitenkin mielellämme osallistumme, kuten perinteeksi muodostuneelle kylätorille, jossa kouluvuoden aluksi mm. ratkotaan kylien välinen köydenvedon kuninkuus. Kylä kyllä!


Seikkailulehtiä ja seksuaalivalistusta

Päivänä eräänä, purkutöissä sorkkaraudan kanssa heiluessamme, Oliverille tuli välähdyksenomainen tunne siitä, että "nyt vilahti tissi". Minun ollessani samaan aikaan purkutöissä naapurihuoneen puolella, ja mainittakoon että ihan täydessä remppavaatetuksessa, täytyi kyse olla jostain muusta. Ja kaskas, asian lähempi tarkastelu paljasti seinää peittävän huokolevyn taakse naulautuneen "aikamiesten aikakauslehden", Jermun, sloganinsa mukaan "karvan verran kovemman"...

Kyseinen aviisi oli vuosikertaa 1973, ja lähempi tutustuminen materiaaliin sai kyllä vienon hymyn meidän huulillemme. Jossain yhteydessä myös seikkailulehdeksi tituleerattu julkaisu sisälsi tarinoita mm. otsikoilla "Kaulankatkojien karmea yö" ja "Taistelu hullun elefantinteurastajan kanssa", jotka hyvin seikkailullisilta kieltämättä kuulostavatkin. Arveluttavampaan kategoriaan ehkä kuuluivat "Vaaleaverikkö pussissa" sekä "Kansainvälinen rakasteluleiri", hmmmm.




Lehden omistajaksi ei toistaiseksi kukaan ole ilmoittautunut, lähinnä lukijaksi on arveltu Viljo-pappaa, joka kuulemma jonkun sortin vilkkusilmä aikanaan olikin. Oli miten oli, lukemistoon pääsee tutustumaan tulevan pihamme perällä sijaitsevassa huussissa, tervetuloa vain vierailemaan!

Jotta meno ei edellä kuvatun löydön jälkeen olisi aivan karannut käsistä, tuli onneksemme talossa toisaalla vastaan valistusvihkonen "Nouse, ole kirkas!" Kyseessä oli "Sananen sukupuoliasiassa" vuodelta 1910, jonka kirjallisesta annista vastaava Toivo Helo oli omistanut "Oppikoulujemme miehiselle nuorisolle". Nuoren mielen turmelijaksi saattoi oppaan mukaan koitua "epäpuhdas sana, jonka joku tovereistasi huuliltansa laski", "huono kirjallisuus, jonka joltakulta toveri-raukaltasi sait käsiisi", tai kenties jokin "oma tekomme, se miten ruumiimme elimiä käytämme tai olemme käyttäneet". Onneksi peli ei vielä ollut menetetty, vaan "Nouseminen on mahdollinen!", ja "Se taistelu kannattaa!" Vihkosen loppukaneettina kehotetaankin "Nouse siis, nuorukainen, ole kirkas!", ja tämä olkoon meidän kaikkien asiallinen ohjenuoramme!




Heino-sedän koulutodistus

Yksi pytingin kätköistä löytyneistä "ihanuuksista" on Heino-sedän koulutodistus lukukaudelta 1911 - 1912. Tämä kyseinen setämies ei toki ole minun setäni, vaan oikeammin isosetä, mutta koska hän isäni ja hänen sisartensa puheissa on Heino-setä, olkoon hän sitä tässäkin yhteydessä!


Kohtuulliselta vaikuttaa sedän koulumenestys, oppiaineiden keskiarvoksi näyttää muodostuvan 6,9. Parhaimpana puolena näyttäisi olevan yhdeksikön arvoinen käytösnumero, tässä suvussa on selvästi ollut tapana käyttäytyä hyvin jo sata vuotta sitten!

Sukunimet ovat tässä asiakirjassa yksi mielenkiintoinen asia, tässähän todistuksen allekirjoittaneen Adolfin sukunimenä näyttää olevan Rimmi, kun se kaikissa talon asiakirjoissa on Heikkilä. Adolfilla onkin ollut matkan varrella useampia nimiä, sillä syntymässään hän sai nimen Adolf Aukustinpoika Koskinen. Heikkilä-nimen hän otti oltuaan kasvattina Heikkilä-nimisessä torpassa Luopioisten Rautajärvellä. Rimmi-nimi taas viittaa Rimmin taloon Kuhmoisten Sappeessa, jonka Adolf osti vuonna 1903 tai 1904, saatuaan lainan takaajaksi pappilanherran ja neuvoksen Kalle Pätiälän. Pätiälä lainasi Adolfille 16800mk, kiitokseksi Adolfin ja hänen esi-isiensä pitkäaikaisesta palvelussuhteesta. Tuohon aikaan asiapapereissa näkyy Adolfin asemana "kartanonmies, nykyinen Adolf Rimmi" (lähteenä  tässä "Miksi Kalle Heikkilä osti Eskolan" / kirj. M.Seppälä).

Erilaisten taloon liittyvien dokumenttien sisältämiä hintoja on muuten hauska laskea nykyrahaksi Tilastokeskuksen Rahanarvokertoimella. Sen mukaan pappilanherran lainaama rahasumma vastaa vuoden 2013 euroissa 77 002euroa. Eipä taitaisi tuolla rahalla tänä päivänä lähteä Rimmin talo ja 330 hehtaaria maata Kuhmoisten Lummenne-järven rannoilta, nelostien varrelta...?


Punaisten pannujen mania

Pytingistä löytyneen sekalaisen sälän joukossa oli myös keittiötarvikkeita, kuten kaikenmoista kakkuvuokaa ja kapustaa, mutta etenkin vanhoja ja ihan varmasti hyvin palvelleita margariinirasioita! Ja vaikka ne margariinirasiat ovatkin todella käteviä säilömiseen, pakastamiseen ja kaikenlaiseen pakkaamiseen, niin kymmenittäin ei niitäkään yksi perhe tarvitse, ehkä. Kaikki parhaat kipot ja kupit oli päältä jo otettu talteen, mutta toisen romu kun on toisen aarre, niin meitäpä ilahduttivatkin suuresti nämä kolme pirteänpunaista kahvipannua, jotka kaappeja kolutessa kävelivät vastaan. Likaisia, rasvaisia, kolhuisia ja vähän rikkinäisiäkin, mutta jollain tapaa niin kovin herttaisia, että talteenhan ne oli otettava!


Ja koska rapuihminen on myös kerääjäihminen ja kohtaloihminen, oli kolmen punaisen kahvipannun löytyminen selvä merkki siitä, että meidän (tai ainakin minun) kuuluisi näitä kerätä enemmänkin. Tuumasta toimeen, ja muutamien kirpputorien, antiikkimessujen ja huutopistenettien jälkeen niitä olikin jo...



...KYMMENEN! Jonkun mielestä nämä kuulemma alkaisivat jo riittää, mutta toisaalta, voiko ihmisellä olla LIIAN monta punaista kahvipannua? Ei voi, ei sitten millään!

Hyllynä pannujen alla muuten vanha leipälauta, sekin talon tarpeistoa. Ennakkoperintönä ja 30-vuotislahjana isältä anottuna, jo kauan ennen projektin alkua, ja pikkuhiljaa taas matkalla takaisin "kotiin".


Tampereen Uutiset

Vanhan pytingin välipohjasta tyhjennettiin eristeet kesäkuussa 2012. Ennen imuriauton tilaamista olimme pohdiskelleet parasta tapaa tyhjennykselle, mutta pelkästään kaikenlaisen ullakolle varastoidun irtoroinan, kuten käytöstä poistettujen, rikkinäisten kenkien ja huonekalujen tyhjentämisen (ja kuolleiden lepakoiden uloskantamisen) nostattama pöly ja hiki osoittivat meille sen, että lapiohommiin emme ainakaan ryhtyisi... Jollain keskustelupalstalla joku tee-se-itse-mies oli imuriautojen hinnasta sisuuntuneena julistanut lapiosodan tällaista kauhistuttavaa kapitalismia vastaan, mutta kukin tyylillään. Ja olisihan meillä aika tavalla sitä lapioitavaa ollutkin, arviolta 182 neliömetrin alalta, ja ties minkä verran kuutioina, ei kiitos!
Välipohjan eri osissa oli erilaisia materiaaleja estämässä sahanpurun, sammalen ja muun orgaanisen eristeaineen varisemista asuinhuoneisiin. Talon pohjoispäädyssä eristeiden alla oli tiivis matto pitkiä rukiinolkia, eteläpäädyssä suuria tuohilaattoja, ja siinä välissä vanhoja sanomalehtiä. Ja melko kuivana saimme todeta eristekerroksen pysyneen, kun vastaan tuli Tampereen Uutisia vuodelta 1893, täysin luettavassa kunnossa;





















Kyseinen aviisi on tarkemmin ottaen ilmestynyt 28.4.1893, ja lukuisista simaa mainostavista myynti-ilmoituksista voinee päätellä siman olleen suosittu vappujuoma jo tuohon aikaan? Toisaalta, vuosien 1890 - 1905 välillä julkaistua lehteä "pidettiinkin Kauppaseuran ruotsinkielisten piirien ja alkoholin anniskelua kannattavan "viinapuolueen" suomenkielisenä propagandalehtenä" (Wikipedia), joten siinä voi olla toinen syy? Oli miten oli, hotellin myyntivalttina näkyy olleen vaunusuoja ja hevostalli, käsityönopettajille taas tarjolla kesäkurssia puunveistossa. Vanhoja ilmoituksia ja uutisenpätkiä on lysti lueskella, ja yksi aukeama vanhaa lehteä onkin nyt uv-suojatun lasin alle talteen laitettuna, säilyköön se siinä muodossaan seuraavat sata vuotta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti