22.7.2014

Höyläten ja fiilaten!

Siirretty hirsitalo luokitellaan rakennusteknisesti uudisrakennukseksi, mikä tarkoittaa esimerkiksi talotekniikan ja energia-asioiden osalta moderneja ratkaisuja. Siirtoprojektiin tuskin kuitenkaan lähdetään tavoitteena täysin uudenaikainen asumus, ennemminkin tähän ryhdytään rakkaudesta vanhaan, ja hankkeen tuloksena tavoitellaan vanhan talon tunnelmaa, näin ainakin meillä. Parhaimmillaan projekti yhdistää ikiaikaisen ja nykyaikaisen, sekä molempien parhaat puolet.

Aiemmin blogissa olen jo kertonut kahdesta kuistillisesta entisöitäviä ikkunoita, ja niihin liittyvistä 141:stä lasiruudusta. Pelottava ajatus juuri tällä erää, joten unohdetaan se, ja kiinnitetään katseet kattoon ja lattiaan. Lapsuudessani talossa asuessamme sen paremmin hirsirunko kuin vanhat lankkulattiat tai katotkaan eivät olleet näkyvillä, lukuunottamatta vanhan pirtin osaa, joka oli olohuoneemme. Lapsena ei kattoa kyllä tullut "sillä silmällä" vilkuiltua, ja vanhojen kattoparrujen ja leveiden laipiolankkujen kauneuden on tullut havainneeksi vasta projektin myötä. Muutoinkin talon "vanhuus" ja sen mukanaan tuoma tunnelma on selkiytynyt mielessäni vasta talon kanssa puuhattujen satojen työtuntien mukana. Lukuisten, kullekin ajalle tyypillisten lattia- ja kattopintojen alta paljastuneet ikivanhat puupinnat ovat osa sitä tunnelmaa, jota nyt pidän tavoiteltavana ja projektin onnistumisen mittarina, ja jonka säilymistä talon vaihtaessa paikkaa jännityksellä odotamme. Tuleeko talo uudessa paikassaan tuntumaan vanhalta ja tutulta, ja vieläpä vanhalta tutulta? Mitäs jos se tuntuukin ihan vieraalta, eikä ollenkaan omalta, eikä siltä mitä odotimme? Tai mikä kauheinta, jos se ei tunnukaan miltään? Luulen kuitenkin, että kaikki projektin parissa hikoillut tunnit tekevät tehtävänsä, ja talo tuntuu juuri oikealta ihan ensi hetkestä lähtien - ellei se sitten tule jo ihan totaalisesti korvista ulos siinä vaiheessa...

Mutta aasinsillan kautta otsikon asiaan. Nuo mainitut lattia- ja kattolankut otettiin purkuvaiheessa hyvään talteen, numeroituna ja dokumentoituna. Muistiin on tällaisessa projektissa ihan turha luottaa, kaikki kannattaa kirjata ylös ja talteen, koska niiden muistettavien asioiden pariin palataan todennäköisesti vasta pitkän ajan kuluttua, eikä niitä asioita silloin enää millään muista. Dokumentoinnissa on hyvä ottaa joku logiikka, esim. numerointi tietystä ja samasta nurkasta alkaen, ja pysytellä sitten siinä, jotta turhalta päänvaivalta vältytään. Meillä lattioiden nosto tehtiin kesällä 2013, tänä kesänä aloitettiin lankkujen maalinpoisto, ja paikalleen ne päästään laittamaan ehkä ensi kesänä - jos maalinpoisto on siihen mennessä edes saatu suoritettua. Ennen lattialankkuihin ryhtymistä kävimme laipioiden kimppuun, aseenamme nauhahiomakoneet, ja kas kun se sujuikin mukavasti;


...ja jälkeen!
Ennen...





















Työtä varten olimme vuokranneet kaksi nauhahiomakonetta, ja niille hiomapaperia eri karkeuksilla. Yrityksen ja erehdyksen kautta tekniikka kehittyy, ja alkukankeuden jälkeen homma sujui sutjakkaasti kun Oliver meni edellä karkeammalla, 40:n paperilla, ja minä tulin perässä 80:n paperilla. Lopuksi vielä viimeistely käsipelillä ja 100:n paperilla, ja avot! kun tuli hienoa jälkeä! Jäljelle jäi asiaankuuluvaa patinaa ja pientä kolhua, ja samalla sopivasti siistiä pintaa. Pölyistä puuhaa, ja liitumaalin maun muistaa ja maistaa vielä pitkään. Tähän työhön kannatti ihan ehdottomasti ryhtyä, suhteellisen kivuton juttu ja kohtuullisella työmäärällä, ehkä neljä kokonaista työpäivää n. 60 neliön alasta. Ja kun olosuhteet olivat muutenkin kohdallaan, niin tästä osa-alueesta jäi kyllä voittajan fiilis!



Samalla tekniikalla ja mukavalla meiningillä sujui myös välikattoja kannattelevien parrujen hiominen;





Jotta elämä ei kuitenkaan olisi liian helppoa, osoittautui lattialankkujen maali astetta sitkeämmäksi. Kokeneempi perinnerakentaja olisi sen varmasti osannut jo ennakkoon meille kertoa, mutta onneksi tässä projektissa ei tulevasta aina niin tiedä, ja innolla käy seuraavan vaiheen kimppuun. Reippaina käymme rekan alle ja sitä rataa. Onnistuneen hiontaprojektin jälkeen ajattelimme jatkaa samalla tekniikalla lattioiden kimppuun, mutta eri karkeuksilla kokeiltuna lopputulos oli aina sama; hiomisesta syntyvä lämpö sulatti maalin, joka liimamaisena nauhana sitten tukki hiomapaperin saman tien. Kuumailmapuhallin tuntui purevan maaliin melkoisen hyvin, joten vuokralle haettiin Speedheater, eli infrapunalämmitin, jolla saa kätevästi lämmitettyä kuumailmapuhallinta isomman alan, ja jonka voi siirtää lämmittämään seuraavaa kohtaa samalla kun itse putsailee edellistä kohtaa. Kuulostaa kätevältä, mutta silti ihan pirullista hommaa, niin tiukassa maalikerrokset tuntuvat istuvan. Tavallisen skraban kanssa nysäämistä aikansa katseltuaan isäni kävikin etsimässä meille astetta järeämmät aseet; vanhan puimakoneen olkisilppurin terät. Näillä jokaisesta hyvinvarustetusta kotitaloudesta löytyvillä välineillä homma helpottui aika tavalla, mutta kyllä tässä hommassa siltikin käsivartensa kipeiksi saa! 



Mekaanisen maalinpoiston ohella kokeilimme lattialankkuihin ja -lautoihin myös maalinpoistoainetta, joka kolmen tunnin vaikutusajan jälkeen kyllä irrotteli maalikerroksia, mutta tuntui muutoin aikamoiselta "sottaamiselta". On kuitenkin täysin mahdollista, että yhden huoneellisen verran mekaanista poistoa saa riittää, ja seuraavassa vaiheessa ryhdytään tuohon kemialliseen maalinpoistoon, siinä määrin työ saa käsivarret huutamaan hoosiannaa.

Valmista on tullut...

...mutta tekemistäkin vielä riittää!
Yksi perinnerakentaja eräällä käymälläni vanhojentalojenhalauskurssilla päivitteli ihmisten intoa vanhojen lattioiden säästämiseen. Työn määrä lattioita kunnostettaessa kun ei varsinaisesti säästä rahaa, ainakaan jos työn (=irrottaminen, maalinpoisto, pahimpien kolhujen tasoittaminen, takaisin paikalleen asentaminen, uusi pintakäsittely) teettää kokonaan ulkopuolisella tekijällä, eikä se itse vuokravehkeillä tehdenkään ole ilmaista. Uuden lattian saisi hyvinkin halvemmalla, ja kuluneen lattian ystävä kolhii sen uutuudensileän lattian sopivan kuhmuiseksi ihan ilmaiseksi. Jo tässä vaiheessa lattiaprojektia voin kyllä täydellä sydämellä todeta, että järkeä tässä ei tosiaan ole pätkän vertaa - ja silti ja juuri sen vuoksi tunneside näitä lattioita kohtaan on niin suuri, ettei siinäkään meinaa olla mitään järkeä. No mutta, vähän sama tilanne kuin työmaalla juuri paikoilleen asennettujen kattoparrujen kanssa - niiden hellä silitteleminen liikutuksen kyynel silmänurkassa ei sekään ehkä aivan vakuuttanut työmiehiämme henkisen hyvinvointini tasosta. Yllättävän tunteikasta puuhaa tämä perinnerakentaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti