Kevät toi, kevät toi muurarin...

Kuten aikanaan jo Tapio Rautavaarakin sen tiesi (kuuntele tästä Muurari), tuppaa kevät aina tuomaan rakennustyömaille erilaisia kädentaitajia. Tuon mainitun muurarin lisäksi tulossa olisivat kuulemamme mukaan ainakin maalari (eli minä) ja hanslankari (muurarin apupoika eli Oliver), ja onpa meillä yksi rantojen hampparikin näkynyt, itseään lautapojaksi ehdottamassa. Siitä ei kauppoja ainakaan tässä vaiheessa syntynyt, mutta koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Tällä hampparilla oli kuitenkin kaunis ajatus, hän voisi kyllä tehdä ettei emännän itse tarvitsisi, kiitos siitä joka tapauksessa!

Mutta siis muurari. Jo hankkeen varhaisessa suunnitteluvaiheessa meille oli selvää, että maalaiskeittiöön kuuluvat niin leivinuuni kuin puuhellakin, joille myös tarvittava tila talosta luontevasti löytyi keittiön ja olohuoneen välistä. Lisäksi meitä houkutti ajatus perinteisestä peltikuorisesta pönttöuunista, jonka paikaksi valikoitui makuuhuoneen ja vierashuoneen välinen nurkkaus. Pönttöuunin toteutuminen oli useampaan otteseen mietinnässä, kyllä vai ei, mutta lopulta ehkä tunne voitti järjen, ja sellainen päätettiin tehdä.

Muurarin tulosta tehtiin kaupat jo viime kesän puolella, kun vanhempieni naapurissa asuvan Hannan perheeseen sellainen sattumoisin kuuluu. Suositukset sekä referenssit vaikuttivat oikein hyviltä, ja kun ensitapaamisestakin syntyi vallan hyvä fiilis, niin kolmen viikon muurausurakka merkittiin kalenteriin noin vuotta aikaisemmin. Tuossa vaiheessa meillä oli haaveestamme vain suttuinen lehtikuva (alla), mutta sillä päästiin hyvin liikkeelle, ajatuksesta saatiin kiinni, ja meille muodostui jo hyvin luottavainen olo - joka ei muurausprosessin myötä sittemmin joutunut kertaakaan koetukselle, niin mainiosti kaikki sujui!

Jotain tähän tyyliin sen olla pitäisi...

Muurarin tuloon valmistautuminen meidän puoleltamme tiesi paitsi saamamme ostoslistan kilpailuttamista ja hankkimista, myös uuninluukkujen kunnostusta. Leivinuunin luukku meillä oli vanhasta talosta omasta takaa, ja puuhellan luukut otimme talteen luvan kanssa tuttavan purkutalosta kuistilta lojumasta. Yhdet pönttöuunin luukut olimme löytäneet tontillamme sijaitsevan riihen alta, ja kuin ihmeen kaupalla ne sattuivat olemaan juuri suunnitellun 70cm halkaisijaltaan olevan uunin luukut, jopas sattui! Osin aika hurjassakin kunnossa olleiden luukkujen kunnostustyöhön käytiin aseena poranterään kiinnitettävä teräsharja, jonka olimme Rakennusapteekin käsikirjasta oppineet olevan sopivan hellävarainen käsittely tähän puuhaan. Ja aika kätevästi se kävikin, vai mitä tuumaatte?

 

Puuhellan kansilevyn olimme sentään ostaneet valmiiksi kunnostettuna Porvoon Wanhasta Rautakaupasta!

Muurarin saapumiseen sopivaksi oli ajoitettu myös Oliverin alkava kesäloma, jonka missio oli yksinkertainen - tehdä mitä muurari käskee! Luottotavarantoimittajamme, Pälkäneen Rautian, kuski kovasti toivotteli onnea urakkaan, olisihan edessä sisään kannettavaksi n. 20 000 kiloa tavaraa tiilien ja laastin muodossa. Itsekin olin pienesti kevään mittaan vihjaillut kuntosalikäyntien olevan mahdollisesti hyvä ajatus, mutta hanslankari vakuutti urakasta selviävänsä, ja niin myös teki - iso käsi Oliverille siitä hyvästä, well done! Samalla iso kiitos myös tiilipoikana toimineelle isälleni, jälleen kerran!

Ja näin se homma eteni;

Alkumetreillä

Miten kaunis voikaan olla hyvin mietitty piippu!

 

Puuhellaa pukkaa!

 

Leivinuunin sydämeksi luonnonkiveä

 

Leivinuunia pukkaa



Välipohdintaa, romanttista vai kulmikkaampaa tyyliä?

Tiilenleikkaaja työssään



Siitähän syntyy huuva!

 

Puuhella ja leivinuunin luukku keittiöstä katsottuna, huuvan alla tila myös kaasuhellalle.

 

Leivinuuni ja hormi olohuoneesta katsottuna

 

Muurausurakasta jäi tällä erää puuttumaan makuuhuoneen pönttöuuni sekä pintojen viimeistely antiikkilaastilla, mihin varattiin jälleen aika ensi vuoden kesäkuulle, ehtiihän sitä silloinkin.

 

Mutta siis kertakaikkiaan - olisimmeko meille täydellisempää puuhellaa, leivinuunia ja piippuja voineet mistään muualta saada? Kuten muurarille itselleenkin totesin, meille tuli niin kauniit tulisijat, että edelleen itkettää kun niitä katsoo - valtaisan suuret kiitokset, Uunimuurari Petteri Stubb!

 

 

Ja niin, jos kevät toikin muurarin kollegoineen, niin pääskyhän se vasta onkin varma kesän merkki - vaikka sitten pirtin nurkassa pesimässä...!

 

 



Here we go again!

Blogihiljaisuuden selittely näyttää nykyään olevan kaikkien blogikirjoitusteni päällimmäinen viesti... Tällä kertaa syynä ei ole se, etteikö olisi tapahtumia kirjoitettavaksi, vaan yksinkertaisesti tekemisen valtava määrä! Kevät on ollut kiirettä niin palkkatyössä kuin täällä tontin työleirilläkin, vapaa-aika on jäänyt aika tavalla nollaan, eikä kaiken kiireen keskellä ole ehtinyt eikä jaksanut istua koneen äärelle kirjailemaan kuulumisia. No, kesälle riittää kyllä vielä paljon kerrottavaa, kaikki vaiheet kuvataan ja kirjaillaan muistiin kun vaan keretään!

Talven ja kevään mittaan tuli tehtyä paljon ajatustyötä projektin edistämisen tiimoilla, ja suunnitelmat kirkastuivat pääasiassa talon ulkopuolisia osia koskeviksi. Meneillään olevan rakennuskauden tavoitteina ovat siis hirsirungon ulkopuolista lisäeristämistä varten tarvittavan ulkorungon rakennus, seinäeristeiden puhallus sekä ulkoverhoilu maalauksineen. Katon osalta työtä teettävät räystäät ja muu rakenteen viimeistely ennen varsinaisen vesikaton asennusta. Myös kuistien rungot on saatava sille mallille, että kattomies pääsee tekemään niiden vesikatot, muutoin niiden edistäminen on kiinni muusta ehtimisestä. Sisäpuolella tehtävää on vähintäänkin puuhella-leivinuunin, pönttöuunin sekä piippujen ja palomuurien muuraus. Ja kun talvella tilatut ikkunat ja ovetkin saadaan asennettua, alkaa pytinkimme toivottavasti pikkuhiljaa näyttää ihan oikealta talolta!

Kuluvan kesän lomat, kuten jo kolmen edellisenkin vuoden lomat, olemme pyhittäneet pytingille. Tänä kesänä jopa siinä määrin, että Oliver on ottanut töistä palkatonta vapaata ja laittanut yrityksensä hyllylle kesä-heinäkuun ajaksi, jolloin aikaa raksailulle jää kokonaiset yhdeksän viikkoa! Julma totuus kun on, että jos itse tienaa vähemmän kuin mitä raksamies maksaa, niin silloin kannattaa painaa itse hommia vaikka sitten apumiehenä tiiliä ja lautoja kantamalla. Itselläni "lomaa" on seitsemän viikkoa, joten toiveissa on ehtiä itse tekemään aika paljonkin! Ja jo kuluneiden kahden viikon perusteella voimme todeta, että tekemisen meininki on aika paljon totisempaa kuin koko projektissa tähän saakka, huh sentään.

Muttamutta. Ennenkuin mennään sen syvemmälle tämän kesän tekemisiin, palataan vielä kevään ensimmäisiin askeleisiin. Perustusten teon aikoihin tontilla tehtiin louhintatöitä, kun talon kellaritilaan tulevan teknisen tilan tieltä räjäytettiin pienesti kalliota. Syntyneet kivi- ja maakasat ovat lojuneet nurkissa nyt muutaman vuoden, ja ennenkuin niitä lähdettäisiin sen enempää tontille pengertämään, oli syytä ottaa talteen kiveä suunnitteilla olevaa vierasparkkipaikkaa reunustavaa kivimuuria varten. "Ottaa talteen" on tosin ehkä hieman väärä ilmaisu, oikeammin siis kuskata kivet toiselle puolelle tonttia ja rakentaa muuri, ei kai sitä sen enempää kannata ihmettelemään jäädä?

Isän kaivurista on jo monta kertaa projektin varrella ehditty iloitsemaan, ja niin tälläkin kertaa. Vaikka kottikärryhommat sopisivatkin perinnerakentamisen henkeen paremmin, niin selkä kyllä kiittää kaivuria kivien siirtämisestä tontin toisesta päästä toiseen. Ja kas näin tämä homma toimi;

Ja ohoh kun syntyikin näppärästi pientä kaunistusta vierasparkkipaikan ympärille, tuntevat sitten vieraat olonsa tervetulleeksi, toivomme. Ei muuta kuin tähän suuntaan siis!

Ikkunankunnostuksen ihmeellinen maailma

Lokakuussa päättyneen edellisen rakennuskauden jälkeen hiljaisuudesta blogissa on näköjään tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Projekti onkin ollut paljon poissa silmistä, mutta ei millään muotoa poissa mielestä. Ajatustyötä ja sekalaisia suunnitelmia aiheen parissa on tullut tehtyä varsin paljon, mutta tekemättömyys tontin suunnalla on tehnyt todella hyvää, ja vasta kevään korvalla tontille palattuamme olemme todella vasta huomanneet, miten puhki tähän puuhaamiseen silloin lokakuun lopulla, tonttia talvilevolle saatellessamme olemme olleet. Kaikki on jäänyt silloin vähän riipin raapin, ja kevään tultua on suorastaan hävettänyt, mihin kuntoon tilukset on silloin tullut jätettyä - jos jonkinlaista rojukasaa ja muoviroipetta nurkat pullollaan. Lienevätkö nuo rojut kenenkään muun silmään iskeneet siinä kaiken muun epätäydellisyyden keskellä, mutta omia silmiä taakse jätetty sotku kyllä on avannut.

Talvitauko on siis tehnyt tehtävänsä, ja nyt hommiin ryhtymistä ei enää millään malttaisi odottaa! Hyvää "kurinpalautusta" rakennuspuuhiin tulikin hiljattain päättyneellä talvilomalla, jonka kunnianhimoisena tavoitteena oli saada pyhäkuistin ensimmäisen erän ikkunoiden lasitus pykälään. Tavoite tuli myös saavutettua, mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin ennen henkseleiden paukuttelua.

Vanhasta talosta otimme aikanaan talteen toisen kuistin ikkunat, alunperin kylläkin vain säästääksemme pihaa lasinsiruilta kuistia maan tasalle jyrättäessä. Siinä vaiheessa jäkälää kasvaneet pokat eivät antaneet aihetta hurraa-huutoihin, mutta kun ei niitä hävitettyäkään tullut (onneksi!), tuli into yrittää ikkunoiden kunnostusta omin voimin. Ja kuinka ollakaan, jo hetikohta kahden ikkunankunnostuskurssin sekä kahden talven yli työväenopiston kurssilla sitkeästi tehdyn työn ansiosta ikkunat olivatkin valmiita lasitettaviksi! Alla listattuna tehdyt työvaiheet, joiden oikeellisuudesta en ihan välttämättä lähde takuuseen, kun koulukuntiakin tässä lajissa on erilaisia. Kyseessä ei siis ole työohje, vaan muistutus itselleni, jos joskus vielä harkitsen samaan ryhtymistä.

• pokien ja ruutujen merkintä / numerointi, jotta oikeat ruudut osuvat omille paikoilleen sitten joskus lasitusvaiheessa. Näennäisesti saman kokoiset lasitkaan kun eivät viereisen pokan lasiaukkoihin välttämättä ihan noin vaan istu!
• vanhojen pintakittien poisto, vanhojen lasitusnaulojen / lankojen poisto ja lasien irrotus. Omissa ikkunoissa suurin osa kiteistä lähti kevyesti puukonkärjellä kaivertamalla, mutta sitkeämmät kohdat olivat haasteelliset. Kuumailmapuhaltimen käyttö auttaa, mutta liika lämpö hajottaa vanhat, ihanat lasit, joten varovaisuutta tarvitaan. Samoin kuin naulojen poisto, parikin lasia taisi itselläni helähtää rikki pihtien lipsahtaessa... Pari perkelettäkin taisi siinä samalla helähtää, kyllä.

• kittiurien puhdistaminen kitinjäämistä, maalinpoisto. Pitkäpiimäistä hommaa jos joku. Puukkoa, kuumailmapuhallinta, skrabaa. Puukkoa kuumailmapuhallinta, skrabaa. Toista noin tuhat kertaa.

• tarvittavien puukorjausten tekeminen, tuskaisan vaikeaa. Eikä välttämättä edes vaikeaa, mutta itselleni epämieluisa vaihe siksi että osaaminen on nolla, ja ryhtyminen tuntui hankalalta ja sai välillä jopa välttelemään työhön ryhtymistä. Tehdyistä korjauksista olen kylläkin ylpeä, eikä muilta kysytä.

• pokien nurkkien tapittaminen suhteellisen suorakulmaisen muodon ja tukevuuden tavoittamiseksi. Kumma miten neljästä kulmasta kolme voi ollakin suoria ja yksi sitten sinnepäin. Onnea vaan karmien tekijälle!

• hionta. Itse käytin alkuun karkeutta 80, lopuksi karkeutta 120. Ja koska kaltaiseni aloittelija ei erota mihin karkeuteen on viimeksi tehdessään lopettanut, tuli jokainen poka hiottua noin neljään kertaan, aina vuorotellen karkeampaa ja hienompaa.

• pokien sively 60-asteiseksi lämmitetyllä raa´alla pellavaöljyllä, tarkoituksena kyllästää puuta, jotta myöhemmin siveltävän pellavaöljymaalin öljy ei imeytyisi puuhun. Käsittelyn väitetään pidentävän maalin elämää kaksinkertaiseksi, mene ja tiedä sitten. Lämmitetyn öljyn tuoksusta tuli joka tapauksessa nakkikioskifiilis, hodarin paikka homman jälkeen!

• kittiurien sively sellakalla, tavoitteena säilyttää kitin elastisuus, kun kitin sisältämä öljy ei pääse sellakan läpi ilmeytymään puuhun. Ja sellakkahan on siis aine, jota saadaan Kaakkois-Aasian ja Intian itäisten osien metsissä elävän kirvanaaraan munakoteloidensa suojaksi erittämästä hauraasta aineesta ja spriistä sekoittamalla. Ihan perusjuttu.

• pohjakitin levitys, lasien varovainen painaminen paikoilleen, väljempien lasiaukkojen "tikuttaminen" lasin liikkumisen estämiseksi, kiinnityksen varmistaminen lasituslangalla, ylipursunneen kitin siistiminen pokan sisäpuolelta. Pohjakitiksi käytin puristintuubissa (tai mikä sen tötterön nimi sitten onkaan) saatavaa Tikkurilan vanhan ajan pellavaöljykittiä, joka mikrossa pienesti lämmitettynä on sopivan notkeaa ja siten suhteellisen nopeaa levittää. Sopivan notkeuden ja kitin määrän löytää nopeasti, ehkä jo joskus kymmenennen ruudun kohdalla.

• mahdollisesti puuttuvien lasiruutujen leikkaaminen korvauslasiksi varatusta, vanhoja ruutuja vastaavasta lasista. Lämpimästi suosittelen harjoittelemaan "tavallisella", nurkissa tyhjänpanttina lojuvalla ikkunalasilla ennen vanhan puhalletun lasin leikkaamista - onneksi on YouTube, josta löytyy opetusvideo joka lähtöön. Ei ihan helppoa, mutta mahdollista, jos kerran itsekin siinä onnistuin.

• pintakittaus veteen kastetulla kittiveitsellä viimeistellen. Päällikittinä käytin "lasimestaritasoista" (kuinkas muuten!) viiden kilon pöntössä myytävää kittiä, josta muotoilin sopivan makkaran, jonka sitten kittiveitsellä muotoilin oikeaan malliin. Ja tässä vaiheessa oikea tekniikka alkoi valjeta ehkä joskus 30. ruudun paikkeilla.

• tekemättä onkin sitten enää maalaus, jonka aion suorittaa Allbäckin ikkunamaalilla, joka on perinteinen pellavaöljymaali. Maaliin on valmiiksi sekoitettu sinkkivalkoista, joka taas estää tai ainakin hidastaa maalin pintaan ajan kanssa mahdollisesti muodostuvien homepilkkujen ilmaantumista. Kokemukset maalausurakasta seuraavat näin ollen myöhemmin

 

Talviloman ansioina on siis viisi pokallista ja 55 ruudullista lasitettua ja kitattua kuistinikkunaa. Tekemisen meininkiä ja totista työtä, mutta jollain tapaa tavattoman terapeuttista, isän konehallista katsottuna kavala maailma ja arkiset palkkatyöhön liittyvät asiat olivat kovin kaukana. Ja koska tekeminen oli niin mukavaa, on hyvä että edessä on vielä puusepälle malliksi viedyn ikkunan, mallin mukaan tehtyjen viiden lisäikkunan sekä arkikuistin neljän (15-ruutuisen) ikkunan laittaminen.

Kyllä muuten saattaa sitten joskus aikanaan kylmä valkoviini kuuman kesäpäivän iltana siinä kuistilla maistua?

Unelmia ja toimistohommia

Rakennusprojekti ei ole pelkkää rakentamista, vaan se on myös paljon paperitöitä, mistä puolesta projektia en tähän mennessä ole paljon tullut kertoilleeksi. Silloin joitakin vuosia sitten purkutöihin ryhdyttäessä ei papereita vielä paljon täytelty, mutta viimeistään tonttikauppojen tultua ajankohtaisiksi pääsimme perehtymään myös rakentamisen byrokraattiseen puoleen. Ja kuten kaikissa projektimme vaiheissa, myös näissä asioissa olemme vähän kuin vahingossa ajautuneet hyvin omatoimiseen touhuamiseen, sen enempää mistään tietämättä. 

Tontin sijaitessa kaava-alueen ulkopuolella, ja tästä syystä rakennuslupien ollessa paikoin kiven alla, oli ennen tonttikauppojen tekoa otettava luuri kauniiseen käteen, ja lähdettävä selvittämään, olisiko rakennuslupaa edes teoriassa mahdollista saada. Kilautus kaverille eli kaavoitusarkkitehdille antoi meille toiveita - yksi ensimmäisistä kysymyksistä koski tontin kokoa, ja kerrottuani kooksi 5700 neliömetriä, kuului vastaus: "Tontin koko viittaisi siihen, että tontille mahtuu asuinrakennus". Aijaa... Meinasi siinä helsinkiläisellä mennä aamukahvi väärään kurkkuun, nykyinen asuntomme viisirappuisessa kerrostalossa kun seisoo samankokoisella tontilla autopaikkoineen kaikkineen. Ihan sen kokoluokan rakennusta emme toki olleet suunnittelemassa, mutta siis mahtuu, oikein hyvä!

Taustatiedoiltaan nollatasoinenkin rakentaja saa asioista selvää kun kyselee ja ihmettelee ääneen, ja jaksaa surffata netissä, liian helpoksi asioita ei kuitenkaan ole tehty. Pelkästään alan nimikkeistö on monimutkaista, kuka esimerkiksi ymmärtää mitä sana "suunnittelutarveratkaisu" tahtoo kertoa? Minä en ainakaan tajunnut, enkä ihan tajua vieläkään, mutta nykyään sentään tiedän sen olevan rakennuslupahakemusta edeltävä asiakirja, joka tarvitaan kaava-alueen ulkopuolella, tai jotain sinnepäin. Ja myönteisen ratkaisun tässä kohtaa helpottavan varsinaisen rakennusluvan saamista, ellei suorastaan mahdollistavan sen. Pääsuunnittelijaltamme saimme lisäksi neuvon kirjoittaa hakemuksen saatteeksi "liikuttavan tarinan", kunnanisät kun kuulemma sellaisille tuppaavat lämpenemään. Ja kun tuo liikuttavaksi tarkoitettu saatekirjelmä nostatti kyyneleet myös kanssarakentajani silmiin (liekö hänelle vasta siinä lukiessaan valjennut totuus elämästä kanssani?), niin taas päästiin eteenpäin - tarinan ansiota tai ei.

Tee-se-itse-meinigillä jatkettiin myös rakennuslupahakemuksen kimppuun, ja taas saatiin ihmetellä tarvittavia dokumentteja, mikä ihme on pohjaolosuhdeselvitys, tai kuka tekisi meille pintatasaussuunnitelman, vai tarvitaanko edes sellaista? Näiden asioiden parissa painiessa meille on muodostunut aika selkeä työnjako paperihommien suhteen. Vai miten helposti luulette näiden sujuvan siltä, joka on puoliksi saksalainen, äidinkieleltään suomenruotsalainen, ja jolle nuppu on nuppi ja nekka on nekku, päähäni kiedottu pyyhe turbiini, ja jonka mielestä ajoittainen huonotuulisuuteni kielii keskiajan kriisistä? Joten vaikka paperityö välillä väsyttääkin, niin yhtään en valita.

Itse emme toki ole kaikkia tarvittavia papereita ja suunnitelmia tehneet, vaan avuksemme olemme löytäneet ja tarpeellisiksi havainneet niin pääsuunnittelijan, rakennesuunnittelijan kuin lvi-suunnittelijankin. Paperitöiden paras vaihe on kuitenkin edelleen se hetki, kun saimme eteemme talon ensimmäiset julkisivukuvat - miten kaunis talo meille tulisikaan! Pääsuunnittelijamme osasi joko lukea ajatuksemme tai näkemyksemme osuivat muuten vain yksiin, mutta kerrasta meni kohdalleen, kiitos ja kumarrus Harrille siitä hyvästä!

Erinäisistä käytännön sanelemista syistä (ja ehkä myös tulevan emännän toiveista) talo on muuttomatkan aikana muutamilta osin muuttanut muotoaan, mutta myös vanhan talon piirteitä on jäljellä. Uusi ja vanha, Villa Senobia ylpeänä esittää;

Katsaus kuluneeseen

Pitkästä aikaa blogiin poikettuani joudun toteamaan, että edellisestä postauksesta onkin taas vierähtänyt ihan hävyttömän kauan aikaa! Vakilukijoiden lohdutukseksi kuitenkin todettakoon, että rakennusvaiheita ei ole jäänyt kirjailematta, työmaalla ei vain ole tapahtunut käytännössä mitään sitten lokakuun loppupuolen. Viimeksi kertoilemieni kattotalkoiden lisäksi lattiarakenteiden viimeistelyä ja hirsiroippeiden pilkkomista polttopuiksi, siinäpä se.

Vuoden ensimmäisenä postauksena päätin luoda kertauksenomaisen kuvallisen katsauksen päättyneen vuoden vaiheisiin, olkaapa niin hyvät;



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja tähän saakka siinä päädyttiin, eli juuri eikä melkein tavoitteeseen. Talveksi piti päästä aluskatteen alle suojaan, ja sisälläkin siihen saakka, että kevään tullen on kiva jatkaa. Työmaan mentyä talviunille lokakuun lopulla, alkoi meilläkin kuin itsestään vaihe, jonka aikana projektia ei jaksanut edes ajatella. Aika hämmentävääkin, miten niin intensiivisen tekemisen jälkeen koko homman meinasi loppuvuoden aikana lähes unohtaa? Palkkatyöt ja kaupunkielämä veivät meidät mennessään, työmaalle ei tehnyt mieli mennä edes katsomaan, eikä tämän blogin kirjoittamiseen löytynyt inspiraatiota sitten millään. Ehkä jopa hieman huolestuttavaa, kun lainanmaksun muodossa hankkeesta tulee kuitenkin aika konkreettinen muistutus kuukausittain...

 

Vuodenvaihteen jälkeen totesimme jonkinlaisen aktivoitumisen olevan kuitenkin paikallaan, jos projektia halutaan tulevan kevään ja kesän aikana edistää. Alkavan vuoden tavoitteisiin kun kuuluvat vesikaton, ulkovuorauksen ja ikkunoiden asennukset, sähköjen ja putkien vetäminen lattiarakenteisiin, tulisijojen muuraus, eristeiden puhallukset, näin muutamia mainitakseni. Ja jos mitään emme asioiden eteen nyt tee, niin eivät ne kyllä kesälläkään minnekään etene. Eikun toimeen siis!