Eräs tuttavani kirjoittaa omassa blogissaan uuden hirsitalon rakentamisesta. Oman projektinsa myötä he olivat päässeet tutustumaan talotoimittajansa hirsitehtaaseen, ja blogissaan ystäväni kirjoittaa: "Asiakkaan näkökulmasta on kuitenkin kiva, että tuotteet ovat laadukkaita ja "millintarkkaan" tehtyjä eikä käsin sinnepäin veistettyjä." Niin, ihan samaa me emme voi sanoa, mutta on suurta rikkautta, että meistä jokaiselle löytyy se itselle ihanin vaihtoehto. Ja jotenkin ymmärrän hyvin, että tämä tällainen ei tosiaan ole se kaikkien unelma;
Terkkuja siis tässä kohtaa Kirsille, ja kaikkea onnea uuteen kotiinne!
Siirrettävän kehikon iästä meillä ei ole tarkkaa tietoa, mutta paikallisen rakennuskantainventaarin mukaan talo olisi edellisen kerran jossain muodossa siirretty vuosina 1811 - 1813. Tämä tarkoittaa varsin pitkää ikää osalle hirsistä, mikä taas vastaavasti näkyy hirsien kunnossa. Matkan varrella on onneksi ollut hienoa huomata, miten vuosikymmenten altistus niin paahtavalle auringolle, paukkuvalle pakkaselle kuin piiskaavalle sateellekin saa hirren ehkä päältäpäin näyttämään haperolta ja heikolta, mutta tapitusta varten tehtävän poraamisen puskevan samasta hirrestä täysin tervettä, vaaleaa ja puhdasta purua. Tietääksemme vanhojen hirsien iänmääritystä (oikeammin prosessissa määritellään kyseisen puutavaran kaatamisen ajankohta) tehdään Joensuun yliopiston dendrokronologian laboratoriossa, ja jossain vaiheessa olisikin huikean mielenkiintoista saada tietää käytössämme olevan puuaineksen tarkempaa ikää. Dendrokronologia kuulostaa kuitenkin niin hienolta sanalta, että kaiken siihen liittyvän on varmasti oltava kovin kallista, eikö vain? Sivustolta löytyi kyllä hinta-arvio moiselle, 300 - 20 000 euroa, aika laaja skaala? Valitaan tästä kuitenkin tuo 300 eur, niin saadaan hommaan jotain järkeäkin... Oikeasti palataan asiaan, jos tässä suhteessa pääsemme ajatusta pidemmälle, tuskin ihan heti kuitenkaan.
Jokin aika sitten laitoin blogiin kuvan, jossa hirsikertoja oli päästy tekemään n. 1,5. Siinä vaiheessa hirret olivat olleet tontilla ehkä parisen viikkoa, eli oltiin toukokuun alkupuolella. Nyt kun pystytystyötä on takana 2,5 kuukautta, näyttää tilanne suunnilleen tältä, ja oikeasti jo vähän paremmaltakin;
Pystytystyö on edennyt kutakuinkin toivotulla tavalla, kesäkuun huonoista säistä huolimatta. Kovinkaan moni palanen ei ole tainnut istua paikalleen ilman pientä säätämistä, ja korvaavia osia on jouduttu veistämään tuon tuostakin. Seinät ja katot ovat olleet vanhan talon tapaan herttaisella tavalla vinot, ja mm. eteisen seinälinja suoristettiin, vaikka se olikin alkuperäisellä sijainnillaan "vain" 15 cm vino. Tämä taas aiheutti harmaita hiuksia keittiön kattoparrujen paikalleen laittamisessa, eli kun yhden ongelman ratkaisee niin saattaa tulla samalla aiheuttaneeksi uuden. Kaikenkaikkiaan, alhaalta ylöspäin tultaessa erilaiset haasteet ja ongelmanratkaisukykyä mittaavat kompatehtävät tuntuvat pysyvän määrällisesti samana, vain ongelmien laatu vaihtelee. Ylöspäin mentäessä lisähaastetta tarjoaa myös tavaran liikuttelu, sillä 10,8 metrinen hirsi saattaa olla yllättävänkin painava...
Kehikon kasaamiseen en itse ole juurikaan (=en ollenkaan) osallistunut, kun osaamista ei ole, työmaalla ei halua olla tekemisen tiellä, ja toisaalta muutakin tekemistä riittää. Oliver sen sijaan on päässyt hirsimiesten oppiin ainakin sen verran, että on saanut jonkinlaisen käsityksen tekemisen meiningistä. Ei tällä kokemuksella ehkä vielä omin voimin sitä pihasaunaa pystytetä, mutta jämähirttä kun tulee riittämään, niin jos sitten vaikka kasvatuslaatikkoa kesäkurpitsoille tai jotain.
Projektin edetessä yksi ajatuksia herättävä aihe on ollut asumiseen liittyvät kauneusihanteet. On selvää, että vanhan, monin paikoin useampaan kertaan käytetyn rakennustavaran kanssa touhutessa ainakaan virheetöntä ja uutuudenkiiltävää pintaa ei olla hakemassa. Jo ennen siirron aloitusta meiltä myös kysyttiin, millaista "laatua" työltä haluamme, eli missä määrin kauneusvirheitä kestämme. Vanha ja kulunut voi olla pittoreskia ja niin "ihanan maalaisromanttista", mutta missä kohtaa se on niin kulunutta, että se muuttuu jo rumaksi, tai jopa susirumaksi? Missä suhteessa vanhan rinnalle voi asentaa uutta, ja missä sen uuden paikka on? Entä miten paljon sitä vanhaa pintaa voi kaunistaa esim. hiomalla, ilman että samalla tuhoaa näkyvistä kokonaan sen historian? Ja mitä tehdä seinälle, jossa osa on tavattoman kaunista ja jykevää vanhaa hirttä, ja osa taas ronskisti kirveellä veistettyä siinä vaiheessa, kun seinää on levytystä varten tasoitettu? Tai jos lahovaurio tai jonkunlainen jumi on nakertanut muuten hyvästä hirrestä tai lankusta puolet, voiko sen vielä käyttää, ja miltä se sitten taas näyttää? No vaikkapa tältä;
Eli sinne vaan seinään, ihan hyvä siitä tulee. Monta näkökulmaa tulee pohdittavaksi, ja jokainen käyttöön tuleva rakennusosa harkitaan huolella. Tärkeintä kuitenkin on, että meillä on täysi luotto siihen, että ammattilaisemme osaavat työnsä. Ja toisin kuin tämänkertaisesta kuvamateriaalista voisi päätellä, suurin osa syntyvästä pinnasta on tavattoman kaunista. Ne pienet kauneusvirheet helpoimmillaan määrävät vain taulujen paikat, ja hankalimmillaankin ne voi piilottaa paneelin tai tapetin taakse. Tai sitten vain tottua katselemaan niitä, sekin on aina yksi vaihtoehto, ja käy vieläpä kuulemma aika helposti. Yksi on kuitenkin varmaa - samanlaista taloa ei ole kenelläkään!
P.S. Villa Senobia on nyt myös Facebookissa. Kannattaa poiketa kurkistamassa, sillä sieltä löytyy mm. enemmän kuvia aihealueittain kansioihin lajiteltuna!
Hyvää hirsien pystytystä! Toivottavasti saatte katon päälle ennen koleita ilmoja. Vai mikä on suunnitelma?
VastaaPoistaKiitoksia! Tavoitteena on saada runko aluskatteeseen saakka tänä kesänä / syksynä, ja jättää se sitten talven yli painumaan. Vesikatto tehdään sitten joskus ensi kesän aikoihin.
Poista