1.9.2014

Paluu arkeen

Blogin päivityksessä on tullut luova tauko lomien loputtua ja arjen alettua. Meillä arki tarkoittaa sitä, että työmaa jää 180 kilometrin etäisyyden päähän ja varsinainen fyysinen työ hankkeen parissa sunnuntaipäivien varaan, Oliverin painaessa kuusipäiväistä työviikkoa. Itse pääsen paikalle yleensä jo perjantai-iltana, mutta pakko on tunnustaa, että hommien paiskiminen yksin on niiiiiiin paljon tylsempää! Yksi työkaveri tuossa kysyi, miten pystymme painamaan töitä tässä mittakaavassa ja silti sulassa sovussa, kun oman miehen kanssa hermo kuulemma menee hevosaitausta tehdessä viimeistään kolmannen aidantolpan kohdalla. Totuus meidän tapauksessamme kuitenkin on, että tylsäkin homma on tuntuu paljon hauskemmalta, kun meitä on siinä kaksi tekemässä. Tunnustamme toki myös sen, että välillä tulee katsottua toista vähän vähemmän rakastavasti, mutta toistaiseksi tämä kaikki on ollut parisuhteenkin kannalta pelkkää plussaa.

Loman viimeinen sunnuntai tuli vietettyä mukavasti marjanpoiminnan merkeissä. Kuten viimeksi jo kerroin, saimme tontin mukana komeat 26 marjapensasta, joten marjoja riittää meidän kahden hengen perheemme ohella muutamalle muullekin. Jo perinteeksi (koska tämä oli toinen kerta, on kyseessä vankka perinne) muodostunut marjanpoimintaporukkamme muodostuu kahdesta helsinkiläisestä ystäväperheestä, joista molemmat tuovat ruokapöytään nyyttärihengessä ruokaisaa salaattia tykötarpeineen, meidän vastatessamme grillauksesta. Ja miten kiva olikaan tulla "kotiin" vanhempien luona keitettyjen iltapäiväkahvikamppeiden kanssa, kun meillä oli näin paljon väkeä!


Harras toiveemme on, että joskus tänne maalle asettuessamme meillä riittäisi paljon viikonloppuvieraita muualla Suomessa asuvista ystävistämme. Eikä missään tapauksessa pelkästään (mutta vähän kuitenkin) siksi, että talkootyötä tulee tulevina vuosina riittämään...!

Pari seuraavaa sunnuntaita sujui sitten astetta totisemmissa merkeissä, rakennussiivouksen parissa. Kurkihirsien nostoon saapuvalle kurottajalle piti tehdä tilaa, mikä tarkoitti kehikon pystytyksestä jääneiden hirsien lajittelua säästettäviin ja hävitettäviin. Säästettävät piti saada yhteen pinoon ja sateilta suojaan, ja hävitettävätkin noin kymmenen erillisen kasan sijasta mielellään vaikka vain pariin pinoon. Eikä siinä mitään, kyllähän ne hukattavat palat saattoi pistellä moottorisahalla sellaiseen kannettavaan kokoon, mutta ne säästettävät sitten... Välillä Oliver varmaan toivoisi tekevänsä projektia jonkun raa´alla voimalla varustetun karpaasin kanssa, mutta täytyy toivoa että jotkut muut ominaisuuteni korvaavat nuo minnihiirimäiset hauislihakseni? 

Kuluneen kolmen viikon aikana, meidän painaessamme hommia omilla tahoillamme kaupungissa, ei työmaamme suinkaan ole lepäillyt laakereillaan. Hirsimiehistä on tullut kattomiehiä, ja talo on saanut tulevaa muotoaan rungon korotuksin ja kattotuolein. Vanhasta hirsirungosta jätettiin ylin hirsikerta laittamatta, sillä nuo hirret olivat täynnään vanhojen kattotuolien koloja. Lisäksi runkoa haluttiin hieman nostaa vinttitilan käytettävyyden eduksi ja toisaalta etukuistille riittävän korkeuden saamiseksi. Runkoa jatkettiin pystyrakentein, joiden avulla samalla varmistettiin tasainen kiinnityspinta kattotuoleille (maallikon prosessikuvaus kyseisestä työvaiheesta). Mutta tältä se näyttää;







Niin se vain meidän uudisrakenteinen talovanhuksemme alkaa saada oikean talon muotoa, miten hyvältä se tuntuukaan! Kovasti meitä on jännittänyt, miltä talon lopullinen korkeus vaikuttaa, tuntuuko talo paikkaansa sopivalta, vai onko se mäellänsä kuin kirkko keskellä kylää. Vaan hyvällehän tuo näyttää, ja komea paikka tulee saamaan komean talon, siltä se ainakin nyt näyttää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti