Talon historiaa

Projektimme kohteena on Yli-Toukolan tilan vanha päärakennus Pirkanmaalla. Tilan ja rakennuksen kaukaisempi historia on meille tuntematon, mutta tavoitteena on ottaa asioista selvää sopivan ajankohdan tullen. Jotain kuitenkin tiedämme, sillä hankkeen alkuvaiheessa saimme paikallisesta rakennusvalvonnasta rakennuskulttuurin inventointivaiheessa laaditun asiakirjan, jossa talon historiasta kerrotaan seuraavaa;

"Toukolan kantatila mainitaan vuoden 1539 maakirjassa nimellä Kässälä eli Toukola. Isäntänä on ollut Olavi Juhonpoika. Vuonna 1543 on toinenkin Toukola, jota isännöi Matti Heikinpoika.Talot on yhdistetty vuonna 1619, mutta halottu taas v.1762.Talo on siirretty tälle paikalle isojaon jälkeen, ennen uusjakoa, todennäköisesti vuonna 1811-13."

Talon historian lyhyempi oppimäärä


Hanna-Leenan suvun haltuun Yli-Toukolan tila tuli 15.7.1916 isäni isovanhempien (kuvassa), Adolf Heikkilän ja hänen vaimonsa Senobia Heikkilän ostettua tilan. Kauppakirjaan tapahtuma on kirjattu näillä sanoilla;

"Tämän kautta myymme me allekirjoittaneet omistamamme Ylitoukolan 7/24 manttaalin perintötalon Sahalahden pitäjän Taustialan kylässä maanviljelijä Adolf Heikkilälle ja vaimollensa Senobia Heikkilälle Kuhmosten pitäjän Harmosten kylästä, keskenämme suostutusta kolmenkymmenenkahdeksantuhannen (38,000) Suomen markan kauppahinnasta, joista irtaimiston osalle lasketaan 15,000:- markkaa, sekä seuraavilla ehdoilla:
1.si Ostajat vastaa taloon kiinnitetystä Suomen Hypoteekkiyhdistyksen myöntämästä seitsemäntuhannen (7000) markan lainasta korkoineen elokuun 14 päivästä 1916.
2.si Tänään maksetuksi kuitataan kolmekymmentäyksituhatta (31000) markkaa.
3.si Ostajat saavat heti talon haltuunsa viljoineen ja heinineen ja vastaavat taloon kuuluvista ulosteoista.
Sahalahdella 15 p.Heinäkuuta 1916.
J.A.Honkki. Lyydia Honkki.
Edellä olevaan kauppaan olemme kaikin puolin tyytyväiset ja velvoitamme itsemme sen täyttämään. 
Paikka ja aika kuin yllä.
Adolf Heikkilä. (puum) Senopia Heikkilä (puum)
Todistaavat
J.H.Kari. Kustaa Ranta.
kirjoittaja."

Talomme, Villa Senobia, on siis saanut nimensä isäni isoäidin mukaan. Talosta löytyneistä erinäisistä papereista löytyy nimestä kolmea eri kirjoitusasua, yleisimmin Senobia, mutta myös Senopia (molemmat em. esiintyvät kauppakirjassa) sekä Senopiija.

Kauppakirjan liitteessä (kuva alla) on myös luettelo niistä tavaroista, jotka talon kaupan yhteydessä myytiin. Eläinten lisäksi kauppaan kuului mm. peltokalustoa, rattaita, rekiä, kaikki talossa olevat lauta ja tarvepuut, sekä lukuisa määrä pienempää irtainta omaisuutta, kuten 4 viikatetta, 3 sirppiä, 4 talikkoa, 3 ämpäriä. Myös huonekaluja kuului kauppaan, esimerkiksi 6 pöytää, 1 peili, 1 seinäkello ja 1 mankeli. Kaikenlaista!



Tuo kauppakirjassa mainittu Suomen Hypoteekkiyhdistyksen 7000 markan laina muuten näyttää kulkevan talon mukana jo Honkkien pariskuntaa edeltävältä ajalta. Papereiden joukosta löytyy nimittäin valtakirja vuodelta 1907. Tällöin Yli-Toukolan tilan silloiset omistajat, Vilho ja Elsa Kauppinen, ovat hakeneet samaisella summalla lainaa, ja valtuuttaneet asioitsija Toivo Elias Polvianderin puolestansa tämän lainan nostamaan. Jostain syystä he sittemmin ovat halunneet jättää lainan nostamatta, mutta ilmeisen liian myöhään, sillä asioitsija on valtakirjalla lainan jo ennättänyt nostamaan. Tuon lainannoston laillisuudesta on tämän seurauksena käyty oikeutta, sillä Helsingin Raastuvanoikeuden pöytäkirjassa vuodelta 1910 todetaan asioitsija Polvianderin "nyttemmin maasta poistuneen", epäilemättä taskussaan nuo 7000 markkaa. Samaisessa pöytäkirjassa laina langetetaan Kauppisten maksettavaksi, minkä voisi kuvitella suunnattoman suureksi takaiskuksi tuon ajan mittakaavassa. Lieneekö tuo samainen laina johtanut näihin omistajanvaihdoksiin tilan historiassa? Tapaukseen liittyvät pöytäkirjat ovat vaivalloista luettavaa, ja niihin on syytä perehtyä "paremmalla aikaa", joten ehkäpä niistä lisää myöhemmin.


Lainhuudatus

Talota löytyneiden lukuisten papereiden joukossa oli myös edellä kuvatun kaupan seurauksena tehty lainhuuto. Tuohon aikaan lainhuuto oli tehtävä kolmasti, ennen sen lopullista voimaantuloa. Lainhuuto on asiakirjassa kirjattu seuraavasti;

" Ote Kihlakunnanoikeuden lainhuudatusasiain pöytäkirjasta ,joka tehtiin Pälkäneen ,Sahalahden ja Kuhmalahden pitäjien käräjäkunnan varsinaisten syyskäräjien ensimmäisessä yleisessä istunnossa Suomalaisen Nuijantalo Pälkäneen pitäjän Onkkaalan kylässä vuonna 1919.
Lokakuun 7päivänä.
§:8.
Talollinen Adolf Heikkilä ja hänen vaimonsa Senobia Heikkilä ,jotka heinäkuun 15 päivänä 1916 tehdyllä kauppakirjalla olivat kolmenkymmenenkahdeksantuhannen markan kauppahinnasta Talolliselta Johan August Honkilta ja tämän vaimolta Lydia Honkilta ostaneet Yli-Toukola N:o 5² niminen puolen Toukolan eli Kössilän perintötalona N:o5 Sahalahden pitäjän Taustialan kylässä ,veroltaan 0,2916 :osaa manttaalia ,sekä tälle kaupalle saaneet maaliskuun 2 päivänä 1917 ensimäisen ja joulukuun 13päivänä 1918 toisen riidattoman ja ehdottoman lainhuudon ,saivat nyt laillisesti valtuuttamansa asiamiehen Poliisikonstaapeli Kaarlo Hildenin pyynnöstä kolmannen lainhuudon edellämainitulle Yli-Toukolan tilalle ,moitetta tätäkään huutoa vastaan ilmaantumatta .Merkittiin .Paikka ja aika edelläkirjoitetut.
Kihlakunnanoikeuden puolesta: Wille Bang v.t."

Allekirjoittajan nimi tässä dokumentissa on tosin paras arvaus, käsiala paperissa on aavistuksen hankalaa tulkittavaa. Talosta löytyneissä papereissa on muutoinkin paljon käsin kirjoitettuja dokumentteja, vanhimmat tähän taloon liittyvät vuodelta 1908.



Kuvassa Adolf ja Senobia perheineen, pojat vanhimmasta nuorimpaan Adolf Aleksi (s. 1885), Johannes Adolfinpoika (s. 1887), Kalle Adolfinpoika (s. 1889), Heino (s. 1897) ja Viljo Ilmari (s. 1903).


Sukupolvenvaihdos

Vuonna 1932 tehtiin tilalla sukupolvenvaihdos, kun pappani Viljo Ilmari Heikkilä vaimonsa Idan kanssa osti tilan 104 000 markan kauppahintaan. Kauppakirjassa mainitaan erillinen eläkesopimus, jonka sisällössä määritellään seuraavaa;

"1) Myyjät pidättävät itselleen elinaikaseksi asunnokseen tilan asuinrakennuksessa toistaiseksi n.k. isonkamarin ja makuukamarin osalla keittiöön, kunnes talo laittaa vastaavat huoneet asuinrakennuksen pohjoispäähän, vapaan valon kanssa.
2) Myyjille on vapaasti pidettävä talon halkoliiterissä kuivat pieniksi pilkotut puut.
3) Myyjille on vuosittain tammikuun alussa etukäteen suoritettava viisi (5) hehtolitraa rukiita, neljä (4) hehtolitraa ohria, kaikki valmiiksi jauhatettuina, viisikymmentä (50) kiloa kauraryyniä, seitsemän (7) hehtolitraa perunia, viisikymmentä (50) kiloa sianlihaa, viisikymmentä (50) kiloa naudanlihaa, kaksi (2) kiloa voita kuukausittain, sokeria kymmenen (10) kiloa, kahveeta viisi (5) kiloa, kaksi (2) kiloa villoja.
4) Kummallekin eläkkeennauttijalle on vuosittain toimitettava allekirjoittaneelle Adolf Heikkilälle saappaat ja Senopia Heikkilälle kengät.
5) Päivittäin on annettava kolme (3) litraa kuorimatonta maitoa ja kuorittua maitoa tarpeen mukaan.
6) Ostaja on velvollinen antamaan hevosen kyytimiehen kanssa meillen molemmille tarpeellisiin matkoihin.
7) Ostajan on lämmitettävä meillen sauna ja saunavedet silloin kuin me sitä vaadimme.
8) Myyjät pidättävät itselleen yksinomaan käytettävänään liiterinpuoleisen ylä- ja ala-aitan.
9) Kun jompikumpi myyjistä kuolee, vähenee eläkemaksuista puolet, paitsi asunto- ja lämpöeduista.
10) Ostaja on velvollinen meidän sairastuessamme, tai muutoin huonontuessamme huolehtimaan hoitamisestamme.
11) Myyjillä on oikeus ostajaa kuulematta hakea kiinnitys edellämainittuun kiinteistöön tämän eläkesopimuksen vakuudeksi."

Melko tarkkaan oli siis kaupan oheen määritelty vanhan isäntäparin oikeudet ja saamiset!

Alla vielä kuva sukupolvenvaihdoksessa laaditun kauppakirjan allekirjoituksista. Senobian (tässä yhteydessä Senopiija) allekirjoituksen virkaa toimittaa puumerkki, ihan kuten muissakin löytyneissä dokumenteissa, kertoo varmaan jotain hänen luku- ja kirjoitustaidostaan? Hassua kyllä, on tuo puumerkki aina erilainen, johtuen ehkä siitä, ettei sitä puumerkkiä kauhean usein ole tarvinnut paperiin raapustaa, eikä se näin ollen ole päässyt ihan vakiintumaan? Adolfin allekirjoitus on puolestaan ihan "oikea" ja luettava, mutta aika "harjoitellun" näköinen, sen näköinen että kirjoittamiseen on keskitytty huolella ja hartaudella. Olisiko niin, että talon työt olivat siihen aikaan kuitenkin enemmän pellolla kuin paperilla?




Perunkirjat

Talon vanhan emännän Senobia Heikkilän kuoltua 16.heinäkuuta 1946 suoritettiin perunkirjoitus, josta otteita seuraavassa;

"Saapuvilla toimituksessa, joka pidettiin vainajan asunnossa Yli-Toukolan talossa Sahalahden pitäjän Taustialan kylässä, olivat leski Adolf Heikkilä ja poika Viljo Heikkilä henkilökohtaisesti.
Vainajan leskeä Adolf Heikkilää, jonka hallinnassa kuolinpesä ilmoitettiin olevan, kehoitettiin valanvelvoituksin ilmiantamaan pesän tila sellaisena kuin se kuolinhetkellä oli.
Tämän jälkeen pesän varat ja velat arvioitiin ja merkittiin seuraavasti

Pesän varat
Rahaa     mk. 3,000:-
Pito ja makuuvaatteet
3 leninkiä, kesä- ja talvipalttoo, 2 alusvaatekertaa, täkki, 2 lakanaa ja patja    mk. 2,000:-
Huone ja talouskalut
Sänky, piironki, 1/2tus tuolia ja keittiökalusto   mk. 2,400:-
Pesän varat yhteensä    mk. 7,400:-

Pesän poistot
Sukuhauta      mk. 1,000:-
Köyhäinosuus   mk. 9,25
Pesän poistot mk. 1009,25

Lopputili
Pesän varat    mk. 7,000:-
Pesän poistot   mk. 1,009,25
Pesän säästö    mk. 6,390,75

Perunkirjassa ei varsinaisesti kerrota miten pesän "säästö" jaettiin tai kuka sen peri. Allekirjoituksellaan Adolf Heikkilä vakuuttaa "rehellisesti ilmiantaneeni pesän sellaisena kun se kuolinhetkellä oli, niin etten tieteni ole siitä mitään pois jättänyt." Lisäksi perintöverolautakunnan puolesta puheenjohtaja Kalle Salakka toteaa pesän veroista vapaaksi, ja Sahalahden Kunnallislautakunnan puolesta Sanni Kalliojärvi kuittaa köyhäinosuuden kunnanrahastoon saaduksi.

Jollain tapaa aika liikuttava tämäkin asiakirja on, aika pienellä omaisuudella sitä tuohon aikaan tultiin toimeen, ainakin kun eläkesopimus takasi perustarpeiden täyttämisen. Itseni tämä saa ajattelemaan niitä tuhansia ja taas tuhansia "turhakkeita", joita minunkin kaapeistani löytyy, vähemmälläkin varmasti pärjäisin?

Maakuntamuseon lausunto

Paljon on vettä virrannut edellä lainattujen asiakirjojen laatimisesta, ennen meidän "puuttumistamme" talon elämään. Meidän hankkeeseen ryhdyttyämme ja sopivan tontin löydyttyä haimme rakennusluvan saamiseksi suunnittelutarveratkaisua, ja samalla vanhan talon purkulupaa siirtotarkoituksessa. Aiemmin mainitussa kaavasuunnittelun pohjaksi tehdyssä rakennusinventoinnissa kohteen arvoluokaksi oli määritelty SR2, esitetty rakennuksen säilyttäminen toivottavaksi, sekä lausuttu seuraavaa;
"Asutushistoriallisesti merkittävä kantatilan puolikas. Rakennuskanta
edustaa tyypillistä talonpoikaista rakennustapaa ja ominaispiirteet ovat säilyneet hyvin."

Rakennuksen historiallisesta arvosta johtuen rakennusvalvonta päätyi pyytämään hankkeesta lausuntoa Pirkanmaan maakuntamuseolta, joka taas lausui näin;

"Vanhan asuinrakennuksen siirto merkitsee rakennuksen purkamista ja on siten lähtökohtaisesti vastoin yleiskaavan tavoitetta kulttuuriympäristön suojelussa. Näyttää kuitenkin siltä, ettei rakennus tule säilymään nykyisellä paikallaan. Uusi paikka on luonteva vanha asuinpaikka, josta aiempi päärakennus on tuhoutunut. Rakennus aiotaan myös siirtää mahdollisimman paljon vanhoja rakennusosia säästäen.

Maakuntamuseo pitää erittäin valitettavana, ettei Yli-Toukolan päärakennusta voida säilyttää nykyisellä paikallaan, johon se historiallisesti kuuluu. Edellä kuvattujen perusteluiden johdosta maakuntamuseo kuitenkin katsoo, että tässä tapauksessa siirto on rakennetun kulttuuriympäristön osalta mahdollinen, edellyttäen kuitenkin, että rakennus siirretään huolellisesti vanhoja osia säästäen ja että tarvittavat uudet osat ovat perinteisellä tavalla tehtyjä ja rakennuksen arvoon sopivia. Rakennus tulee dokumentoida asianmukaisesti ennen siirtoa."

Huono omatunto on luonnollinen seuraus tällaisesta lausunnosta ja kulttuuriperinnön tuhoamisesta, vaikka tähän saakka olimme ajatelleet olevamme oikealla asialla ja pelastamassa taloa edes jollain tasolla. Ja tässä tapauksessa huonon omatunnon kanssa onkin vain opittava elämään, sillä rakennuksen paikallaan korjaaminen ympärivuotiseen asumiseen kelpaavaksi olisi vaatinut uudelleen perustamisen, valtaisan määrän hirsikorjauksia, kaikkien lvi- ja sähköjärjestelmien uusimisen, uuden katon, uudet ikkunat jne. Rakennuksen siirto ei tule olemaan helppo eikä mutkaton projekti sekään, mutta meille edes jollain tapaa mahdollinen. Huono omatunto muuttui pienesti paremmaksi myös myönteisen suunnittelutarveratkaisun perusteluiden myötä;

"Vanhan, tyhjillään olevan asuinrakennuksen siirto toiselle vanhalle rakennuspaikalle jatkaa hirsirakennusten siirtämisen perinnettä ja tukee paikallisesti arvokkaiden rakennusten säilyttämisen tavoitteita."

Summa summarum, erilaiset lausunnot tukivat päästöstämme hankkeen tärkeydestä, myös muille kuin meille itsellemme, ja lupaamme pyhästi säästää niin paljon vanhaa kuin suinkin vain mahdollista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti