Blogin päivityksessä onkin näköjään ollut tässä välissä
luova kolmen kuukauden tauko, miten tässä nyt näin pääsi käymään… Tässä
kuitenkin ollaan, kuukausien jahkaamisen jälkeen blogin ääreen sai vihdoin palaamaan
Julia&Julie -elokuva, jossa myös koetaan bloggaamisen tuskaa, sekä
lasillinen (lue pullollinen) hyvää punaviiniä.
Hiljaisuus kirjoitusrintamalla alkoi oikeastaan muuttokiireistä.
Talon rakentaminen ja Helsingin vuokrataso eivät ole parhaita ystäviä
keskenään, joten rakennustöiden toden teolla alkaessa päätimme etsiä yhtä
pykälää edullisemman vuokra-asunnon. Muuttaminen ei ole herkkua, eikä kivasta
kodista Oulunkylässä olisi millään haluttu luopua, mutta 160 euron säästö
kuukausivuokrassa oli kuitenkin siinä määrin hyvä houkutin, että uudeksi
asuinpaikaksemme valikoitui Pukinmäki, josta löytyikin ihan peruskiva kaksio.
Miinuspuolena mainittakoon äänieristyksen puute, sillä Oulunkylästä,
hiljaisimmasta kämpästä ikinä, paluu kerrostaloasujan normiarkeen oli aika
pysäyttävä. Seinänaapurit kun ovat pizzanpaistajia, jotka puhuvat vain
huutamalla ja tappelevat tuon tuostakin, alakerran asukkaan ollessa
wanna-be-oopperalaulaja, jonka repertuaariin kuuluu kaksi biisiä; O Sole Mio
sekä Palaja Sorrentoon, itse kitaralla säestettynä tietysti. Ajatus omakotitalosta tuntuu siis tässäkin mielessä todella houkuttelevalta… Omakotitalosta, joka juuri eräältä asiakkaalta töissä kuulemani
määritelmän mukaan tulee sijaitsemaan juuri sopivan kokoisella tontilla – niin
isolla, että kännissä mahtuu kaatumaan, mutta niin pienellä, että ehtii
naapurin puolelle oksentamaan. Erittäin hyvin sanottu!
Koska edellisestä blogipostauksesta on niin kauan aikaa,
piti itsekin ihan vilkaista, mistä sitä on viimemmäksi tullut kertoiltua. Tontin
raivauksesta näköjään, minkä jälkeen ja minkä ohessa kesän 2013 ohjelmassa oli
lattioiden purkua. Tämänikäisessä talossa oletusarvoisesti voi odottaa
löytävänsä lankku- ja lautalattioita muiden mahdollisten materiaalien alta,
emmekä mekään tässä suhteessa joutuneet pettymään. Parhaimmillaan neljän matto-
ym. kerroksen alta löytyi lähes kaikkialta lankkua tai lautaa, ja kaikki
ainakin päällisin puolin siinä kunnossa, että ne kannattaisi ottaa talteen.
Ainoastaan yhdestä huoneesta oli vanhat lankun nostettu ylös jo aiemmin, silloin
kun vanhempani 70-luvun alussa tekivät talosta ”näköistään”, ja tällöin
vaihtoivat vanhanaikaiset lankun modernimpaan, lakattuun mäntylautaan. Meidän
onneksemme (ja kun maalla ei mitään ole tavattu heittää pois) ovat nuo
talteenotetut lankut odottaneet meitä 40 vuotta riihen ylisillä, hyvä niin!
Lattioiden nostoon ei tarvittu ihmeellisiäkään välineitä,
mutta aikaa siihen meni. Tavaran dokumentointi oli tehtävä numero yksi, ja
ruutupaperivihkoon syntyi mitä säntillisimpiä piirustuksia huoneiden ja
yksittäisten lankkujen mitoista, niiden numeroinnista ja kunnosta. Kun puhutaan
pisimmillään yli 6-metrisistä vanhoista lankuista, on niiden järjestyksellä
todellakin väliä, sillä yksittäisistä lankuista kaikkine kurveineen ja mutkineen
syntyy varsinainen palapeli, jonka osia ei kannata pelkästä hassuttelun halusta
lähteä sekoittamaan.
Lattioiden nostossa hankalinta oli alkuun pääseminen, eli
lähinnä seinää olevan laudan tai lankun irrottaminen mahdollisimman vähin
vaurioin. Osin lattiat olivat pontattuja, osin tapitettuja, ja monin paikoin
naulattuja. Päällepäin ei voinut tietää, mitkä päälle näkyvistä nauloista
olivat ne kiinnittävät naulat, sillä osin lattiat oli ostettu käytettyinä, osan
lattioista isäni tiesi olevan peräisin kylän vanhasta meijeristä, eikä niiden vanhoja
nauloja ollut katsottu tarpeelliseksi poistaa uudelleenasennuksen yhteydessä.
Me taas emme tienneet millainen käsittely irrotettuja lattioita tulisi
odottamaan, joten katsoimme parhaaksi poistaa kaikki naulat, mikä ei ollutkaan
ihan pieni homma.
 |
| Naulanpoistoa |
 |
| Yllätys lattian alta |
Pääasiallisesti ylös nostetut lattiat olivat hyvässä kunnossa myös altapäin, lukuun ottamatta pitkään kylmillään olleiden ”kylmäkamarin” ja ”peräkamarin” lattioita. Niiden alta löytyi paljon jonkun tuholaiseläimen jälkiä, lieneekö jonkun sortin jumi, vai mikä sitten. Puun pinnassa erottui paljon pieniä reikiä, ja kun pintaa lähti irrottamaan, oli näennäisen ehjän puun sisustassa paljon hienonhienoa pölyä. Pahimmillaan 6cm paksuista lankuista puolet oli muuttunut jauhoksi, mikä talon pisimpien lankkujen ollessa kyseessä oli vähintäänkin harmillista. Nämäkin lankut ovat silti tallessa, ja odottamassa perusteellisempaa tutkimusta, sekä päätöstä siitä, vieläkö niitä kannattaa käyttää. Kyllähän maailmaan paljon surkeampiakin lattiamateriaaleja mahtuu, joten kyllä ne käyttöön tulevat, tavalla tai toisella, se on selvä.
Lattiat on siis nostettu odottamaan seuraavia vaiheita isän riiheen taapeloituina, ja niiden kimppuun olisi tarkoitus käydä pian alkavalla kesälomalla, joka on järjestyksessään kolmas taloprojektiin ”uhrattu” kesäloma. Mitä sitä Oliverkaan parempaa tekemistä lomallensa keksisi, kuin anopin ja appiukon nurkissa viikkotolkulla lojuminen…? Tälle kesälle on kuitenkin luvassa lattioiden laittoakin suurempaa ihmettelyn aihetta, sillä noin 1,5kk sitten hirsirunko päästiin vihdoin purkamaan! Tässä vaiheessa rungon uudelleenpystytys etenee kovaa vauhtia, mutta siitä lisää ensi kerralla – eli toivottavasti hyvinkin pian!
 |
| Löytöjä lattian alta |
 |
| Kelluvat koolingit korotuksilla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti