Sinällään ulkoverhoilun purku jännitti meitä melkoisesti, koska siinä yhteydessä paljastuisi aika iso koko totuutta rungon kunnosta ja projektin tulevista mahdollisuuksista. Eikä alku kieltämättä ollut se kaikkein kannustavin, kun laudoituksen alta paljastuva seinä näytti aika "hötöiseltä". Pohjoiseen suuntaavasta talon päädystä oli yksi ikkuna peitetty siinä vaiheessa, kun päädyn isompi sali jaettiin väliseinällä kahdeksi pienemmäksi huoneeksi. Tuon entisen ikkunan ympärillä hirsi näytti heikohkolta, samoin kuin moni muu samaisen seinän hirsistä. Onni onnettomuudessa oli, että tämä päätyseinä tulisi jäämään pois taloa uudelleen kasattaessa ja talon hieman lyhentyessä, mutta tästä "ylimääräisestä" pätkästä olimme kuitenkin suunnitelleet saavamme taas korvaushirttä talon muihin osiin. Tällaisen alun jälkeen odotukset muun rungon osalta eivät olleen kovin korkealla, ja työtä jatkettiin pieni pelko persauksissa.
Eniten ulkolaudoituksen alta paljastuvan rungon kunto jännitti meitä talon seinustoiden tiheän kasvillisuuden vuoksi, sillä tällaisen (jos minkäänlaisen) talon seinustoille ei pitäisi puiden ja pensaiden antaa kasvaa ihan kiinni ja kovin tiheään. Tämän talon kohdalla oli kyllä jo melkoista pusikoitumista havaittavissa, jos nyt esimerkiksi katsoo toista kuisteista. Tämä kuisteista pohjoisempi oli ollut käyttämättömänä noin 80-luvun puolivälistä, ja katon jiireistä oli vesikin jo päässyt valumaan hirsiseinälle ja satelemaan sisälle. Kuistin muoto muistutti lähinnä suunnikasta (mitä onnistuneesta kuvakulmasta ei heti havaitse), minkä vuoksi arvelimme myös kuistin kauniiden ikkunoiden olevan mennyttä (amatöörit!). Irroteltuamme ikkunat vain jotta lasinsiruja ei päätyisi pitkin pihaa, totesimme kuitenkin ikkunat suureksi yllätykseksemme lähes suoriksi ja puuosat kohtuullisen kuntoisiksi, joten talteenhan ne päätyivät, tuhannen muun tuunattavan tavaran joukkoon. Jonkun muun mielestä nekin olisivat olleet ihan kaatopaikkakamaa, mutta työtä pelkäämätön ikkunanhalaajahenkilö näki niissä (melkein) pelkkiä mahdollisuuksia! Mutta ei niistä sen enempää, ikkunoiden jatkojalostus on sitten ihan oma tarinansa, johon palattakoon siihen myöhemmin.
Mainitsemani tiheä kasvillisuus seinustoilla oli aiheuttanut tuhoa myös muurahaispesän muodossa. Tai olivatko ne nyt varsinaisesti kasvillisuuden tuomaa, mutta suojaamaa ja piilottamaa ainakin. Näin kekomuurahaiset olivat saaneet perustaa seinän viereen, osin ulkolaudoituksen ja hirsirungon väliin, melkoisen yhdyskunnan ihan omassa rauhassaan. Muurahaisten hävittäminen vaati isosti lapiohommaa ja valitettavasti myös melkoisia myrkkymääriä, ja muistoksi siitä jäi, mitäs muuta kuin reikä seinään. Ja siis todellakin, vuosien mittaan muurahaiset olivat syöneet vankkaan hirsiseinään useamman nyrkin mentävän reiän. Kaikki kunnia siitä saavutuksesta ja ahkerasta työstä, mutta sittenkin, voihan prkl sentään. Tästä oppineena ja muistiin merkittäköön; tulevan talomme seinustat pysykööt kaikenlaisesta vihreästä vapaana vyöhykkeenä!
Urakkaa kerrakseen ulkoverhoilun kanssa, mutta tulipa tehtyä. Ja koska runko edelleen todettiin kunnoltaan kohtuulliseksi, päätimme jatkaa projektin parissa taas seuraavaan vaiheeseen. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa, ja jos mummokin, niin kyllä sitten mekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti